Suomi
Gamereactor
sarjojen arviot
Olipa kerran elämä

Olipa kerran elämä

Olipa kerran todella innovatiivinen animaatiosarja.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Kultaisella 80-luvulla ei ollut Sky Channelin lauantaiaamun piirrettyjen voittanutta. Tästä huolimatta Ylellä oli valttikortti, mikä veti nuorta ja vanhempaakin tuijottajaa kanavan ääreen viikosta toiseen. Tämä hittipiirretty oli Olipa Kerran Elämä (1986), mikä on syystäkin kerännyt klassikkomaineen vuosien varrella.

HQ

Olipa Kerran Elämän idea on varsin nerokas. Klassikkoanimaatio syväluotaa ihmiskehon toimintaa jokaiselta mahdolliselta kantilta mutta tylsän dokumentaarisen otteen sijaan kyseessä on niin sanottu lastenpiirretty. Kaikki eri kehon rakennuspalikat punasoluista bakteereihin ovat saaneet kasvot ja tapahtumat on muutettu mielenkiintoisiksi seikkailuksi, joissa opetukset ja faktat ovat pääosissa. Asiat on selitetty ja piirretty selkeästi, jolloin pienimmätkin katsojat ymmärtävät lopussa ainakin sen, mikä on ihmiselle hyväksi ja mikä pahaksi.

Sarjan eurooppalaiset juuret ja 80-luvun reilu ote korostavat hyvin suorasukaista tyyliä. Lapsille suunnattu Olipa Kerran Elämä ei turhia piilottele tai kainostele luonnollisia asioita, vaan esimerkiksi naishahmon tissit ja pimppi näytetään, koska se kuuluu anatomiaan. Samoin kuin lapsen syntymisen vaiheetkaan eivät jää keltään epäselviksi. Sen verran ranskalaista taiteen vapautta on eksynyt mukaan, että animaatio lipsuu paikoittain varsin psykedeelisiin ratkaisuihin, joten pistää miettimään, että onkohan sarjaa tehdessä nautittu muutakin kuin kansalaisluottamusta.

Sarjan piirrostyyli on omaperäinen sekoitus aikakauden keski-eurooppalaista ja japanilaista tyyliä, olemalla kuitenkin ilmeeltään suloista ja laadultaan korkeatasoista. Animaatio on taas huomattavasti yksinkertaisempaa, hyödyntäen samoja liikkeitä ja jopa kokonaisia kohtauksia useaan kertaan. Hahmosuunnittelu on kirjavaa ja vaikkei ihan jokaista olion muotoa täysin ymmärräkään, ei kuitenkaan jää epäselväksi kuka on hyvis ja kuka pahis. Blu-ray julkaisun taso on huippuluokkaa, sillä kuva on todella terävä ja värit tasaiset. Oli yllättävää huomata, että jopa aikakaudelle tyypilliset värivilkkumiset ja ajoittain hyppivät piirroskerrokset on saatu siivottua lopputuotteesta. Tämän huomioiden, minun on yksinkertaisesti mahdotonta ymmärtää, kuinka sarjan kaikki 26 jaksoa, joiden yksittäispituus on puolen tunnin luokkaa, on saatu ängättyä yhdelle blu-ray -levylle. Varsinkin näin tasokkaana, sen ei pitäisi yksinkertaisesti olla fyysisesti mahdollista.

Osasyy tallenteen pakkaukseen, joka kumoaa fysiikanlakeja, saattaa olla julkaisun ääniraitojen vähyydessä. Itseasiassa sarjalle ei ole valittavissa kuin stereoraitainen suomenkieli. Pahalta kuulostava valinta on kuitenkin kaikkea muuta kuin huono, sillä kyseessä on alkuperäinen 80-luvun suomalainen dialogi. Klassinen dubbaus potkaisee nostalgianystyröitä kunnolla ja lämpimät muistot tulvivat päähän sarjaa kuunnellessa. Pehmeä miesääni on oiva valinta sarjan sympaattiseen ilmeeseen vaikka jatkuvasti ihmiskehosta puhutaankin ruumiina muiden vanhentuneiden käsitteiden lomassa. Vaikka hahmojen naisääni on selkeästi liian vanha nuorten hahmojen suuhun ja kimitys on lievästi häiritsevää, kokonaisuus silti huokuu oikeaa asennetta ja sydämellistä lämpöä. Sarjan musiikki myötäilee onnistuneesti aikakauden tunnelmointia ja ranskalainen tunnusbiisi, vaikkei sanoja ymmärräkään, pakottaa hyräilemään mukana tarttuvaa melodiaansa.

Tämä on mainos:

Olipa Kerran Elämä painii edelleen omassa luokassaan mitä innovatiiviseen ja sympaattiseen lastenpiirrettyyn tulee. Mielenkiintoinen sisältö ei pelkästään viihdytä mutta myös opettaa elämän perusasioita mieleenpainuvalla tyylillään. Sarjan palauttaminen nyky-yleisölle on tehty ensiluokkaisesti ja alkuperäisdubbauksen myötä kokoelma on todellinen kulttuuriteko. Unohtakaa kaiken maailmani pärräpyörät Marssista ja puuhapiskit plutosta ja nauttikaa täyslaidallinen todellista animaatiohistoriaa.

Olipa kerran elämä
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä