Suomi
Gamereactor
laitearviot

Nintendo Switch OLED

Nintendo jatkaa omien polkujen kulkemista kirkkaalla OLED-näytöllä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
Nintendo Switch OLEDNintendo Switch OLEDNintendo Switch OLED

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Nintendon viimeisin pelikonsoli Switch on porskuttanut menestyksekkäästi myyntilistoilla jo yli neljän vuoden ajan. Sen takia onkin suorastaan noloa myöntää, että olen jotenkin onnistunut välttämään edes koskemasta kyseiseen laitteeseen aina tähän päivään saakka. Laitteen uusimman version julkaisun myötä onneni on kuitenkin kääntynyt, ja pääsin vihdoin päivittämään Nintendoni nykyaikaan.

Ensimmäisenä Switch OLEDin laatikon koko saa aikaiseksi ihmetystä. Näin pieni boksi kun sujahtaisi kilpakumppaneiden nykyisen konsolisukupolven laitelaatikoihin lukuisia kertoja. Mainoskuvin tapetoitu perinteinen pahvipaketti on ahdettu tiivisti täyteen erinäisiä laitteen osia tarjoillen heti ensimmäisenä kannen alta näytön ja ohjaimet. Syvemmältä paljastuvat pienehkö ohjelappunen, ohjaintuki, rannenauhoja, tarvittavat yhdistyspiuhat ja itse päälaite. Tai näin luulin. Suureksi yllätyksekseni valkoinen laatikko, johon liitetään kaikki johdot kiinni, ei olekaan itse Switch vaan pelkkä telakka laitteelle. Switch ei toimikaan Nintendo Wii U:n tavoin niin kuin olen luullut.

Tämä on mainos:
Nintendo Switch OLED

Paketin mukana tulevien vähäisten ja hieman epäselvien ohjeiden takia kesti hetki ymmärtää, miten mikäkin osa toimii. Tuntuisikin, että Nintendo olettaa jo kaikkien Switch OLEDin hankkivien tietävän, mistä on kyse. Eihän laitteen kasailu ja päälle saaminen mitään rakettitiedettä ole, mutta kieltämättä ei täysin itsestään selvääkään, vaikka on tässä vuosien varrella useampiakin konsoleita tullut käsiteltyä.

Itse Switchiä lukuun ottamatta laitteen muut osat tuntuvat kevyen painonsa ja muovisen olemuksensa myötä hieman lelumaisilta. Varsinkin joy-con-ohjaimet irtonaisina eivät oikein istu käteen pienen kokonsa puolesta, ja ovat aikamoiset rimpulat käyttää monipuolisuudestaan huolimatta. Paketin mukana tuleva ohjaintuki parantaa tilannetta yhdistämällä joy-conit yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi. Tällöin saa tukevan otteen, ja laitteen vahvuudet nousevat esiin. Ohjaimen napit ovat miellyttävän napakat, ja antavat hyvän vasteen painalluksissa. Xboxin nappijärjestykseen tottuneena Switchin käyttö tuottaa jonkin aikaa harmaita hiuksia varsinkin, kun pelistä riippuen kaverin kanssa ohjainta pidetään käsissä eri päin, ja jotkin pelit pyytävät painamaan esimerkiksi ZL-painiketta, mitä ei ole mainittu missään ohjeessa. Tateilla ohjaaminen on kuitenkin tarkkaa ja hallinnan tunne vahvaa. Tärinä tuntuu miellyttävältä ja jopa yllättävän voimakkaalta ohjainten kokoon nähden, mutta samalla myös erityisen tarkalta ja selkeältä.

Nintendo Switch OLED
Tämä on mainos:

Nintendo on uusiokäyttänyt aikaisemminkin vanhempaa teknologiaa uudella tavalla säästääkseen kuluissa. Veikkaan, että tästä syystä myös Switch OLEDin rauta akkua myöten on sama kuin aikaisemmassakin Switchissä. Tästä harmillisesta syystä isompi OLED-näyttö on uuden laitteen julkaisun ainoa kuuma peruna. Kieltämättä näyttö on todella laadukas. Värit ovat eläväiset ja kuva miellyttävän tarkka, mitä ei uskoisi 720p-resoluutioksi. Näyttö kykenee jopa ottamaan vastaan yhtäaikaisesti jopa viiden sormen kosketuksen. Reagointi ja piirtojälki ovat todella tarkkoja. Ruutu heijastelee tummana ollessaan jonkin verran pelaajan naamaa valoisassa ympäristössä, mikä on hieman häiritsevää. Käsissä pelattuna ruudun koko kuitenkin tuntuu hulppealta ja kokemus yleisesti varsin ylelliseltä käsikonsoliksi. Integroidun tuen kanssa näytön voi asettaa vaikka pöydälle useamman pelaajan ihmeteltäväksi. Käsissä isolta tuntuvaa näyttöä pitää kuitenkin pöydällä tihrustaa varsin läheltä saadakseen kunnolla selvää tapahtumista. Joka tapauksessa laitteen innovatiivista monimuotoisuutta pitää arvostaa. Yhdessä pelaaminen ei ole aikaisemmin onnistunut näin kivuttomasti.

