Suomi

Unity

Tällä verkkosivulla Gamereactor tarkastelee pelimoottoria, sitä yhtä tietokonepelien tekemisen tärkeimmistä vaatimuksista. Pelimoottoreita on kuitenkin erilaisia, ja osa pelinkehittäjistä tarjoaakin käyttäjille pelimoottorin lisäksi kaikki tarvittavat työkalut. Mukaan lukien palvelintyökalut, joita kuka tahansa intohimoinen ja luova pelinkehittäjä tarvitsee tietokonepelin tekemiseen. Unity kutsuu tätä ”enemmän kuin pelimoottoriksi”, sillä ne vastaavat yli 50% tuntemistasi peleistä.

Unity, yhden pysäkin paikka pelinkehittäjille

HQ

Unitya pidetään yhtenä helpoimmin lähestyttävistä kehitystyökaluista pelinkehittäjille ja yleensä luoville ihmisille. Unity sanookin olevansa “enemmän kuin pelimoottori”. Mutta miksi näin on? Unityn tarjoama ympäristö varmistaa, että käyttäjillä on tarvittavat työkalut ja järjestelmät luovan visionsa toteuttamiseksi. On sitten käytössä Windows, Mac tai Linux, Unity toimii niissä kaikissa.

Toisin kuin saatavilla olevat ohjelmistopaketit, Unity veloittaa maksun ainoastaan pelimoottoriin käsiksi pääsemisestä. Mitään tuottojen jakosopimuksia ei ole mukana; mitä käyttäjä pelimoottorilla sitten luokaan, kuuluu se kokonaisuudessaan kehittäjälle itselleen. Lisäksi Unitylla kehittäjät pystyvät luomaan 3D-sisältöä monta eri alustaa mielessään, ja näin säästyy aikaa ja rahaa siirrettäessä peliä aiotuille alustoille.

“Pelin kehittäminen on huomattava ponnistus, jopa ennen julkaisualustojen miettimistä”, sanoo Unityn Senior Vice President of Research & Development Ralph Hauwert. “Lisäksi pelin kehittämiseen saattaa kulua vuosia, ja sinä aikana alustat muuttuvat, uusia konsoleita saatetaan julkaista ja niin edelleen. Haluamme kehittäjiemme voivan luottaa siihen, että Unityn avulla pelin saa valmiiksi mille tahansa alustalle.”

Kyky saattaa oma projekti mahdollisimman monille alustoille on keskeinen edellytys pyrittäessä saamaan kilpailuetua halutun kohderyhmän saavuttamisessa. Tällä hetkellä niin Xboxeja kuin Playstationejakin on useita erilaisia aktiivisessa käytössä, ja sen lisäksi on huomioitava vielä Nintendo, PC ja mobiililaitteet.

Aiheesta puhuu Alta VR:n (heidän pelinsä on A Township Tale) yksi perustajista ja johtavista suunnittelijoista Boramy Unn sanoen, että “Unityn joustavuus mahdollisti astetta kovempien haasteiden suorittamisen A Township Talen kehityksessä. Toisin sanoen piti siirtää peli PC:ltä Questille… Ei ollut tarvetta kantaa huolta siitä, miltä peli näyttää alustalla: APK:n perusta oli jo tiedossa, koska se oli jo valmiiksi tehty Enginellä.”

Unity on kehitetty yksinkertaisuus ja laajennettavuus mielessä. Visual scripting -työkaluilla minimaalisesti koodaamisesta ymmärtävät pystyvät saamaan eloa luoviin visioihinsa. Oppiminen vie oman aikansa, mutta vedä ja pudota -tyylin toteutus poistaa tarpeen kirjoittaa koodia. Kyseessä on hyvä tapa päästä alkuun pelinkehityksessä.

“Olemme samaa mieltä siitä, että Unity tarjoaa mahtavat ydintoiminnot, helpon laajennettavuuden ja yksilöintimahdollisuudet. Tämä siksi, että muokkausominaisuudet ja plugin-työkalut ovat helppokäyttöiset”, sanoo 24 Entertainmentin (Naraka: Bladepoint) technical artist lead Xun Zhu. Yksinkertainen suunnittelu on ihanteellista pelimoottorille, sillä se mahdollistaa kehittäjien keskittymisen olennaiseen, eli itse peliin. Unityn eri keinot tuottavat pelimoottorin, jolla voi kehittää niin PC- kuin konsolipelejä, kuten Fall Guys: Ultimate Knockout, Valheim ja Kerbal Space Program, tai sitten mobiilipelejä, kuten League of Legends: Wild Rift. Unitylla saa aikaan sen, mitä kehittäjä haluaa tehdä.

Mutta entä jos kyseessä onkin kokeneempi kehittäjä? Ehkä sellainen, jolla on kokemusta koodaamisesta? Unity tarjoaa C# 8 -ohjelmointikielen varmistaakseen sen, että käyttäjillä on se viimeisin koodipohja käytössään joustavuus ja toiminnallisuus mielessä. Ja tämä on myös suurten massojen saatavilla, sillä edellä mainitut visuaaliset työkalut pystyvät muokkaamaan pelin koodia melko helposti ymmärrettävästi.

“Long Term Support (LTS) on tarkoitettu niille kehittäjille, jotka arvostavat ennen kaikkea vakautta ja tukea”, lisää Unityn senior VP Hauwert. “Mukana on parannuksia koodauskokemuksen virtaviivaistamiseksi, parannettu testaus ja profilointi ja muita parannuksia. Tarkoituksena on saavuttaa enemmän lyhyemmässä ajassa sujuvammalla työprosessilla – ja sitten saada peli laajimman mahdollisen yleisön saataville.”

Koska videopelien tekeminen vie paljon aikaa ja resursseja on tärkeää, että projektin pystyy tallentamaan, tekemään yhteensopivaksi ja jakamaan erilaisille käyttäjille. Unityn käyttöympäristö tarjoaa työkalut usean käyttäjän tiimeille. Näin jokainen tiimin jäsen asemasta riippumatta pääsee käsiksi projektiin. Mukana on jopa paikallinen palvelu nimeltä Accelerator sisäänrakennettuna, jonka avulla lähdekoodin ja lisätyökalujen lataaminen on nopeampaa.

Pelityökaluista puheenollen Unity Asset Store tarjoaa kaikki yhdestä ja samasta paikasta pelien tekemiseen. Oli sitten kyse koodin tai taiteen myymisestä, tai jonkin objektin ostamisesta toiselta pelinkehittäjältä, Asset Store on helppo käyttää, ja mukana on yli 6000 ilmaista työkalua. Nämä saattavat olla se paras tapa tehdä pelimaailma eläväksi, ja ne voivat vaihdella yksinkertaisista koristekivistä aina valmiiksi tehtyihin vesifysiikoihin ja muihin pelijärjestelmiin. Mukana on myös mahdollisuus ostaa kokonaan valmiiksi tehtyjä kaupunkeja!

"Kyseessä on merkittävä apuväline kehittäjille. Meillä on kaupassa yli 69 000 valmista pakettia”, sanoo Asset Storen päällikkö Peter O’Reilly. “Yli 1,3 miljardia 3D-kuvaa, yli 9000 työkalua... mukana on kaikki tarvittava alkuun pääsemiseksi ja pelinkehityksen nopeuttamiseksi."

Unity Asset Store on sisällytetty mukaan tavalla, joka on täysin modulaarinen, ja muokattavissa pelinkehittäjän yksilöllisiin tarpeisiin sopivaksi. Asset Storen tarjonnasta käsityksen saadakseen kannattaa muistaa, että tuloksia on nähtävissä niin AAA-tason peleistä pieniin indieteoksiin ja harrastelijatöihin asti.

Unity on massiivinen pelimoottori, jolla on huima luova potentiaali. Tässä on jo käsitelty paljon tarjolla olevia asioita, mutta tulevaisuudessa mennään vielä syvemmälle. Katso lisää viikon kuluttua, jolloin vuorossa on se, miten luovuus muutetaan kehitystyöksi.

Katso lisää Unitysta, sen tuotteista ja palveluista verkkosivuilta.

Unity, apuvälineitä tarjoava yhtenäinen työympäristö pelinkehittäjille

HQ

Unityn seuraavassa katsauksessa suunnataan katse poispäin pelimoottorista ja siitä, miten se rohkaisee pelinkehittäjiä luovuuteen. Nyt keskitytään erilaisiin työkaluihin, jotka on suunniteltu auttamaan pelintekijöitä tuloksien saavuttamisessa.

Suurennuslasin alla on joukko yhteistyötä helpottavia työkaluja, joiden avulla on helpompi työskennellä yhdessä joko etänä tai toimistossa. Lisäksi esillä on valikoima palveluja, jotka takaavat avun olevan lähellä pelinkehittäjille silloin, kun tarvetta ilmenee. On siis aika katsoa, miten Unity rohkaisee työskentelemään yhdessä, ja tekee sen helpommaksi.

Nykyaikana etänä työskenteleminen on muuttunut yhä tavallisemmaksi. Tämä tekee kehitystyön organisoimisen vaikeammaksi, koska tiimi koostuu yksilöistä. Unity tarjoaa kätevän ratkaisun tähän ongelmaan tehokkaalla yhteistyötyökalulla Plastic SCM, joka pystyy käsittelemään tuhansia käyttäjiä samaan aikaan. Näin mahdollistetaan paitsi reaaliaikainen sisällön tuottaminen, myös pilvipalvelimiin luottava etä- tai perinteinen työskentely. On sitten kyseessä kahden hengen autotallissa työskentelevä indietiimi tai monikansallinen, monen eri toimipisteen AAA-studio, Unity pystyy antamaan pelinkehittäjille heidän tarvitsemansa työkalut projektin suorittamiseksi.

“Plastic SCM on lippulaivamalli, hallintaratkaisu,” sanoi Unityn Vice President, Product Management Felix Thè. “Se pystyy hoitamaan suurimmat arkistot, massiiviset binääriset tallennustiedostot ja tuhannet samanaikaiset käyttäjät. Ja samaan aikaan vieläpä hoitamaan eri tahoille jaetut ja keskitetyt arkistot. Mukana on myös kaikkein edistyneimmät automatisoidut jakelumahdollisuudet. Toisin sanoen kaikki, mitä tarvitsee sujuvan reaaliaikaisen sisällöntuoton luomiseksi - on sitten kyse pilvipohjaisesta tai paikan päällä tapahtuvasta työskentelystä - onnistuu Plastic SCM:llä.”

Pelinkehitys on haastavaa riippumatta yksilön henkilökohtaisista taidoista tai käytössä olevista työkaluista. Siksi ei kannata kieltäytyä avusta, jos sellaista on tarjolla. Unity tarjoaakin korkeimman tason käyttäjätukea heidän tuotteitaan ostaville. Apu ohjaa käyttäjät oikeaan suuntaan aina, kun edistymisessä on ongelmia. Tukipalvelut eivät kirjoita koodia kehittäjien puolesta, mutta ne tarjoavat apua bugien korjaamiseen, virtaviivaistamiseen ja pelin auditointiin. Näin taataan se paras mahdollinen tuote pelinkehitysprosessin lopuksi.

Professional Services on paikka Unity-asiantuntijoiden puheille pääsemiseksi missä tahansa tuotannon vaiheessa. Näin pelinkehittäjä voi hyödyntää parhaita työtapoja projektin alusta loppuun,” sanoi Thè. “Ratkaisut on räätälöity organisaatiolle sopiviksi työn nopeuttamiseksi ja riskien minimoimiseksi. Unityn Professional Services suorittaa analyysin projektin koodista, ja ehdottaa mahdollisuuksia sen optimoimiseksi. Toimitamme raportin muutosehdotuksien kera, jotka pohjautuvat Unityn parhaisiin toimintatapoihin. Näin maksimoidaan tehokkuus ja suorituskyky.”

Pelinkehitys on usein täynnä monenlaisia ongelmia ja ajoittain tulee vastaan ennalta odottamattomia tilanteita, joiden ratkaisu näyttää mahdottomalta. Unity on tähän valmistautunut tarjoamalla ratkaisun.

“Kehittäjät tarvitsevat apua eri osa-alueilla,” sanoi Thè. “Oli järkevää hajauttaa tukipalvelumme, koska siten voimme paremmin auttaa asiakkaitamme vaaditulla osa-alueella. Näitä ovat muun muassa CAP (Code, Assets, Performance) - koodin ja työkalujen kolmipäiväinen analyysi suoritusongelmien syiden löytämiseksi, jonka jälkeen tarjotaan raportti korjausehdotuksien kera.”

Edellä kuvatun ohella Unity tarjoaa jopa tarvittaessa pelin täyden auditoinnin.

“Unityn omaa dataa käyttäen tehdään benchmark-testi, ja sen perusteella suosittelemme parannuksia tietojen säilyttämiseen, kaupallistamiseen ja käyttäjäkokemukseen,” mainitsi Thè. “Lisäksi muutamia muita voi katsoa verkkosivuiltamme, tai kysyä tilin hoitajiltamme.”

Katso lisää Unitysta, sen palveluista, työkaluista ja tuotteista Unity-sivulta.

Enemmän yhteydenpitoa

HQ

Moninpeli on kasvanut merkittäväksi osaksi videopelaamista. Iso osa moderneista peleistä luodaan nimenomaisesti sitä varten, että ihmiset kautta maailman voivat kokoontua yhteen pelaamaan toistensa kanssa. Maailmanlaajuisen seuranhakujärjestelmän ylläpitäminen ei ole halpaa tai helppoa riippumatta siitä, aikooko kehittäjä ylläpitää sitä itse vai onko kyseessä jokin ulkopuolinen taho seuranhakua hoitamassa. Unity haluaa pienentää tätä taakkaa, sillä Unitylla on yli 190 tietokeskusta kautta maailman, joka yhdessä Unityn Multiplay-pelipalvelimen isännöinnin kanssa tekevät seuranhaun helpommin saavutettavaksi, ja taloudellisesti kannattavammaksi.

“Pelisi menestyksen ei pitäisi riippua taidoista luoda tarvittava infrastruktuuri ja palvelimet,” sanoi Felix Thè, Unityn Vice President of Product Management. “Multiplay poistaa back-end-teknologiasta monimutkaisuuden sen luomisessa ja käyttämisessä, jolloin sinä voit keskittyä luomaan pelaajiin vetoavan pelikokemuksen. Pilvipalvelimiemme avulla varmistamme, että tarpeetonta tyhjäkäyntiä ei ole. Toisin sanoen kehittäjän ei tarvitse siitä huolehtia. Meillä on kasvava verkko tietokeskuksia kautta 70 alueen, ja Multiplay Cloud Platform maailmanlaajuisen peiton ja ympärivuorokautisen tuen kera.”

Seuranhakujärjestelmän luominen on monimutkaisempi prosessi kuin vain välttämättömien tietokeskuksien hankkiminen. Auttaaksemme pelinkehittäjiä voittamaan haasteet, Unity on kehittänyt ratkaisun nimeltä Matchmaker, joka varmistaa, että pelaajat yhdistetään toistensa kanssa parhaimman mahdollisen pelikokemuksen takaamiseksi – niin yhteyden laadun kuin pelaajien taitotasonkin mukaisesti.

