Suomi
Uusin ensin
Atrás

Viihde

Täällä keskustellaan musiikista, elokuvista ja muusta viihteestä.

Elokuva (joka tuli katseltua)


Lainasi Tepuman69:
Harmittaa kuulla, ettei monilla ole (nykyään) riittävää keskittymiskykyä aidosti uppoutua teoksiin. Itse aion katsoa viikonloppuna alkuperäisen Blade Runnerin uudestaan ja käydä sitten katsomassa uuden Finnkinossa. En malta odottaa, sillä en usko näkeväni mitään vähempää kuin mestariteoksen ja parhaan valtavirran elokuvan pitkiin aikoihin.

Kuinkas se viikonloppu meni?
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Wonder Woman

Tästä kieltämättä paistaa hitusen se läpi että DC on saanut kuraa niskaansa leffojensa puolesta varsinkin kriitikoilta ja Marvel taas pelkkää hehkutusta kriitikoilta. Okei osittain täysin ansiosta mutta osittain jopa syyttäkin...

...itse en välttämättä aivan kaikkea tuota p*skaa jota on DC niskaan ripoteltu ämpärikaupalla lähde allekirjoittamaan ja mielestäni DC on vähän turhan paljon lytätty ja Marvellin touhuja hitusen taas ylihehkutettu.. toki ihan nykyajan meininki että ihmiset hyppäävät hypejunaan oli se sitten positiivista tai kriittistä ja siinä sokeasti matkustavat vailla oikeasti omaa uskallusta olla edes hitusen erimieltä valtavirrasta, oli kyse ihan mistä vain asiasta.

Tämän leffan alkupuoli ja keskiväli on hitusen kepeähköä hupsutteluakin ajoittain jopa hallitsevissa määrin (josta tulee todella paljon Marvellin erityisesti vähänkään uudemmat elokuvat mieleen). Hyvä homma että mimmin tarina aletaan kertoa ihan alusta ja juurta jaksain. Ainakin itselle toistaiseksi ollut todella täysin tuntematon hahmo kaikkinensa. Eka kosketus oli Batman vs. Superman leffassa ja siinähän mimmi enempikin "tuli ja meni" suht pikaisin visiitein... sit lisäksi tuli hankittua se 1980-luvulla tehty tv-sarja mut ei ole viel sitä ehättänyt katsomaan mut jokin päivä pitää sekin tsekata...

...näissä uudessa tulemisessa mimmiä on esittänyt Gal Gadot joka on rooliinsa ihan kohtuullisen kelpo valinta ja hoitanut leiviskänsä kelvollisesti. Hahmona itsestään tämä nyt ei ole itselleni läheskään sieltä kiehtovimmasta ja rakkaimmasta päästä, ainakaan vielä siis ja vähän epäilen että koskaan tulisi olemaankaan. Suht katseltava elokuva lopulta mutta eipä mitään elämää suurempaa, ei tarinallisesti eikä toiminnankaan osalta jota elokuvassa on lopulta todella vähän, vaikka aikakausi sen sallisikin, nimittäin vedelleen ensimmäisen maailmansodan maisemissa.. joka kieltämättä tuntuu melkoisen tuoreelta.. jo noin ylipäätään leffoissa mutta vielä enempi kun kyseessä supersankarileffa.

Kepeä kokonaisuus kaikkinensa, jossa aivan lopussa vähän haetaan sitä tunnetta enempi peliin mutta mihinkään syvään synkkyyteen ei todellakaan lähdetä vellomaan vaikka mahikset siihen ois tässä ollutkin. Jollain tapaa hitusen tasapaksu esitys, homma kyllä klaarataan niin että ne totaaliset notkahdukset onnistutaan välttämään mutta vastapainoksi myöskään niitä todellisia kohokohtiakin on liian harvakseltaan tässä.

Ai niin kiva että making of bonuksia on ihan mukavasti mukana, niin leffan teosta kuin itse Wonder Womanista, joka itse sankarista hitusen lisää valottaa jos ei tosiaan ennestään niin tuttu hahmo välttämättä ole.

