Suomi
Gamereactor
uutiset

Xbox Series X julkaistaan tänä vuonna myös Japanissa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kaksi vuosikymmentä sitten Japanin pelimarkkinat olivat ylivoimaisesti ne maailman tärkeimmät bisneksen kannalta. Tästä syystä uudet pelit ja laitteet julkaistiin aina ensimmäisenä Japanissa. Sittemmin on tapahtunut paljon, ja painopiste on siirtynyt enemmän länsimaiden suuntaan. Kehitystä vauhditti Microsoftin liittyminen mukaan kisaan Xboxillaan. Nintendo Gamecuben ja Playstation 2:n jälkeen tavaksi on tullut julkaista uusi konsoli Japanissa vasta muiden markkina-alueiden jälkeen. Näin ovat toimineet jopa japanilaiset firmat Sony ja Nintendo.

Microsoft on kertonut japanilaiselle pelilehdelle, Famitsulle, että Xbox Series X tullaan julkaisemaan Japanissa samaan aikaan kuin muuallakin maailmassa. Samaan syssyyn saavat Nousevan auringon maan pelaajat ainakin sellaiset pelit kuin Assassin's Creed Valhalla, Bright Memory: Infinite, Scarlet Nexus ja Halo Infinite.

Xbox 360 saavutti maltillista menestystä Japanissa, mutta Xbox One jäi miltei nollille. Aika näyttää, onnistuuko Microsoft kääntämään kehityksen suunnan Xbox Series X:llä.

Xbox Series X julkaistaan tänä vuonna myös Japanissa


Ladataan seuraavaa sisältöä