Suomi
Gamereactor
uutiset
Persona 5 Strikers

Persona 5 Scramble viimeistelyä vaille valmis - tuoreet tiedot ja traileri vievät tunnelmaan

Ensimaistiainen antaa osviittaa ensi vuoden roolipeliseikkailulle.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Atlus on aktivoitunut esittelemään ensi vuonna ilmestyvää Persona 5 Scramble: The Phantom Strikers. Ylistetyn roolipelisarjan seuraava osa nähdään Japanissa helmikuun 20. päivä, jolloin paketti saapuu Switchille ja PlayStation 4:lle.

Tuore hahmotraileri esittelee Jokerin, joka on Persona 5:stä tuttu Phantom Thievesin johtaja. Samalla pelin kotisivuilla julkaistiin hahmosta tuoreita kuvakaappauksiakin.

Lisävaloa teokseen tarjottiin livestream-lähetyksessä, jossa pelin ohjaaja Nobumichi Kumabe tahkosi teosta läpi helpolla vaikeusasteella. Samalla teoksesta paljastettiin runsaasti lisätietoja.

Kehitystyön kerrottiin olevan hyvällä tolalla. Työstä noin 90% on ohjaajan mukaan valmiina, joten alkuvuoden julkaisuun mennessä kaiken pitäisi olla viimeisteltynä.

Muiden tietojen ohella maininnanarvoista on lisäsisältöpaketti Persona 5 Sound Set, joka tuo edellisten pelien taistelubiisit Last Surprisen ja Take Overin myös uuteen osaan mikäli kovalevyltä löytyy aiempien osien tallennukset.

HQ
Persona 5 Strikers
Persona 5 StrikersPersona 5 Strikers
Persona 5 StrikersPersona 5 StrikersPersona 5 Strikers

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä tänään Persona 5 Strikers

GR Livessä tänään Persona 5 Strikers

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Perjantai on paras viikonpäivä, ja sitä juhlitaan tänään GR Livessä pelin Persona 5 Strikers voimin. Teos on tällä hetkellä myös PS Plus -pelinä. Gamereactorin arvion...



Ladataan seuraavaa sisältöä