Ohjauksesta vastaa nainen nimeltään Patty Jenkins.

https://www.youtube.com/watch?v=1Q8fG0TtVAY
Arte Et Labore
  • 0
Sain viimein käsiini Halloween teemaisen kauhuleffan Trick 'r Treat! Ja ah, kyllä mie siitä niin tykkäsin. Suosittelen leffaa muille kauhun ja Halloweenin faneille
  • 0
@iPot Eipä ole tullut vielä ikävä kyllä elokuvissa käytyä, mutta luulen, että käyn seuraavana viikonloppuna. Ellen sitten ole sairaana, kuten tällä hetkellä uhkaavasti vaikuttaa. Katsoin kuitenkin tyttöystäväni kanssa taas ensimmäisen elokuvan ja yllätyin, kuinka nopeasti se hujahti ohi. On sekin kyllä huikea! Loppu kolahti nyt vielä vahvemmin kuin ensimmäisellä kerralla.
Buckle up, buckaroo!
  • 0
Lainasi Lewna:
Sain viimein käsiini Halloween teemaisen kauhuleffan Trick 'r Treat! Ja ah, kyllä mie siitä niin tykkäsin. Suosittelen leffaa muille kauhun ja Halloweenin faneille

Kyllä! Leffa nojaa kunnolla perinteisiin ja hienoon halloween-kuvastoon. Oikein mainio sesonkileffa

Lainasi Tepuman69:
On sekin kyllä huikea! Loppu kolahti nyt vielä vahvemmin kuin ensimmäisellä kerralla.

"All those moments will be lost in time, like tears in rain"
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Blade Runner 2049 on todella hyvä leffa. Lyhyesti ja ytimekkäästi elokuva on vuoteen 2049 sijoittuva salapoliisitarina. Kaikki näyttelijät tekevät mahtavaa työtä. Varsinkin Ryan Cosling ja Dave Bautista. Lähes kolme tuntia kestävä elokuva tuntuu puolitoistatuntiselta.

Krista Kososen muutaman sekunnin näyttäytyminen oli kiva lisä. Mageeta, että on suomalaisiakin mukana. Kyllä tästä leffasta tulee vähintään samanlainen klassikko, kuin alkuperäisestäkin. Tämä nimittäin oli mun mielestä jopa parempi kuin alkuperäinen.

Ilmeisesti leffa on menestynyt lippuluukuilla aika huonosti, mikä on tietysti huono asia. Jatko-osaa ei varmaankaan ole tiedossa, josa elokuva ei pääse edes omilleen. Toivottavasti dvd ja digitaallinen myynti tuottaa tarpeeksi. Jäätävä fakta on varmaan se, että suurinosa ihmisistä odottaa helposti lähestyttäviä CGI-mätkeitä, joista ei nykyään todellakaan ole runsaudenpulaa.
My feet are burning like a Roman hypocaust But the Romans are gone, they changed their name because they lost
  • 0
Turbon kanssa samoilla linjoilla. Sitä jotenkin vain nautti matkasta, ja eli ja hengitti joka solullaan elokuvaa.
Villeneuve on nykyajan Kubrick. Klassikko on syntynyt, ja samalla ehkä paras jatko-osa ikinä!

Tuli halloweenkauden kunniaksi katsottua Conjuring 1 & 2.
Ykkönen on aidosti kuumottavakin leffa ja tahditus on toimivaa. Kakkonen onkin sitten hyvin pitkälti hanurista. Älkää sitä katsoko.
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
Villeneuven pitäisi tehdä uusi 2001 Avaruusseikkailu, jotta hän voisi olla nykyajan Kubrick. Ja siihen en usko hänenkään pystyvän.
Buckle up, buckaroo!
  • 0
Pystyisi, jos olisi tarpeen. Mutta kun ei ole.

Jatko-osan kyllä.
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Lainasi Turbo Lover:
Krista Kososen muutaman sekunnin näyttäytyminen oli kiva lisä. Mageeta, että on suomalaisiakin mukana.


Yllätyin paljon ja iloisesti kyllä siitä, että Krista puhui Suomea.
"being a hero is optional"
@iPot Tarkoitin tuolla sitä, että hänen pitäisi siis tehdä jokin samantasoinen elokuva.

Tuli se Blade Runner lopulta käytyä katsomassa ja kyseessä oli ehdottomasti MESTARITEOS! Näin vaikuttavia elokuvia tehdään harvoin, sillä jokainen osa-alue oli ihan käsittämättömän taitavasti toteutettu. Jo pelkästään ympäristöjen ja maailman suunnittelu miljoonine yksityiskohtineen oli jotain niin uskomatonta, että se olisi jo yksinään riittänyt tekemään elokuvasta loistavan ilman tarinaakin. Vaikka alkuperäisen elokuvan herättämien eettisten ja ihmisyyttä koskevien kysymysten pohdinnassa olisikin päässyt jonkinlaiseen lopputulokseen, tämä uusi tekele sekoittaa kyllä siinä suhteessa pään moneen kertaan. Blade Runner 2049 on käytännössä 200 miljoonan taide-elokuva, jossa kaikki on mestarillista tai sitäkin parempaa, mutta se ei päästä katsojaa helpolla. On ihme, että tällainen teos saatiin edes toteutettua ja se ansaitsee tulla ikuisesti muistetuksi.
Buckle up, buckaroo!
  • 0
Sanoisitko Tepu, että jopa 2001: avaruusseikkailun tasoinen teos? ;)
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Ehkä sanon, ehkä en...
Buckle up, buckaroo!
  • 0
Cult of Chucky

Chucky nuken viimeisimmät hörhöilyt sijoittuvat mielisairaalaan. Jonkisen verran on tällä kertaa viittauksia vanhaan jopa ensimmäisiin Child's Play leffoihin mutta myös viime aikojen (Chucky leffojen) tyyppejä menossa mukana kiitettävästi... tämän takia siitä onkin sitten suunnattomasti etua, jos on aiemmat leffat joita siis tätä ennen peräti seitsemän ilmestynyt, niin olisi pohjalla katsottuna.

Tällä kertaa Chucky toimii siis tietynlaisena terapianukkena, nukke joiden avulla mielisairaita koetellaan saada hoidettua parempaan kuntoon. Henkilökunta ei usko nuken pahuuteen mutta eräs tuttu henkilö joka potilaana on varma että kyseisestä nukesta ei tule mitään muuta kuin ruumiita ruumiiden perään.

Homma tuntuu nyt hyvin pitkälti paljon tummemmalta ja synkemmältä kuin koskaan aiemmin, jolloin synkkähuumori ollut osa meinnikiä, tällä kertaa huumorintynkäsiä vasta loppupuolella luvassa vanhaan tyyliin mutta alkupuoli mennän todella synkeissä ja syvissä verissä vailla huumorinkukkasta.

Brad Dourif jatkaa itse Chuckyn äänenä, muissa pääosissa mm. Fiona Dourif (lienevätköhän sukua toisilleen), Jennifer Tilly.... ohjauksesta vastaa Don Mancini, joka on pitkälti mies koko idean ja hahmon takaa (käsikirjoittaja) aina sieltä ensimmäisestä elokuvasta asti ! Heppu siis toimi osissa 1-4 käsikirjoittajan ja sittemmin myös ohjaajana 5-8, toki samalla jatkanut myös käsikirjoitusosastolla.

Nykyään alkaa olemaan vähän turhan paljon erinäistä kikkailua tarinallisesti (eikä homma ole enää aivan yhtä rentoa ja letkeää etenemistä) näissä aina on menty synkeissä vesissä mutta kolmessa ekassa leffassa oli jotenkin sellainen tietynlainen sydämellisyys myös mukana, joka on nykyään astetta karumpaa ja sitä kautta ehkä vähän "ilottomampaa" meininkiä vaikka jos aiemmat on nähnyt niin miksipäs tätä ei mukaan kokoelman jatkoksi nappaisi... jos tarinallisesti on menty hiljaksiin monimutkaisempien kiemuroiden pariin tapahtumien parissa, niin visuaalisesti tällä kertaa erittäin pelkistetty ja yksinkertaistettu kokonaisuus, välillä pari kohtausta tuo jo mieleen että onko tässä koetettu tehdä ns. taideleffaa, mut ei sentään

...kiva että Don Mancini on näinkin pitkään jaksanut tätä luomustansa jatkaa, välillä ollut muutama pidempikin tauko aina välissä mutta nyt on taas muutama tullut vähän vaihdikkaammin ulos.. kyllähän tässä viel henki kuitenkin pihisee eikä ole tarvinnut edes tekohengitystä sarjalle antaa... vaikka ne kolme "alkuperäistä" edelleen suosikkejani ovatkin, toki nostalgia varmasti myös tekee sille pilvelle vielä normaalia kirkkaammat reunat.

https://www.youtube.com/watch?v=20LeBoejmF4
Arte Et Labore
  • 0
Netflixistä katseltiin Stephen Kingin novelliin perustuva 1922. Odotin hyvää jä jännittävää elokuvaa, koska Stephen King, mutta meh. Ei ollut läheskään niin hyvä kuin odotin.
  • 0
Atomic Blonde

Melkoisen sekavat jälkivaikutelmat tästä jäi mieleen kaikkein päällimmäiseksi fiilikseksi... välillä tuntui hetkittäin että aika meni kuin siivillä (toki vain pienin hetkin ja vähän turhan harvoin) mut sitten taas pitkiä pätkiä madeltiin.

