The Liberator perustuu Alex Kershaw'n kirjaan, joka kuvaa aikanaan kenraaliksi kohonneen Felix Sparksin palvelusta toisen maailmansodan Euroopassa. Hänen yksikkönsä vapautti keväällä 1945 vangit Dachaun keskitysleiristä. Tarinassa on siis ainesta, mutta se on kerrottu huonosti.
Sparksin sotareissu on jaettu neljään jaksoon, joista jokainen on häiritsevällä tavalla oma kokonaisuutensa. Lisäksi jaksojen välillä kuluu pitkiä aikoja, joita ei käsitellä lainkaan. Positiiviseksi asiaksi on mainittava se, että ajoittain tilanteita käsitellään myös saksalaisten näkökulmasta. Ongelmaksi muodostuu, että juuri kukaan Sparksin hahmoa lukuun ottamatta ei tule katsojalle tutuksi. Näin heidän kohtalostaan on hankala välittää. Nykyaikaa ajatellen on ollut tärkeää tuoda esiin sitä, että Sparksin johtama joukko oli hyvinkin monikulttuurinen.
Sarjan melkein ainoa omintakeinen juttu on sen erikoinen ulkonäkö. Jälki näyttää animaatiolta, mutta ei ole sitä. Juuri muuta omaa ei kokonaisuudessa olekaan. Jos on nähnyt yhdenkään vastaavan sotadraaman viimeisen 20 vuoden ajalta, tietää jo valmiiksi, mitä on tulossa. Katsojan odotuksista riippuen tällainen ennalta-arvattavuus voi olla hyväkin asia. Itselleni katsoessa tuli koko ajan mieleen HBO:n sarja Taistelutoverit, eli Band of Brothers.
Käsikirjoituksen ongelmat jos unohdetaan, on The Liberator teknisesti hyvin tehty. Kerronta ei missään vaiheessa jämähdä liiaksi samoihin tilanteisiin, ja näyttelijätkin hoitavat työnsä hyvin. Maisemat ja puvustus saattavat olla paljonkin tietokoneella avustettuja, mutta niin tai näin, kaikki maisemat ja varusteet näyttävät erittäin uskottavilta.
The Liberator on selvästi halunnut kokeilla uutta teknologiaa, ja sitä oikeaakin asiaa on kerrottavana. Harmillisesti käsikirjoitus ei oikein pysy muun toteutuksen mukana.