Suomi
Gamereactor
ennakot
Bugsnax

Bugsnax: The Isle of Bigsnax tekee pelistä isomman, paremman ja oudomman

Ilmaisesta päivityksestä on tulossa merkittävämpi kuin olisi voinut kuvitella, ja peli on tulossa lisäksi Xboxille ja Nintendo Switchille.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nautin ajastani Bugsnaxin parissa vuonna 2020, ja pelasin aina platinapokaaliin saakka. Young Horsesin peli hurmasi erikoisella maailmallaan, kummallisella huumorillaan ja yksinkertaisella (mutta hauskalla) pelattavuudellaan. Olinkin innoissani uudesta ilmaisesta päivityksestä The Isle of Bigsnax, josta ilmoitettiin viime vuoden lokakuussa. Pääsin näkemään tulevaa päivitystä 45 minuutin ajan, ja ehdottomasti asennan Bugsnaxin uudelleen vain päivityksen vuoksi. Tähän on kaikkiaan neljä syytä, ja siihen päälle vielä yksi lisäsyy.

Bugsnax

Uusi saari uusien bugsnaxien kera

The Isle of Bigsnax päästää tutkimaan uutta saarta uusien olioiden toivossa, mutta alue on mittavampi kuin olisi voinut kuvitella. Mukaan mahtuu paitsi muutama uusi kokonaan erilainen alue, joita voi tutkia ilman erillisiä lataustaukoja, ja sen lisäksi vielä saarella on kaikkiaan 11 uutta ja erilaista bugsnaxia. Mukana on isompia versioita jo olemassa olevista, kuten jättimäinen bunger nimeltä Bunger Royale, ja sen ohella kokonaan uudenlaisia. En aio paljastaa ennakkoon niiden hauskoja nimiä. Joka tapauksessa mukana on paljon enemmän kuin mitä olisi voinut luulla ilmaiselta päivitykseltä.

Tämä on mainos:

Enemmän vaihtoehtoja ja paljon parannuksia

Uusi alue tutkittavaksi tietää myös uudenlaisia pelimekaniikkoja, ja entisten parantamista. Esimerkiksi kelpaa Buggy Ballin käyttäminen uusilla tavoilla. Vallankumouksesta ei ole kysymys, mutta muovipallon sisällä oleva sprout on käytössä pystysuuntaisten labyrinttien läpäisemiseen, ovien avaamiseen ja sen sellaiseen.

Isommat parannukset ottavat ilon irti isommista bugsnaxeista. Näitä ei voi napata perinteisillä keinoilla. Oliot on siis ensin kutistettava heittämällä erityisiä säiliöitä niitä kohti ja/tai ratkomalla pulmia. Useat vaativat useamman eri keinon ja välineen yhdistämistä. Tällainen on esimerkiksi jättimäisen trampoliiniselkäisen bugsnaxin houkutteleminen haluttuun paikkaan pitämällä Buggy Ballissa sen haluamaa makupalaa. Näin pääsee käsiksi aiemmin tavoittamattomiin alueisiin selässä olevaa trampoliinia käyttäen.

Ehkä paras uudistus on mahdollisuus pikamatkustamiseen, joten Young Horses on selvästi ottanut onkeensa palautteesta. Sama näkyy oman mökin rakentamisessa.

Tämä on mainos:

Palveluksien tekeminen palkitaan salaisella loppuratkaisulla ja kosmeettisella tavaralla

Pelaava kansa selkeästi pitää rakentelusta ja sen jälkeen oman paikan tuunailusta. Mutta vain jos vaihtoehtoja on riittävästi. Pääsin näkemään vain pienen osan siitä, miten omaa mökkiä voi tuunailla. Siitä huolimatta näkemäni teki vaikutuksen. Jos on pelinsä jo ennakkoon pelannut, pääsee nopeasti käsiksi joukkoon erilaisia tuoleja, pöytiä, kuvia, hyllyjä, patsaita, kasveja, mattoja, maaleja ja niin edelleen. Kyse on uudesta kirjainhaastejärjestelmästä eli palveluksista ja haasteista, joita muut kyläläiset jättävät pelaajan postilaatikkoon. Kyse voi olla perinteisestä bugsnaxien löytämisestä ja niiden ruokkimisesta tai ehkä salaisten alueiden löytämisestä. Näin palkitaan uusilla tuunausvaihtoehdoilla omalle mökille ja niin edelleen. Kuvio toimii hyvin sellaisillekin, jotka ovat pelin muuten jo pelanneet. Näin ollen melkein heti aloittaessa on tarjolla paljon vaihtoehtoja. Uusi tarinatila kestää ilmeisesti 3-4 tuntia, ja kaiken tekevä saa lisätä mukaan vielä toiset 2-3 tuntia.

Salainen loppuratkaisu

Jos tekee kaiken The Isle of Bugsnaxissa, vaikuttaa se pelin loppuratkaisuun. Kuulemma muutokset eivät ole suuren suuria, mutta riittävästi herättääkseen kiinnostuksen.

Tulossa Steamiin, Xboxille ja Nintendo Switchille

Bugsnaxin The Isle of Bigsnax on ladattavissa ilmaiseksi 28. huhtikuuta Epic Games Storessa, Playstation 4:lle ja Playstation 5:lle. Samana päivänä peruspeli laajennuksensa kera saapuu myös Steamiin, Xbox Onelle, Xbox Series X:lle (ja S:lle) ja Nintendo Switchille. Xboxilla peli tulee heti saataville myös Xbox Game Passiin.

HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä