Dracula, 1. kausi

Bram Stokerin vuonna 1897 julkaistu romaani Dracula on ehkä se kaikkien aikojen tunnetuin vampyyrikirja. Luin teoksen muutama vuosi sitten, ja koin kirjan hieman puisevaksi lukukokemukseksi. Pidin kuitenkin luodusta maailmasta, itse tarinasta ja sen henkilöhahmoista. Ajan saatossa Dracula on sovitettu elokuviin ja TV-sarjoihin lukuisia kertoja, ja nyt Netflixin Dracula tekee sen taas. Koukkuna on siirtää vampyyriherra nykyajan Lontooseen, mutta vasta viimeisessä jaksossa.

Minisarjassa on kolme jaksoa, ja yhteensä kestoa on neljä ja puoli tuntia. Toisin sanoen jokainen jakso on itsessään tavallisen elokuvan mittainen. Suurin ongelmani on se, ettei sarjassa pysytellä 1800-luvun lopussa. Juonenkäänteen seurauksena Dracula herää viimeisessä jaksossa pitkästä horroksesta, ja ryhtyy tuottamaan pelkoa nykyajan Lontoossa. Vampyyriherra siis käyttää tablettia, selaa nettiä ja soittaa Skype-puheluita. Tarina saavuttaa kyllä varsin tyydyttävän loppuratkaisun, ja juoni etenee hyvällä tahdilla alusta loppuun. Ehdin kuitenkin kahden ensimmäisen jakson aikana asennoitua 1800-luvun lopun aikakauteen, ja äkillinen vaihtaminen nykyaikaan sai tuntemaan oloni huijatuksi. Ymmärrän tarpeen tehdä vanhasta tarinasta uuden tuntuinen lisäämällä siihen jotain uutta ja outoa, mutta tässä tapauksessa tarina Draculasta olisi toiminut paremmin, jos se olisi pysytellyt reilusti sillä aikakaudella, jonne se kuuluukin.

Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan hyviä. Mieleen jää tietysti Claes Bang itse Draculana, jonka harkitut ja teatraaliset eleet tuovat hienosti pelottavuutta roolihahmoon. Kaiken kaikkiaan jokaisessa roolihahmossa on mukana rahtunen ylinäyttelyä, aivan kuten tekijät olisivat ajatelleet esiintyvänsä elokuvan sijasta teatterin lavalla.

Puvustus ja sisätiloihin sijoittuvat kohtaukset ovat nekin erittäin laadukkaita. Vaikutelmaksi silti jää, että puvustukseen panostamisen jälkeen lavasteissa on sitten vastaavasti säästelty. Laajoja ulkoilmaotoksia ei nimittäin juuri nähdä, mikä luo harmillisen ahtaan tunnelman kokonaisuuteen. Ajoittain voisi puhua jo suoranaisesta klaustrofobiasta, mutta näissä kohtauksissa sen voi sanoa kuuluvan asiaan.

Kuinka paljon Netflixin Draculalla sitten on yhteyttä Bram Stokerin romaanin kanssa? Varsin vähän. Useita avainhenkilöitä on mukana, mutta näitä pieniä viittauksia lukuun ottamatta romaanin lukeminen ei ole millään tavalla tarpeellista. Voi olla jopa parempi, ettei alkuperäistä teosta tunne.

Kokonaisuutena Netflixin Dracula on otteessaan pitävä minisarja, joka loistaa ennen kaikkea teatraalisten näyttelijäsuoritustensa osalta. Vampyyriruhtinaan siirtäminen nykyaikaan aiheutti minulle suuren huijatuksi tulemisen tunteen, mutta onnistunut loppuratkaisu onnistui lieventämään pettymystä hyvin. Antamani arvosana olisi muutaman pisteen korkeampi, jos Dracula olisi pidetty siellä 1800-luvun lopussa.