Chernobyl

Katsojien ei tarvinnut pitkään etsiä täytettä suursuosioon nousseen Game of Thrones -sarjan (2014) jättämään tyhjiöön. HBO:n Chernobyl-minisarja levisi ympäri maailman kuin radioaktiiviset partikkelit tuulessa. Vaikka erityisesti sarjan karu ja realistinen maskeeraus oli kaikkien puheissa, sarjan keskiössä hohkaa ammattitaidolla toteutettu yksityiskohtainen näkemys yhdestä historiamme pahimmista katastrofeista.

Vuonna 1986 tapahtui onnettomuus, jonka ei pitänyt olla mahdollista. Ukrainalaisen Pripyat-kaupungin kupeessa olevassa Chernobylin ydinvoimalassa sattui onnettomuuksien sarja, jonka tuloksena voimala tuhoutui. Voimalan radioaktiivisen saasteen ulospääsy ei pelkästään tehnyt läheisestä kaupungista kuolettavaa, mutta uhkasi myös tehdä suuresta osasta Eurooppaa asuinkelvottoman. Netflixin tuottama Chernobyl-sarja porautuu onnettomuuden syihin, mutta kertoo myös tavallisten ihmisten raadollista, sankarillista ja karua tarinaa taistelussa onnettomuuden eristämiseksi ja lisäongelmien estämiseksi.

Chernobylin ammattimainen tarinankerronta tempaisee katsojan välittömästi tylyyn mutta kiehtovaan matkaansa. Erityisen henkilökohtaisen kokemuksesta tekee sarjan rehellinen tapa käsitellä tapausta yksityiskohtaisesti jokaiselta mahdolliselta suunnalta. Katsoja pääsee esimerkiksi tuntemaan sympatiaa autuaan tietämättömiä palomiehiä kohtaan, jotka luulivat sammuttavansa normaalia kattopaloa. Monipuolisia ja ristiriitaisia tunteita herättävät myös esimerkiksi asiantuntijat, jotka yrittävät ratkaista mahdotonta yhtälöä onnettomuuden estämiseksi, omia ja maan etua ajavat tehtaan johtajat, jotka vähättelevät tilannetta loppuun saakka sekä kylmät poliitikot, joiden ratkaisut ovat linjassa ainoastaan Neuvostoliiton paremmuuden kanssa kansalaisten tai muiden hengistä piittaamatta. Sarjan jokainen viidestä jaksosta on täynnä tunteiden vuoristorataa, joissa katsoja pääsee muun muassa jännittämään, itkemään, nauramaan, raivoamaan ja pelkäämään erilaisista lähtökohdista tulevien hahmojen parissa näiden kokiessa ydinvoimalan tuhoa omalla tavallaan.

Lukuun ottamatta Stellan Skarsgårdia, Jared Harrisia ja Emily Watsonia sarjan näyttelijät ovat lähinnä tuntemattomia suuremmalle yleisölle. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma, sillä neuvostoliittolainen kylmän rauhallinen päättäväisyys ja kaunistelematon selkeys vallitsee hahmojen keskuudessa läpi sarjan luoden uskottavaa ja korutonta kasaritunnelmaa. Yhtenä pääosista Harris on sisäistänyt hienosti pidättyväisen tiedemies Valery Legasovin roolin. Näyttelijän kokemus tuo hienosti esiin hahmonsa ristiriitaisen olemuksen, joka painii tietonsa, kotimaataan koskevan velvollisuuden ja komentoketjun aiheuttaman paineen kanssa. Sarjassa kuitenkin itselleni ylitse muiden jää erityisesti mieleen Paul Ritterin mainiosti näyttelemä Anatoly Dyatlov. Chernobylin varapääinsinööri Dyatlovin jääräpäistä onnettomuuden kieltämistä ja vastuun välttelyä on kaikessa raivostuttavuudessakin todella kiehtova seurata.

Chernobylin visuaalinen anti on kaikessa kaameudessaankin todella näyttävää. Erityisesti maskeeraus saa täydet pisteet pelottavan luonnollisen näköisistä ja karuista palohaavojen ja muiden vahinkojen toteuttamisesta. Sarjan desaturoitu ja vahvakontrastinen ilme luo inhorealistista kuvaa karuista neuvostoliittoajoista vuosikymmenten takaa, mutta antaa myös ydinvoimalan tuhoutumiselle ja sen vaikutuksille uskottavan olemuksen. Hillityt mutta sitäkin realistisemmat erikoisefektit saavat katsojan lähes tuntemaan radioaktiivisen säteilyn kuumuuden, joka hohkaa tehtaan hajonneesta ytimestä.

Sarjan 4K-julkaisu tehostaa vahvaa draamaa entisestään. Vaikkei sarja lähtökohtaisesti koostu kovinkaan monista erikoisefekteistä, auttaa natiivi 4K-tarkkuus kokemaan tapahtumat jokaista tarkoitettua yksityiskohtaa myöten ja heittäytymään suoraan keskelle suuronnettomuutta. Kuva on kauttaaltaan veitsenterävä aina kudottujen neuleiden lankoja ja palavien raunioiden kipinöitä myöten. Vaikka upea tarkkuus korostaa myös kuvan maltillista rakeisuutta varsinkin pimeissä kuvissa, koen sen vaikutukset lähinnä rosoisen tunnelman kohottajana, joka istuu tarinaan ja tapahtumiin hienosti. HDR-tehosteet puhaltavat eloa katselukokemukseen korostamalla näyttävästi valonlähteitä, kuten savun peittämää aurinkoa ja voimaa hohkavaa reaktoria. Myös haaleahko väripaletti saa mukavaa elävyyttä HDR:n avustuksella.

Chernobylin äänissä kiinnitin erityisesti huomiota ydinreaktorin ja sen toiminnan äänisuunnitteluun. Tilaäänet luovat vaikuttavaa mukanaolon tunnetta romahtavan, palavan ja muuten tuhoutuvan reaktorin läheisyydessä. Mutta varsinkin paljastuneesta ytimestä lähtevä painostava humina tekee vaikutuksen ylivertaisella olemuksellaan. Muutenkin äänimaailma onnistuu sarjassa luomaan todella pelottavan ja painostavan tunnelman, joka todella muistuttaa tilanteen vakavuudesta. Samanlaista tunnelman tehostusta tulee Oscar-palkitun säveltäjän Hildur Guðnadóttirin raadollisesta musiikkiraidasta, jonka painostavat sävelet kertovat karua tarinaa toivon menettämisestä ja äärimmäisen pahuuden kohtaamisesta.

Karusta sisällöstään huolimatta Chernobyl on yksi viime vuosien vahvimpia televisiotapauksia ja ehdottomasti katsomisen arvoinen jo pelkästään informatiivisuutensa puolesta. Napakka kerronta ja raadollisen uskottava ilme pitävät katsojan vangittuna sohvassa parhaimmillaan käsinojia rutistaen. 4K-julkaisu nostaa kokemuksen oikeutettuun huippuunsa ja näyttää ydinvoimalaonnettomuuden kaikessa kaameudessaan. Jos tämä tuotos ei saa ajattelemaan maailmasta vihreämmin niin johan on kumma.

Chernobylin 4K-julkaisu sisältää laadukkaiden 4K-levyjen lisäksi myös perinteiset blu-ray-levyt sarjasta. Kahdelle levylle työnnetyn minisarjan kylkeen on lisätty muutamia lyhyitä dokumentteja, jotka kertovat sarjan hahmoista ja itse tapahtumasta. Tyypillisten yläfemmojen heittelyn ja kilpakehumisten sijaan levyillä olevat dokumentit pureutuvat napakasti itse asiaan ja täydentävät katselukokemusta mielenkiintoisilla tiedoillaan.