“Matchmakerin idea on yhdistää pelaajia minkä tahansa annetun kriteerin mukaan, jotta taataan onnistunut verkkopelikokemus,” kertoi Jeff Collins, Unityn Senior Vice President of Engineering. “Tähän kuuluu varmistaa, että samalla alueella palvelimelle yhdistyvillä pelaajilla on alhaisin mahdollinen latenssi, ja tärkeää on myös löytää samalla taitotasolla olevia pelaajia, jolloin taataan tasapainoinen kokemus kaikille pelaajille samalla palvelimella.”

Verkkopelaaminen tuo mukanaan omat haasteensa pelinkehitykseen. Yksin muutaman menneen vuoden aikana on nähty tapauksia, joissa on aiheutunut ongelmia pelaajien suuren lukumäärän ja palvelimien kalliiden ylläpitokustannusten vuoksi. Nämä järjestelmät ovat usein pitkään vähäisellä käytöllä, mutta pelaajien vaatimuksena ovat myös lyhyet odotusajat ennen otteluihin pääsemistä, joten ongelmia saattaa hyvinkin esiintyä.

Tämän huomaa yleensä silloin, kun suositut verkkopelit, kuten Destiny 2 ja World of Warcraft, saavat suuren päivityksen. Tämä johtaa pelaajamäärien suureen kasvuun, ja siten odotusaikojen pidentymiseen. Unityn monen pilven järjestelmä auttaa ongelman ratkaisussa, kuten Collins selventää.

“Pilvi mukautuu tilanteen mukaisesti tarpeisiin, ja pystyy tukemaan jopa suurimpia pelejä. Se on yhdistetty suurimpiin julkisiin pilviin ja yli 190 tietokeskukseen: monen pilven lähestymistapa on suunniteltu kestämään ja suoriutumaan. Mukana on useita järjestelmiä varmistamassa, että pelit ovat täynnä ja pelaajat pääsevät otteluihin nopeasti: se on tärkeä osa seuranhaun toimintaa. Avainajatus on antaa kehittäjien päättää, millä ehdoilla he haluavat peliaulojaan täyttää, ja se yhdistäminen jää sitten Unitylle.”

Kuten missä tahansa moninpelissä, on keskeistä antaa pelaajien kommunikoida keskenään. Unity ottaa tämän tehtävän pois kehittäjän käsistä käyttämällä Vivox-järjestelmiä tarjoamalla niin ääni- kuin tekstipohjaiset ratkaisut.

“Vivox on helppo lisätä mukaan ja mikä parasta, se on täysin luotettava,” Thè kertoi meille. “Se on toimivaksi todettu ratkaisu, joka käyttää vain vähän sisäisiä voimavaroja toiminnassaan. Vivox on erityinen VOIP- ja tekstipohjainen ratkaisu, joka on valmiina pelinkehittäjien käytössä vain lisättäväksi osaksi peliä. Tällöin pelaajat voivat keskittyä enemmän strategiseen pelaamiseen, kun käytössä on huippulaatua oleva viestintä. Vivoxia käyttävät alan isoimmat studio mukaan lukien Riot, Ubisoft ja PUBG. Oli sitten kyseessä pieni tai suuri peli, tarjoaa Vivox ratkaisun, joka auttaa kehittäjiä tarjoamaan pelilleen luotettavan kommunikointiratkaisun. Ja se myös toimii.”

Saadaksesi lisätietoa Unitysta, sen palveluista, työkaluista ja tuotteista suuntaa Unityn verkkosivuille.

Unity antaa kehittäjille tilastotyökalut lisätä houkuttelevuutta ja tuottoja

HQ

Nykyaikana pelin julkaiseminen on vasta se ensimmäinen askel menestyspelin elinkaaressa. Pelaajat ja yhteisö odottavat tukea julkaisun jälkeen tarkoittaa se sitten uutta sisältöä tai ihan vain tasapainon hiomista ja bugien korjaamista. Unitylla on kokoelma palveluja pitämään pelaajat kiireisinä ja varmistamaan kehittäjille julkaisun jälkeiset tuotot. Tämä taas lisää pelin arvoa pelaajan silmissä.

Käyttäjätilastot toimittavat kahta tehtävää käyttäjillemme. Ensinnäkin ne antavat paremman ymmärryksen siitä, miten kehittää tasapainoinen pelin sisäinen talousjärjestelmä,” sanoi Julie Shumaker, Unityn Senior Vice President Revenue. “Toisekseen osaa käyttäjätilastoista voidaan käyttää tutkimukseen ja tuotekehitykseen pelin hienosäätämiseksi. Kun kehitetään uutta sisältöä, se voidaan tehdä paremmin pelaajien käyttäytymisen mukaisesti.”

Projektinsa kaupallistamista miettivät pelinkehittäjät käyttävät tähän esimerkiksi sovelluksen sisäisiä ostoksia tai sovelluksen sisäistä mainostamista. Tätä varten tarjolla on yksinkertainen ratkaisu, jonka Unity tarjoaa. Ne on suunniteltu laajamittaisten, monimutkaisten ja tehokkaiden tilastojärjestelmien jatkeeksi. Ne tunnistavat pelaajan kiinnostuksen kohteet pelissä, ja syöttävät tiedot takaisin pelinkehittäjälle. He voivat sitten rakentaa luovan projektinsa saadun tiedon avulla sellaiseksi, että se huomioi yhteisön kiinnostukset. Näin luodaan vakaa tulonlähde, jolla voidaan rahoittaa se seuraava suunniteltu projekti.

UnityAds täyttää kaksi tärkeää tehtävää,” Shumaker kertoi meille. “Ensimmäinen on mahdollistaa luodun tuotteen kaupallistaminen, jonka kehittäjät peliinsä luovat. Se toinen on kyky käyttää kaupallistettua tuotetta tekemällä se pelaajille houkuttelevaksi.”

Unity on käyttänyt aikaa huomioidakseen eri kauppapaikkamahdollisuudet IAP:lle, jotka ovat saatavilla lukuisille aktiivisille alustoille nykyajan pelikehityksessä.

“Me yhdistämme tämän pelin sisällä, joten sinun ei tarvitse huolehtia erilaisista kauppapaikoista: kaikki hoidetaan jo valmiiksi taustalla,” mainitsi Shumaker. “Tämä on jälleen yksi tapa lisää, jolla mahdollistamme kehittäjien keskittymisen sisällön tuottamiseen käyttäjilleen. Me hoidamme logistiikan tekemällä sen mahdolliseksi.”

Pelien muuttuessa yhä suositummaksi ja yleisemmäksi ajanvietteeksi, yhteisön tapa nauttia pelaamisesta ajankulunaan on muuttumassa. Näemme muutoksen siinä, että peleistä nauttiminen siirtyy viikonlopulta tavalliselle viikolle. Unity paitsi noteeraa tämän muutoksen, myös tarjoaa kehittäjille tarvittavan tiedon ja työkalut sopeutua ja tuottaa kuluttajille heidän etsimäänsä sisältöä. On sitten kysymys tilastoinnista tai tuotoista, Unity auttaa kehittäjiä paitsi unelmiensa pelin rakentamisessa myös varmistamaan sen, että peli selviytyy julkaisujakson jälkeenkin.

Katso lisätietoa Unitysta, sen palveluista, työkaluista ja tuotteista Unityn verkkosivuilta.

Uutiset

dropdownMenu

Uutiset

Uusin ensin Suosituin ensin kommentoitu

Ennakot

Uusin ensin Suosituin ensin kommentoitu

Arviot

Uusin ensin Suosituin ensin kommentoitu

Artikkelit

Uusin ensin Suosituin ensin kommentoitu
Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.