Tuntuu että on ollut aivan liikaa yritystä tehdä tästä oikein super uber cool pläjäys... välillä tuntuu että mennään jo taidepläjäytyksen puolelle (niin visuaalisesti kuin musiikin käytön osalta) ja sitten välillä toimintakohtauksia mennään Bournen malliin kun aletaan mätkimään, toki tarinallisesti aika kaukana siitä sitten ollaankin, vaikka tietynlainen agentti"sekoilu" tässäkin kyseessä.

Leffan parasta antia lienee ne jääkylpykohtaukset ja niukat kuteet a'la Charlize Theron. Harmi että tarinallisesti menee jo ylitse hilseen tason kikkailuksi ja jallitteluksi ja jää lopulta valitettava mitäänsanomattomaksi ja uuvuttavaksi seurattavaksi lopulta ja päähenkilö(t) itsessään ei saa tarpeeksi nappaavuutta jotta niistä jaksais enää pidemmän päälle edes hirveästi välittää.. muita nimekkäämpiä kasvoja lötyy mm. James McAvoy, John Goodman, Sofia Boutella, Til Schweiger...

...noh myönnettäköön nyt sen verran että abauttirallaa viimeinen kolmannes leffasta sit tuntuu homma oikein kunnolla starttaavan, jos on sinne asti jaksanut kahlata. Homma päräytetään käyntiin poikkeuksellisen pitkälti toimintapljäyksellä jossa on vinhaa voimaa yllin kyllin ja noin pitkäksi venyyneeseen toimintakohtakukseen ollaan saatu kivasti ytyä ja se jaksaa kantaa loppuun asti joka on melkoisen poikkeuksellista kun yleensä alkaa puuduttamaan jo, mut tällä kertaa yllätätyksi ei puuduttanut, sen jälkeen homma tuntuu muutenkin nappaavaan huomattavasti paremmin mukaansa, kun lähdetään kohti loppu siitä sitten vääntämään.

Homma hakee ilmeisen löyhästi !? "perustuksiaan" sarjakuvasta nimeltä The Coldest City, meikäläiselle kyl täysin tuntematon teos.

Harmittavan paljon hukattua potentiaalia tässä, ilmeisesti sama ohjaaja (David Leitch) tässä kuin John Wick leffassa ja kyllähjän tuo kylmän kalseus tästä selvästi samantyylisenä välittyy, harmi vaan että miehen tyyli ei meikäläiseen oikein tunnu uppoavan näiden kahden leffan perusteella... mies on suht tuore ohjaaja ja tehnyt aikaisemmin urallaan pidemmän tovin stunt miehen homeleita... hitusen kyl vähän pelko persiissä nyt sit kun mies tulee ohjaamaan tulevan Deadpool 2:sen, että mitä siitä nyt sitten tulee.

Atomic Blonde red band trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=8USk21Lt0f4
Arte Et Labore
  • 0
Baby Driver

Kerrankin traileri ei oikeastaan kerro yhtikäs mitä tuleman pitää... tai no tässä alla olevassa linkissä ehkäpä trailereista se joka tätä parhaiten kuvaa, ne perustrailerit eivät tämänkään vertaa....

Baby Driver - Official "TeKillYah" Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=YirEgK7yJCg

Homma perustuu täysin taustamusiikkiin joka pauhaa melkeinpä taukoamatta taustalla, muttei kuitenkaan varasta päälle liimatulla tavalla huomiota itselleen, tai no salakavalasti kyllä vie mennessään, mut katsoja ei sitä sillain huomaa tai erityisesti kiinnitä siihen huomiota varsinkin mitä pidemmälle mennään, alussa toki kun se on tehty tahalteen katsojalle heti kättelyssä selväksi, mitä tuleman pitää niin homma uppoaa katsojan selkärankaan että mikä meininki nyt on...

...todella monissa kohtauksissa näyttelijöiden liikkeet ja eleet on suurimman osan ajasta kuin upotettu musiikkiin aivan saumattomasti, todella poikkeuksellista kun sitä tehdään näin suuressa määrin ja vielä periaatteessa "toiminta"elokuvassa ! sekä poikkeuksellisen onnistuneella tavalla todella vaikea tehdä tuollaista että se ei menisi täysin tekotaiteelliseksi väkisin rypistykseksi ja yliyrittämiseksi vaan että homma pysyy kivan letkeänä ja jytää omalla painollaan.

Todella virkistävän raikas tuulahdus ja "genre" "rajoja" rikkova pläjäys Äänentoistolaitteet tahi kuulokkeet sais kyl mielellään olla mahdollisimman hyvässä vireessä, jotta musasta ja sitä kautta leffan äänimaailmasta saapi kaiken irti, mitä tekijät ovat halunneet katsojalle asti välittyvän. Ehdottomasti yksi vuoden positiivisimmista ylläreistä. Kerrankin oikeasti makea "taide"leffa...

...toimintaleffa joka ei varsinaisesti ole toimintaleffa, musikaali joka ei varsinaisesti ole musikaali, rakkausleffa joka ei varsinaisesti ole rakkausleffa, ajoittain komediaa olematta komedialeffa, välillä ns. buddy leffa olematta buddyleffa... no mikäs tää sitten ois ? en oikein tiiä muuta kuin että hemmetin hyvä leffa !

Näyttelijöinä sopiva miksaus niin uudempaa kuin tunnetumpaakin naamaa.... Ansel Elgort, Kevin Spacey, Lily James, Elza Gonzalez, Jon Bernthal, Jon Hamm, Jamie Fox... ja ohjauksesta vastaa Edgar Wright.
Arte Et Labore
  • 0
Trash (2014)

Erittäin intensiivinen ja mukaansatempaava tarina vailla turhia kikkailua ja twistejä. Todella korutonta kertomaa millaista tämä maailman meinin saattaa välillä olla, joka ei kuitenkaan jää salakavalasti ahdistamaan ja kaivertamaan katsojan mielensyövereihin leffan kestoa pidemmäksi ajaksi... jotta siltä osin sentään vähän armollisempi katsojalleen kuin voisi luulla. Homma tykitetään hienosti menemään ja katsoja naulitaan matkalle heti alusta asti äärettömän tiukasti.. eikä tuo tiukka ote hellitä hetkeksikään vaan vie totaalisesti mennessään.

Elikkäs pari köyhällistö poikaa löytää paikalliselta kaatopaikalta jotain valtiolle erittäin arkaluonteista ja siitä sitten pärähtää brassien slummeissa sellainen seikkailu että oksat pois ja hommasta on niin sanotusti leikki aika kaukana.

Erinomaista näyttelijätyötä, liekö paikallisia jannuja nuo nuoret vaiko oikeita ammattinäyttelijöitä, tiedäppä tuota mutta upeaa jälkeä saavat ruudulle loihdittua aikaan ! toki mukana pari tunnettuakin naamaa löytyy sieltä HWoodin valojen loisteesta kuten Rooney Mara, Martin Sheen.... maisemat näyttävät upeilta ! ja homma todellakin herää eloon upeasti kunnon kuvanlaadulla katseltuna.

Todellakin katsomisen arvoinen hemmottelumatka katsojalle. Puhdasta laatua kaikilla osa-alueilla. Sentään mestarillisen Sin Nombren tasolle ei ihan ylletä mutta mainion Blindnesin ohi kyllä "pyyhälletään". Toki upeita leffoja kaikki kolme.

Ohjauksesta vastaa Stephen Daldry.

International trailer...
https://www.youtube.com/watch?v=VN08JrXZ9eM
Arte Et Labore
  • 0
King Arthur : Legend of the Sword

Onhan tämä vähän tälläinen lopulta kokeilevan (yli)taiteellinen pläjäys ja tekee mitä huvittaa mutta huomattavasti paremmin tämä Guy Ritchien veto iski meikäläiseen kuin sen näkemys Sherlock (Holmesista). Leffa on aika epätasainen ja epätasapainoinen rykäys, varsinkin alku vaikuttaa kyllä hyvältä ja nappasee mukaansa mutta mainiosti mutta harmittavasti sitten lähdetään vähän turhankin kokeilevalle linjalle, vaikka hyvä sinänsä että on oikeasti koetettu jotain muuta väsätä eikä sitten sitä perushuttua vedetty.

Tässä tulee muuten siitä alusta yllättävän paljon Witcher 2 peli mieleen noin visuaalisuudeltaan ja samoin kuin pelinkin siinä alussa oleva linnakohtaus... sitten vähän ajan päästä tulee se ihme vesiolento jossa ne kolme naista niin veikkei olekaan kuin yksi yhteen erääseen Witcher 3 pelin henkilöihin ja tapahtumiin niin jotenkin tulee fiilis että se ollut tässä kuitenkin esikuvana, vaikka aika erilaisista hahmoista kyse sisänsä. Lieköhän ovat pelisarjan pelejä pelanneet !? ja siitä halunneet edes jotain pientä etäisesti mukaan tähän napsasta...

...välillä taas tulee tuosta "joukkiosta" mieleen että väännetään jotain nykyajan räppisanaleikittelyä ja joukko on kuin eräs tunnettu huppuheppu joukkioineen siellä Sherwoodin suunnalla, kun aletaan "sanoilla leikittelemään"... eräässä kohdassa taas tulee mieleen jopa Taru Sormusten Herrasta ja "aave".. en tiiä tuleeko tuollaisia mielleyhtimiä muille tuollain ihan yksittäisin ja erillisinä tapauksina mut meikäläiselle ainaskin.

Todella epätasapainoinen ja kokeilevainen viritelmä väsätty kasaan, välillä mennään todella korkealla ja lujaa (tuntuu että nyt lähtee) ja välillä sitten tullaan ryminällä ala ja ryvetään viimeisen päälle kurassa (mut ei sitten lähtenytkään).. jotenkin tuntuu että oltais raavittu vähän sieltä sun täältä yksittäisinä tyylikkäitä kohtauksia jotka jäävät erillisinä pieninä kohtauksina mieleen mutta kokonaisuutta ei olla saatu kasaan hiottua vaan melkoista sillisalaattia lopulta, jää enempi yksittäisiksi pieniksi hetkiksi mutta se jokin jää uupumaan kun alkaa mennä sen verran taiteelliseksi, onnistuessaan siinä tämä ois voinut olla todella upea ja erilainen näkemys tästä.. harmi että nyt ei ole langat ihan täysin pysynyt tekijöidensä käsissä...

...sitäkin huolimatta kyl tämä kertakahtomisen kesti.. just ja just ja pitkälti kiitos alun, mut ei kiitos lopun enää.. suurimman osan leffan kestosta oikeasti näyttää "makealta" mut siihen se sitt lopulta valitettavasti pitkälti jääkin. Raja tälläisissä onnistumisen ja epäonnistumisen kanssa on hyvin häilyvä, nyt jäätiin sitten taapertamaan vähän sinne "ei kenenkään maalle", keskinkertaisuuden kadotukseen. Alku antoi odottaa paljon mutta pidemmälle mentiin sen sekopäisemmäksi sekoiluhörhöilytripiksi hommeli sitten lopulta karahti.
Arte Et Labore
  • 0
Enpä tiennyt että tälläinenkin fanien oma väsäämä elokuva on myös tehty itse Max Paynestä. Tällähän ei siis liene mitään tekemistä sen "virallisen" leffan kanssa jossa Mark Wahlberg oli Maxinaja Monana esiintyi Mila Kunis.

MAX PAYNE Retribution - Fan Film
https://www.youtube.com/watch?v=0J5vrTMXXoo



Harmi kun eivät ole valkokankaalle pistäneet sellaista leffaa jossa Mona Saxina esiintyis tuo mallimisu joka on ollut Max Payne 2 pelissä hänenä...
Max Payne 2 Actual Modeling Characters
https://www.youtube.com/watch?v=tszU1xrrJ-0


tuossa kyseinen mimmi lähettää kuitenkin tervehdyksensä ja kannustuksen tämän fanijutskan tekijöillle...
MAX PAYNE Retribution - Mona Sax send's her love
https://www.youtube.com/watch?v=WDXOr7xaYOo
Arte Et Labore
  • 0
Ace Ventura - Lemmikkidekkari

Sitä saa mitä tilaa, tai ainakin hyvin pitlälti tietää mitä tuleman pitää kun alkaa elokuvaa kahteleen jonka pääosassa on Jim Carrey. Sitä perinteistä naamanvääntelyä... okei Valehtelija Valehtelija toimi koska idea oli oikeasti aivan napakymppi, vaikkei kaikki vitsit mitää napakymppejä olletkaan... ensimmäinen Nuija ja Tosinuija oli niin älytön ja totaalista crazy huumoria onnistuneella tavalla että ei siitä kahelimeiningistä yksinkertaisesti voinut olla pitämättä...

...tässä taas idea on jopa mainio. Heppu on tosiaan salapoliisi joka palauttalee kadonneita tai lähinnä kaapattuja eläimiä oikeille omistajilleen.

Vitsit ovat pitkälti JCarreyn naamanvääntelyn tasolla... melkeinpä parastaan elokuva tarjoaa heti ensimmäisessä kohtauksessaan jos tulee oikeasti mieleen että kahtokoohan ne täällä Pohjolan perukoikka Postilla tätä aamusta iltaan ja ottaa inspiraationsa tuosta pätkästä !

Ilmeisesti menestyi lippuluukulla ihan kelvollisesti kun jatkotkin tuli jotka ilmeisesti johonkin viidakkoon kait veivät. Mut ei tää nyt oikeein meikäläiseen kolahtanut millään tavoin... toki toi alla oleva pätkä on pitkälti yllämainitun mielikuvan takia hupaisa...

Ace Ventura Pet Detective - Package Delivery Scene
https://www.youtube.com/watch?v=UOJiEgxt7RY
Arte Et Labore
  • 0
Spider-man : Homecoming

Jatkaa suht monen viime aikojen Marvel leffojen linjauksella, elikkäs homma on turboahdettu aivan täyteen huumoria ja ei olla kaukana ettei tätä leffaa voisi jopa puhtaaksi komediaksi kutsua, melkeinpä alusta loppuun.

Tom Holland elikkäs viimeisin hämyhäiskä a'la seittilinko kun hahmoa on viime aikoina todella ahkerasti ns. "rebootattu", heppu pälättää ja suu käy ihan taukoamatta oli maski sitten naamalla tai ei, oli kuinka kinkkisessä tai rennossa tilanteessa vain...

...homma lähtee kuitenkin aika erityylisesti liikkeelle kuin aiemmin leffoissa, Hämiksellä on siis jo pukunsa vaikka toistaiseksi ei juurikaan tunnettu tyyppi viel maailmalla tahi edes omassa kaupungissaan vaan lähinnä Youtubesta joillekin tuttu kun jotain pienimuotoisia pelastuskeikkoja tehnyt, tasoa kissan haku puusta, jos siis vertaa muuhun Avengers porukkaan. Se puku sitten eroaa aivan totaalisesti tähän asti nähdyissä, se elää enempi kuin omaa elämäänsä ja on enempi kuin pikku pojan hurvittelua varten luotu leikkikalu, leffan aikana Peter Parker sitten samalla tutustuu puvun vähitellen avautuviin saloihin, puku tosiaan osaa höpöttää PParkerille ja osaa tietyllä tapaa tehdä ties mitä tehdä "itsekin".. joten itse asu on periaatteessa kuin aivan oma hahmonsa ja tuodaan esille tavalla joka eroaa aivan totaalisesti aiemman leffojen Hämähäkkimiehen puvuista, pikku lisähärvelihärväkkeitä myöden.

Tällä kertaa pääpahis on kivan maanläheinen, pahasti on jäänyt Tony Starkin (Ironman) johtamaa yritystä vastaan hampaan koloon ja hiljalleen on mies (Michael Keaton) kehittänyt itselleen lintumaisen puvun.. lieköhän tämä tyyppi jostain sarjiksesta tuttu ? vai onko tehty tätä elokuvaa varten erikseen !? Noh mitään tyyliä maailman ja universumin kyykyttäminen ei siis tällä kertaa ole pahiksen mielessä. Tältä osin myös kouluakäyvän teinin sankaritekoset ovat astetta pienempi muotoisia kuin mitä toistaiseksi on valkokankailla nähty... toki muutaman otoksen verran on pitänyt hitusen kovempiakin piippuun laittaa myös erikoistehostevelhojen.

..Tony Stark/Ironman (Robert Downey Jr.) on myös suht isossa roolissa tässä elokuvassa, eikä pelkästään tuon pääpahiksen kaunan synnyttäjä, vaan mies on samalla vastuussa tuosta Hämiksen puvusta ja tällä kertaa nuo trikoot ovat melkoista hi-tech kamaa, joten mistään mummon kalsareista ei tällä kertaa olla pukua kasaan parsittu.

Vallan kelpo teinikomedia jonka päätähti tyytyy kiltisti pysymään annetussa roolissansa. Tietyllä lailla aivan "oma leffansa", mut itse pääsankari sais kuitenkin edes jollain tapaa entuudestaan olla katsojalleen tuttu.

Mitä näyttelijöihin tulee niin kyllä vain myös Stan Lee tekee oman cameonsa tässä leffassa kans. Tokihan myös Marisa Tomei (May Parker) on mainittava.

https://www.youtube.com/watch?v=n9DwoQ7HWvI
Arte Et Labore
  • 0
Itse Ilkimys 3

Todella vauhdikasta menoa joka ilveilee kivasti erityisesti agenttileffoille. Ei mitään maata mullistavaa mutta koko ajan tapahtui jotain ja kivasti pilke silmäkulmassa. Sen pienimmän likan ääninäyttelijä on jo yksistään niin suloinen että huh heijaa.

Äärimmäisen "hyvänmielen"elokuva. Hymyilyttää vaan kun tätä kahtelee. Jokin päivä tulee vielä uudemmankin kerran katsottua ja kokoelmiin jääpi ehdottomasti.

Vetreässä menossa ja kieliposkella puksuttaa vakuuttavasti tämä leffasarja edelleen etteenpäin

https://www.youtube.com/watch?v=qF_gLc5bifI

-------------------------------------------------------------------------------------

Elle

Kovat oli odotukset kun saanut niin paljon kehuja ja jopa parkin kappaletta Golden Globeja pokannut ja niiannut itselleen.

Itselleni kuitenkin suuri pettymys, vaikkei mikään totaalinen floppaus nyt suoranaisesti ollut, omaan makuuni aika mitäänsanomaton lopulta vaikka loppuun asti sinänsä jaksoikin sentään katsella, jotta loppuratkaisun näki niin jotenkin todella väljähtänyt jälkimaku jäi ja vaihtoon tämä levy lähtee eikä kokoelmiin jää, kerran kahtoi mutta toista kertaa ei juurikaan enää huvita alkuunkaan... yksi vuoden suurimpia pettymyksiä meikäläiselle tämä.

https://www.youtube.com/watch?v=H-iBBgcp7PY

-------------------------------------------------------------------------------------------

War for the Planet of the Apes

Tämän uuden tulemisen ja trilogian päätösosa. Kaksi ensimmäistä leffaa ovat olleet todella hyviä ! Tämä kolmas on sitten hitusen erityylinen elokuva kuin kaksi aiempaa.

Apinat näyttävät tässä todella upeasti tehdyiltä ja laadukkailta, varsinkin ne kasvot ja niiden ilmeet, aivan uskomatonta jälkeä tekijöiltä. Yleensä tälläiset ovat ryssitty aivan totaalisesti elokuvissa ja aina näyttäneet lähinnä huvittavilta kun tietokoneella on tehty, ehkäpä Klonkku todella harvinaisena poikkeuksena.

Hyvä muttei erinomainen kuten kaksi aiempaa leffaa olivat. Kivan lumiset ja talviset maisemat oli tässä tovin jos toisenkin, toki noin asetelmiltaan ja tapahtumiltaan ei kylläkään mikään mieltäylentävä tapaus... todella rankkaa ja synkeämielistä menoa.

Homma maltetaan pitää yllättävän pienimuotoisena eikä lähdetä tykittämään mitään yltiöpäistä megalomaanista menoa, joka sinänsä oli jopa pieni yllätys, eikä lainkaan negatiivinen. Pienimuotoinen tarina joka maistuu varmasti ajan saatossa enempi mutta tietyllä tapaa pienuudellaan yllättävä aluksi.

Niin tai näin, niin mainio trilogiahan tämä. Huomattavasti parempi kuin etukäteen uskalsi odottaa, joten odotukset ylittyivät ja kirkkaasti, mainio kolmen kopla.

https://www.youtube.com/watch?v=JDcAlo8i2y8
Arte Et Labore
  • 0
Open House. Tää leffa oli varmasti yksi huonoimmista leffoista, mitä Netflixissä on tarjolla. Elokuvan jälkeen tuli sellainen tunne, että nyt tuli oikeasti tuhlattua elämästä se puolitoista tuntia.
  • 0
Erikoinen tapaus tämä kun kukaan ei tunnu tietävän että onko tämä jotain vedätystä ja hupia, kenties jokin "mainos" Australialle vai onko tämmöinen leffa onnistuttu tekemään ihan puskissa ja piilossa oikeasti kaikilta näitä on pikku hiljaa tullut pieninä pätkinä ja annoksina ja aina vain "paljastetetaan" enempi porukkkaa ja entistä nimekkäämpää.

Tunnettuja ja isoja nimiä toisensa perään vilkku vaikkapa tuossa trailerilla... tiedä sitten kuin tuo Crocodile Dundee enää tänä päivänä toimis, aikanaan erittäin hyvin ja vieläkin katsomisen arvoista menoa ja meinikiä mut oisko toi enää mitään ilman Paul Hogania !?

DUNDEE (201 - Official Cast Intro Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=E7ZTh9Rd0aA
Arte Et Labore
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!