Suomi
Gamereactor
sarjojen arviot
DOTA: Dragon's Blood

DOTA: Dragon's Blood (Netflix), 1. kausi

Joukko tarinoita saatetaan alulle, eikä mitään kerrota loppuun.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
DOTA: Dragon's Blood

Netflixiin on viime aikoina saapunut lukuisia videopeleihin pohjautuvia aikuisten animesarjoja. Mieleen tulevat ainakin loistava Castlevania ja huomattavasti vähemmän loistava Dragon's Dogma. Nyt näille seuraa tekee DOTA: Dragon's Blood. Kahdeksaan vajaan puolen tunnin jaksoon jaettu ensimmäinen kausi perustuu tietenkin Valven suosittuun peliin DOTA 2.

En tiedä DOTAn maailmasta tai tarinasta yhtään mitään. Olin siksi hyvin kiinnostunut paneutumaan aiheeseen, mutta ilmeisesti sarjan tekijät olettavat, että pohjatiedot ovat kaikilla katsojilla jo hankittuna. Ensimmäisen kauden kuluessa esitellään vauhdilla paitsi itse maailma lainalaisuuksineen ja rodullisine jännitteineen, myös laitetaan "tulille" lukuisia erilaisia tarinoita saattamatta niistä ainuttakaan loppuun asti. Ja tietenkin kaikilla henkilöhahmoilla on oma historiansa, johon on syytä paneutua. Eniten ensimmäisestä kaudesta olisi saanut irti, jos olisi jo valmiiksi aiheeseen vihkiytynyt, tai vaihtoehtoisesti rientänyt Internetin ihmeelliseen maailmaan jokaisen jakson jälkeen analysoimaan ja pohtimaan juuri näkemäänsä. Itse en missään tapauksessa ole valmis tällaista lisätyötä tekemään. Kun katson Netflixistä sarjaa, haluan rentoutua näkemäni äärellä. En halua kokea, että katselemaani materiaaliin tulisi suhtautua kuin yliopiston tulossa olevaan tenttiin, joka vaatii tiukkaa paneutumista ja aivojen vaivaamista.

DOTA: Dragon's BloodDOTA: Dragon's BloodDOTA: Dragon's Blood
Tämä on mainos:

Tarinaa on siis DOTA: Dragon's Bloodin ensimmäisellä kaudella liiankin kanssa. Ratkaisuna olisi ollut joko käsitellyn materiaalin karsiminen vain olennaisiin asioihin, tai sitten kaksin- tai jopa kolminkertaistaa ensimmäisen kauden jaksojen lukumäärä. Näin olisi saatu riittävästi aikaa käydä läpi tarinalliset koukerot niin, että ilman ennakkotietoja sarjaa seuraava katsoja olisi ehtinyt sisäistää näkemänsä. Toinen kausi on epäilemättä tulossa, ja ensimmäisen kauden tarkoituksena on selvästi vain asettaa pelikenttä valmiiksi niitä tulevia tapahtumia varten. Siitä huolimatta katsojalle olisi kannattanut tehdä selväksi edes se, mistä animesarjassa noin pääasiallisesti on kyse. Osaan nimetä DOTA: Dragon's Bloodin ensimmäiseltä kaudelta joukon henkilöhahmoja, ja erotella kourallisen erilaisia tarinoita. En silti pysty sanomaan, mikä niistä nyt sitten on se pääasiallinen juonikuvio, tai kuka oikeastaan onkaan sarjan päähenkilö.

DOTA: Dragon's BloodDOTA: Dragon's BloodDOTA: Dragon's Blood

Se on sanottava, että DOTA: Dragon's Blood on huippuluokkaa toteutuksensa osalta. Animaatiojälki on kautta linjan sujuvaa, ja tarina kerrotaan hyvin ja ammattitaitoisesti. Niin ikään dialogi on hyvää, ja ääninäyttelijät hoitavat sarkansa onnistuneesti. Ääninä kuullaan muun muassa The Last of Usin Joelia (Troy Baker) ja Prince of Persian Prinssiä (Yuri Lowenthal). Ensimmäisen kolmen jakson ajan audiovisuaalinen tykitys on niin mahtavaa, että pelkästään sen vuoksi sarjaa seuraa nautinnolla. Kauden edetessä tarinoita, henkilöhahmoja ja muuta tavaraa tulvii silmille liikaa, jolloin katsojan mielenkiinto herpaantuu.

DOTA: Dragon's Blood näyttää valinneen kohderyhmäksi DOTAn maailmaan jo valmiiksi vihkiytyneet Netflixin tilaajat. Valitettavasti en kuulu heihin. Tuskin tulen katsomaan sitä toista kautta, kun se aikanaan Netflixiin saapuu.

Tämä on mainos:
HQ
DOTA: Dragon's BloodDOTA: Dragon's BloodDOTA: Dragon's Blood
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä