Suomi
Gamereactor
laitearviot

PC Engine CoreGrafx Mini

Ei niin kovin tunnettu tuote, mutta yhteistyö Konamin kanssa on onnistunut.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

PC Engine tai TurboGrafx-16 oli konsoli, joka saavutti ison nimen itselleen Japanissa 80-luvulla ja 90-luvulla. Länsimaissa suosio ei ollut yhtä mittavaa, koska pelattavaa ei ollut riittävästi, ja julkaisu tapahtui liian myöhään. Konami on nyt yhteistyössä laitevalmistaja Horin kanssa tehnyt laitteesta miniversion.

Laite itsessään näyttää hyvältä, ja tuntuu vankasti tehdyltä. Jos omissa valikoimissa on muitakin minikonsoleita, sopii PC Engine CoreGrafx Mini hyvin tähän joukkoon. On silti sanottava, ettei se herätä samanlaisia nostalgisia tunnelmia kuin NES Mini tai Mega Drive Mini.

Illan tähtenä on ohjain, jossa on nopea kytkin eri pelien parissa käytettäväksi. Ohjain tuntuu kädessä juuri siltä kuin pitääkin. Napit toimivat hyvin, ja mukana tuleva johto on peräti kolme metriä pitkä. Paketissa tulee kuitenkin mukana vain yksi ohjain, joten se toinen on ostettava itse.

Tämä on mainos:

Konsoli on pakattu täyteen pelejä, joista osa on japaniksi. Joillekin tämä aiheuttaa varmasti ylitsepääsemättömän ongelman. Retrointoilijoiden ja japanilaisista peleistä pitävien ohella hankintaa voi suositella, jos pitää pyssyttelypeleistä. Tarjolla on niin japaniksi kuin englanniksi runsaasti ammuskelupelejä, kuten R-Type, Gradius ja Soldier Blade.

PC Engine CoreGrafx Mini

Mukana on myös aiemmin tuntemattomiksi jääneitä helmiä. Tekstin lukemista painottavat roolipelit ovat onneksi vähemmistössä, ja japaniksi tekstitetyt jäävät monella muutenkin pelaamatta. Lajityyppien osalta edustettuna ovat niin autoilut, tasoloikat kuin jopa flipperipeli Alien Crush. Bomberman-pelejä on useita, ja moinen tekee toisen ohjaimen puuttumisesta entistä tuskallisempaa.

Mukana on kaikkiaan 57 peliä, joista osa kaksikin kertaa. Joukossa on sellaisia, jotka ovat kestäneet aikaa oikein hyvin. Mieleen jäävät ennen kaikkea Military Madness, Victory Run ja Splatterhouse.

Tämä on mainos:
PC Engine CoreGrafx MiniPC Engine CoreGrafx Mini

PC Engine CoreGrafx Mini ei ole halpa, sillä hintaa on noin 150 euroa. Lisäksi kannattaa investoida toiseen ohjaimeen. Kaikkiaan pelaajia voi olla viisi samaan aikaan, mutta moinen yli kaksinkertaistaa konsolin hinnan. Hinta huomioiden pelit toimivat hyvin, joten sen suhteen ei ole valittamista.

Näkymässä on viisi eri vaihtoehtoa, ja toki on mahdollista pelata myös kuvaputkinäkymällä niin kuin silloin joskus muinoin 1999. Käyttöliittymä on harmillisesti kankea käyttää, eikä jokaisen pelin erilaisia symboleita ole kerrottu riittävän tarkasti. Pelatessa käy nopeasti ilmi, että parasta ei niinkään ole grafiikka, vaan musiikki. Suurin osa lurituksista kuulostaa edelleen oikein hyviltä huolimatta vuosikymmenien kulumisesta.

PC Engine CoreGrafx Mini on kelpo laite, mutta hinta on liian korkea. Lisäksi laitteen historia huomioiden se ei herätä samanlaisia tunnelmia kuin NES Mini ja Mega Drive Mini. Pelivalikoima on kuitenkin mukavan mittava, minkä ansiosta nostalginen tunnelma on taattu.

PC Engine CoreGrafx MiniPC Engine CoreGrafx MiniPC Engine CoreGrafx Mini
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä