Resident Evil: Operation Raccoon City

Resident Evil: Operation Raccoon City ei ennakkotestin perusteella tarjoa mitään vallankumouksellista. Hahmon takaa kuvattu räiskintä on tuttua huttua, mutta ihan mielenkiintoisin maustein. Suunnittelijat näyttäisivät hakeneen inspiraatiota muista menestyneistä pelisarjoista ja yhdistäneen lainauksia sitten Capcomin toimintakauhu-universumiin. Resident Evil: Operation Raccoon City on tarkoitettu pelattavaksi yhteistyössä kolmen kaverin kanssa vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Left 4 Dead, ja vain todellisten kanssapelaajien kanssa kokemus pääsee täysiin oikeuksiinsa.

Resident Evil ja taistelu zombiviruksia tehtailevaa Umbrella-yhtiötä vastaan kulkevat erottamattomasti käsi kädessä. Tässä tuttu skenaario kiepautetaan kuitenkin päälaelleen. Pelaaja toimii Umbrella Security Servicen riveissä ja suuntaa Raccoon Cityyn. Vuosi on 1998, eikä tilanne näytä hyvältä. Kaupunki kuhisee sairastuneita ihmisiä, jotka muodostavat monentasoisia uhkia. On tavallisia zombeja, mutta myös varsinaisia bio-orgaanisia aseita (BOW), kaikissa muodoissaan. Hirvittävät, vaappuen etenevät mutantit imevät paikoin luoteja kuin sienet, joten elävien kirjoissa pysytteleminen ei ole helppoa.

Nyt testatut neljä ensimmäistä kenttää vievät läpi Umbrella-laboratorion, kaupungintalon, sairaalan ja taudin runteleman kaupungin katujen. Kenttäsuunnittelu on yleisesti ottaen varsin perinteistä. Kapeammat ja laveammat alueet vuorottelevat, mutta pelaaja kulkee joka tapauksessa lopulta aina putken päästä toiseen. Eksymään ei Raccoon Cityssä pääse.

Tarina ei ole pelin pääosassa, mutta tarjoaa sopivasti taustahälyä zombiräiskinnälle. Sarjan fanit ovat pelissä varmasti kuin kotonaan ja voivat arvostaa viittauksia Resident Evilin varhaisempiin osiin. Vastaan tulee niin tunnettuja musiikinpätkiä, tuttuja kasvoja kuin myös sarjan tarinaa täydentäviä juonensäikeitä. Aluksi joukkojen tehtävänä on estää William Birkiniä myymästä G-virusta Yhdysvaltain hallitukselle. Yhdessä Hunkin kanssa soluttaudumme laboratorioon, jossa paljastuu, että tehtävä ei olekaan ihan niin yksinkertainen miltä kuulostaa.

Birkin on pistänyt virusta itseensä ja täysin poissa tolaltaan. Tiimi joutuukin pian pakokannalle räiskien samalla mutatoitunutta tiedemiestä silmään, mikä hidastaa tätä hetkellisesti. G-viruksen ollessa tiessään ja kaupungin velloessa sen synnyttämien zombien kourissa USS Wolf Packin tehtäväksi jää tuhota kaikki todisteet, jotka voisivat yhdistää Umbrellan epidemiaan.

Pelaaminen koostuu pitkälti vihollisten surmaamisesta, mutta sen ohessa kerätään myös sirukortteja ja johtolankoja, jotka voi vaihtaa kokemuspisteiksi tietokonepäätteillä. Kokemuspisteet näyttelevät pelissä huomattavaa roolia. Pelattavissa on kaikkiaan kuusi eri hahmoa, joilla kaikilla on omat persoonallisuutensa ja joille voi asettaa pisteillä päivitettäviä erikoiskykyjä.

Kykyjä on niin aktiivisia kuin passiivisiakin, ja nämä kohentavat muun muassa suojaa, lisäävät aseen tehoa ja tarkkuutta tai voivat tarjota vaikkapa vahingoittumattomuuden kolmeksi osumaksi. Vector, yksi pelattavista hahmoista, osaa luonnostaan tekeytyä näkymättömäksi, kun taas Bertha voi parantaa tiiminjäsenten kuntoa. Four Eyes kykenee uudelleen ohjelmoimaan zombien käyttäytymistä, kääntäen nämä toisiaan vastaan. Beltway puolestaan kantaa selkärepussaan jalkamiinoja ja laser-ansoja. Lupo on lyijyä sylkevä rynnäkköhahmo, ja Spectre tarjoaa tiedustelutietoa kuten lämpökamerakuvaa tiiminjäsenille. Kaikkien näiden kykyjen ja taitojen yhdisteleminen neljän hahmon tiimissä pitää pelikokemuksen tuoreena.

Kykyjen päivitys tapahtuu kolmiportaisella systeemillä. Ne kuitenkin saa täytettyä suhteellisen nopeasti, joten pelaajan ei ole välttämätöntä omistautua vain jonkin tietyn kyvyn kehitykseen. Lisäksi pisteillä voi ostaa myös uusia aseita. Kaikki sarjalle tyypilliset aseet ovat mukana: paukkurautaa löytyy niin konetuliaseiden, automaattikiväärien, haulikoiden kuin myös legendaarisen Lightning Hawkin (Desert Eaglen) muodossa.

Vastustajat ryöppyävät päälle suurella voimalla, mutta eivät käyttäydy varsinaisesti fiksusti. Zombit voikin nähdä hidaste-esteenä, jonka läpi on vain tulitettava tie päästäkseen kentän loppuun. Massojen lanaaminen asein, kranaatein ja pommein tuntuisi kuitenkin ihan hauskalta. Pikanttina yksityiskohtana pureman saanut voi sairastua itse, jolloin pelaaja menettää hetken kuluttua hahmon kontrollin ja tämä alkaa hyökkäillä omia joukkuetovereitaan vastaan. Kunkin kentän päätteeksi peli esittää vielä loppuyhteenvedon menestyksestä, mikä välittyy myös jokseenkin yhdentekeville tulostauluille.

Kampanjan arvellaan kestävän vajaat kymmenen tuntia, mutta tämän ohella mukana on myös perinteisempi moninpeli muutaman eri pelimuodon kera. Näistä kiinnostavimmalta vaikuttaa Survivor, jossa pelaajat yrittävät selvitä hengissä evakuointihelikopterin saapumiseen asti. Kutkuttavana käänteenä lopussa on se, etteivät kaikki mahdu kopteriin mukaan. Tämän voisi kuvitella johtavan takinkääntöihin viime metreillä.

Resident Evil: Operation Raccoon City ei ole tuomassa mitään ihmeellistä uutta lajityyppiin, mutta mahdollisuus osallistua Resident Evilin tapahtumiin pahiksien puolella antaa sille oman jännittävän leimansa. Vaikka yksinkin Umbrellan jälkiä on mahdollista eliminoida, kaikki nojaa pitkälti neljän pelaajan yhteistyöhön, jolloin zombiräiskintä voi tarjota ihan menevää toimintaviihdettä muutaman tunnin ajaksi.