Omaperäisten ohjaimille tarkoitettujen niin sanottujen kiskoliittimien lisäksi Switch OLEDiin on lisätty kaikki perinteiset säädöt ja ominaisuudet. Pohjassa on USB-C-portti, jonka avulla laitetta voi ladata tavallisella johdolla. Samaista porttia hyödyntäen Switch liitetään telakkaan, jolloin pelaamista voi jatkaa television kautta. Näytön takalevystä noin puolet on käännettävissä seisontatueksi laitteelle. Tuen alta paljastuu MicroSD-korttipaikka, jonka tarkoitusperiä ei kerrota missään ohjeissa. Veikkaisin kuitenkin kyseessä olevan mahdollisuus lisätä laitteen 64 gigan sisäistä tallennustilaa. Näytön päälle vasempaan yläreunaan sijoitetun virtapainikkeen viereen on laitettu äänenvoimakkuuden säätö. Laitteen omasta kaiuttimesta lähteekin yllättävän kova ääni tarvittaessa, ja äänenlaatu on miellyttävän selkeä. Pelkän kaiuttimen varaan ei ääniä tarvitse kuitenkaan jättää käsin pelatessa, sillä Switch OLEDissa on myös 3,5 mm liitin esimerkiksi kuulokkeille. Ylälaidan oikeassa reunassa sijaitsevan muovisuojan alla on paikka fyysisille pelikaseteille. Nintendo näköjään jatkaa omia polkujaan, mitä pelien fyysiseen jakeluun tulee. Hieman normaalia SD-korttia paksumpi ja isompi palikka sujahtaa helposti laitteen sisään, eikä väärin asennuksesta tai huonosta istuvuudesta ole pelkoa. Pelikasetin kansia pyöritellessä ei voi kuitenkaan muuta kuin miettiä kaikkea sitä muovin tuhlausta, mitä kansiin on laitettu. Vaikka kannet ovatkin pienempiä verrattuna Playstationin ja Xboxin vastaaviin, Nintendon yksiin ja samoihin pelikansiin menisi lukuisia pelikasetteja kokonsa puolesta.

Nintendo Switch OLED

Switch OLEDin valikkorakenne ja yleisnäkymä ovat kivan selkeät. Tosin aluksi menee hetki totutella käyttämään oikeita nappeja asioiden hyväksyntään takaisin päin menemisen sijaan. Valikko seuraa tuttua rakennetta Playstationin ja Xboxin vanavedessä näyttäen käynnistetyt ohjelmat ja pelit isoina kuvakkeina keskellä ruutua. Alareunaan on sijoitettu järjestelmäasetukset, käyttäjän tiedot ja muut perussäädöt.

Yleisesti Nintendon yksinoikeuspelit ovat olleet kaikessa omaperäisyydessään täyttä laatua. En ole seurannut Switchin antia kovinkaan tarkkaan, mutta olen ymmärtänyt, ettei Nintendon omia pelejä ole ihan mahdottomasti laitteelle tehty. Lähinnä tarjonta on ollut käsittääkseni klassikoiden masterointia, isojen studioiden tuotoksia listojen kärjistä joka konsolille ja pienempiä indie-pelejä, jotka tuntuvat istuvan hyvin Switchin tyyliin. Itse pääsin kokeilemaan laitetta Metroid Dreadilla ja Mario Party Superstarsilla. Toisen pelin ollessa fyysinen kappale ja toisen ladattava peli, molemmat toimivat laitteella moitteetta. Tosin Metroid Dread näytti pyörivän telkkarissa todella pienellä resoluutiolla Switchin asetusten 1080p-tilasta huolimatta. Vaikka pelit käynnistyvät ja rullaavat yleisesti moitteetta, Switchin vanhan raudan ikä näkyy lataustaukoina, vaikkei peli kokonaisuudessaan mikään raskas olisikaan. Saumaton jatkaminen televisiosta käsin pelaamiseen esimerkiksi metromatkan päätteeksi sujuu mallikkaasti ja jaksaa ihmetyttää helppoudellaan, joten ei tehokkain rauta aina ole kaikkein oleellisin asia.

Nintendo Switch OLED

Koska kannettavuus on iso osa Switchin identiteettiä, on paljon kiinni akkujen tehosta: miten hyödyllinen laite loppujen lopuksi on. Pelasin useita sessioita molempia pelejä ohjaimet kiinnitettynä näyttöön ja ilman. Niin näyttö kuin ohjaimetkaan eivät osoittaneet hyytymisen merkkejä. Itse asiassa Switchin antamien indikaattorien pohjalta pystyy arvioimaan, että tehoja riittäisi vielä tunneiksi eteenpäin. Vaikuttaa siis, että laitteella voi tarvittaessa viihdyttää itseään pidemmänkin junamatkan ajan. Näin sen pitäisikin mennä.

Switch OLED ei vie järin mahdottomasti eteenpäin jo hyväksi todettua omaperäistä konseptia. Laadukas näyttö valaisee entisestään Nintendon tapaa kulkea omia polkujaan, mitä pelien pelaamiseen tulee. Switch OLEDin voimavarat ovatkin juuri monimuotoisessa tavassa kokea samat pelit, ja jakaa kokemus muiden kanssa. Tähän kuitenkin pystyvät jo aikaisemmatkin Switchit, joten neljän sadan euron hujakoilla oleva hintalappunen ei ehkä ole riittävä syy päivittää hieman isompaan ja laadukkaampaan näyttöön. OLED-versiossa kun rauta pysyy samana, ei päivitys ole järin merkittävä, eivätkä tilannetta auta alati netissä kasvavat huhut mahdollisesta 4K-Switchistä lähitulevaisuudessa. Sitä odotellessa kätevän kompakti Switch OLED on erittäin pätevä pelilaite niille, joilla Switchiä ei vielä entuudestaan ole. Se minkä laite tehoissaan häviää kilpakumppaneille, sen se monipuolisuudessaan ja omaperäisyydessään voittaa.

Nintendo Switch OLED
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Monipuolinen pelitapa, kätevän kompakti, laatunäyttö, tehokkaat akut
-
Vanha rauta, hieman lelumainen rakenne, nappien outo järjestys, sekavat ja puutteelliset ohjeet, suolainen hinta
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score


Ladataan seuraavaa sisältöä