Suomi
Gamereactor
sarjojen arviot
Watchmen

Watchmen, 1. kausi

Vartijat vailla Alan Moorea

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Alan Mooren käsikirjoittama ja Dave Gibbonsin kuvittama Vartijat-sarjakuvaromaani (Watchmen) on eepos, joka loi koko "sarjakuvaromaanin" käsitteen sävykkäillä hahmoillaan ja monitasoisella kerronnallaan. Vuosina 1986-1987 osa kerrallaan ilmestynyt ja sittemmin kokoomalaitokseksi nivottu Vartijat kertoo entisistä naamiosankareista, jotka ovat ajautuneet erilleen kyseenlaisten kunnian päivien jälkeen. Vartijat esittää henkisesti epätasapainoisista yksilöistä koostuvan sankarijoukon moniulotteisessa ja -tulkintaisessa valossa, jonka heittämät synkät varjot ovat olleet näkyvissä sarjakuvien puolella Mark Millarin ja J.G. Jonesin Wantedissa tai Garth Ennisin ja Darick Robertsonin The Boysissa muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Länsimaisen sarjakuvan kulmakiveksi ansaitusti noussut Vartijat on myös tuottanut vuosien varrella itsestään uusia tulkintoja, joista suuri yleisö muistanee parhaiten vuonna 2009 ilmestyneen Zack Snyderin Watchmen-elokuvan. Viime syksynä Vartijat palasi kuitenkin liikkuvan kuvan pariin Lost-sarjan luoneen Damon Lindelofin ansiosta. HBO:n tuottama yhdeksän jakson mittainen "Limited Series" -alaotsikolla varustettu sarja ei ole Moorelle ominaisesti saanut sarjakuvamaestron siunausta, eikä miehen nimeä nähdä tuttuun tapaan sarjan tekijätiedoissa. Voin kuitenkin ilokseni kertoa Watchmen-sarjan olevan sen verran kovaa ja kiinnostavaa menoa, ettei katsojalle ehdi tulla Moorea ikävä.

WatchmenWatchmen
Tämä on mainos:

Watchmen jatkaa alkuperäisen sarjakuvaromaanin tarinaa vuonna 2019 eli kolmisenkymmentä vuotta Vartijoiden tapahtumien jälkeen. 1980-luvun irvokas supersankaruus on jäänyt menneisyyteen, ja ääriryhmittymien kanssa vääntävät poliisit joutuvat käyttämään naamioita virkatehtävissä suojellakseen siviiliminäänsä perheistään puhumattakaan - Rorschach-tappelupukarin naamion itselleen kulttuurisesti ominut The Seventh Kavalry -klaani muodostaa valkoisen ylivallan ihannointeineen suurimman uhan yhteiskunnalle. Sister Night -salanimen turvin suojeleva ja palveleva Angela Abar (Regina King) pääsee poliiseihin kohdistunutta terroristi-iskua selvittäessään Vartijoiden salatun historian jäljille, johon liittyy taivaalta säännöllisin ajoin roiskahtavia mustekalasadekuuroja sekä satavuotias Will-isoisä (Louis Gossett Jr.), joka tupsahtaa Abarin arkeen hurjin seurauksin.

Watchmen täydentää alkuteoksen ja itsensä välillä olevaa 30 vuoden mittaista aukkoa todella kiinnostavasti. Abarin omat mielenkiintoiset taustat ja salapoliisihommat muodostavat punaisen langan tarinalle, joka liikuskelee sekä Vartijoiden tapahtumien jälkijäristyksissä että koko Vartijat-universumin alkulähteillä asti. Vartijat-mytologian perustuksia koetellaan kiinnostavilla ja yllättävillä tavoilla esimerkiksi jaksossa, jossa avataan ensimmäisiin oikeuden puolustajiin kuuluneen Hooded Justicen taustoja yllättävillä ja kiinnostavilla tavoilla - fanifiktiomaisuuden käryä ei leiju ilmassa, vaan Lindelof on rakentanut koukuttavan ja yllättävänkin kokonaisuuden Mooren ja Gibbonsin luoman perustan varaan.

Uuden vuosituhannen Watchmen ammentaa esittämäänsä vaihtoehtoiseen Amerikkaan kiinnostavasti nykypäivän teemoja, kun alkuperäinen Vartijat eli puolestaan vahvasti ajan hermolla kylmän sodan loppuhetkien tunnelmissa. Uusi Watchmen on tuonut tarinaan BLM-liikehdinnän ja ääriliikkeiden rymyämisten kaltaisia teemoja puhumattakaan tietosuoja- ja yksityisyysasioista, kun tinanapin homma on muuttunut naamioleikkeineen entistä vaarallisemmaksi. Myös uudet voimahahmot ja tuttavuudet ovat vallanneet omine intresseineen jalansijaa Vartijoiden maailmassa.

WatchmenWatchmenWatchmen
Tämä on mainos:

Watchmenin juoni onnistuu yllättävän hyvin tasapainoilemaan koukkujen ja käänteiden esittämisen mutta myös Vartijoiden alkuperäisten tunnelmien ja teemojen välillä - kiinnostava tarina saa lisäpontta kautta linjan erinomaisten näyttelijäsuoritusten ansiosta. Kingin Abar ja liittovaltion leivissä nykyään vaikuttava Silk Spectre (Jean Smart) ovat karismaattisia ja kiinnostavia niin sooloseikkailuissaan kuin tutkiessaan yhdessä salaliittokuvioita - Spectrellä piisaa kaunoja ja traumoja, jotka ajavat hahmoa eteenpäin uskottavasti. Jeremy Ironsin tulkitsemalla Ozymandiaksella on puolestaan käynnissä ihan omat uppo-oudot kuvionsa, joita en juonipaljastuksia välttääkseni valota sen enempää. Ironsin kuivakan ja suuruudenhullun Ozymandiaksen kärvistely omassa tarinalinjassaan sieppaa katsojan huomion heti ensimmäisestä jaksosta alkaen.

Watchmen on kiireestä melkein kantapäähän asti laadukasta televisioviihdettä. Ainoastaan lopussa kesken jäävä tarina jättää pienen pettymyksen maun suuhun, sillä Watchmen ei ole näillä näkymin ja "Limited Series" -alaotsakkeen perusteella saamassa jatkoa ainakaan heti - eikä Lindelof ole varsinaisesti sanonut juuta tai jaata uusien kausien suhteen. Tämä on sääli, sillä Vartijat-maailmaa myllertävä kokonaisuus tekee vaikutuksen kaikessa rohkeudessaan, ja olisi kieltämättä kiinnostavaa nähdä, kuinka kovaan vauhtiin pääsevä tarina sitten aikanaan päättyy. Runsas lisämateriaalikattaus viimeistelee pätevän viihdepaketin tarjoillen tukuittain televisiosarjan tuotantoon, tarinan teemoihin ja uusiin Vartijat-sankareihin perehtyviä lyhytdokumentteja.

WatchmenWatchmenWatchmen
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä