Suomi
Gamereactor
uutiset
eFootball 2022

Pro Evolution Soccerin nokkamies siirtyy oikean futiksen pariin

Jonas Lygaard jättää virtuaaliareenat ja siirtyy SønderjyskE:n toimitusjohtajaksi Tanskan Superliigaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Yksi isoimmista nimistä eFootball Pro Evolution Soccerin takana, Jonas Lygaard, jättää Konamin ja siirtyy Tanskan Superliigaan SønderjyskEn toimitusjohtajaksi. Ennen nimitystään Lygaard toimi Konamilla PES-sarjan talouspuolella kehitysjohtajana.

Lygaard työskenteli EA:lla vuodesta 2011 vuoteen 2015, ennen siirtymistään Konamille. Siirtyminen muistuttaa paljolti Peter Mooren siirtymistä Electronic Artsin kilpapelipuolelta Liverpoolin johtoon vuonna 2017.

"Olen innoissani ja kiitollinen voidessani aloittaa SønderjyskE Fodboldin toimitusjohtajana", Lygaard kertoo, "jo ensimmäisten keskustelujen perusteella tunsin, että olemme Platekin perheen kanssa samoilla linjoilla reilu vuosi sitten aloitetun projektin suhteen."

Samaan aikaan Konami ei ole vielä kertonut, kuka on tulossa Lygaardin tilalle. eFootball PES 2022 siirtyi juuri avoimeen betaan, joten nimitykselle ei ole paljoakaan aikaa. Gamereactor on kysynyt asiasta Konamilta ja palaamme asiaan heti, kun jotain uutta tietoa ilmenee.

eFootball 2022

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä