Kane & Lynch 2: Dog Days

Puolikkaalla yksinpelikampanjalla varusteltua esimulkaisu-levyä käynnistäessäni ruutuun pamahtaa kevyt alkunäytön tapainen, missä entinen palkkatappaja Kane pakenee kiukkuisia gangstereita läpi jonkinlaisen leikkikentän luotien vinkuessa miehen kannoilla. Sitten leikkaus Lynchiin: kyseinen herrasmies lorottelee aamukepillistä pelkät Speedo-tyyliset alushousut jalassa. Heh, loistavaa! On mukava huomata, että tietty ronskius on edelleen tallella. Kuriositeettina on mainittava, että Square Enixin - tiedättehän, sen japanilaisen (rope)pelitalon - nimen mieltäminen tällaisen räiskintäpaketin kanteen on Eidos-kauppojen jälkeenkin jollain tavalla hämmentävää.

Päämiestemme tarina sijoittuu tällä kertaa itään. Poppoo vierailee ainakin Shanghain slummeissa ja pääsinpä ratsaamaan paikallisen lapsityövoimafirmankin. Kerronassa on reipas annos kotivideon henkeä, mikä paistaa läpi monella tapaa. Yksi kyseenalainen ominaisuus tältä saralta on kamera, joka heiluu ja huojuu kuin käsivaralta kuvatessa. Kun tähän yhdistyy - ykkösostastakin tuttu - suhteellisen kapea näkökenttä, on resepti päänsärkyyn ja pahoinvointiin valmis. Voin vain kuvitella, miltä kaksinpeli jaetulla ruudulla tuntuisi, kun näyttö vatkaa suuntaan jos toiseen. Onneksi Steadycam-nappulan saa valikoista päälle, mikä parantaa akuutin merisairauden.

Kane & Lynch 2: Dog Daysin kova ydin on pohjimmiltaan kolmannesta persoonasta kuvattua suojasta-suojaan-räiskintää - pelisysteemi, josta ensimmäinen Gears of War teki kuumaa kamaa. Suojautuminen ei kuitenkaan toimi aivan niin hyvin kuin edellä mainitussa. Välillä metrin korkuisen seinämän taakse kyykistyminen jätti pään vaille suojaa, toisinaan taas vihulaiset röpöttelivät suoraan puisen sermin läpi. Jälkimmäinen tilanne olisi toki ok, mikäli pelimoottori antaisi luotien lävistää ohuet tai pehmeät materiaalit. Itse en kuitenkaan pystynyt lasauttamaan auton oven takana olevaa kyttää kylmäksi konekiväärillä. Tietyt suojat kyllä hajoavat tulituksessa, mutta tämä tuntui toimivan jotenkin sattumanvaraisesti. Itse pyrin hakeutumaan kulmien taakse, ottamaan muutaman sivuaskeleen ja täräyttämään tarvittavat laukaukset vastustajaani.

Paras puoli seinään liimautumisessa on kuitenkin ampumatarkkuuden parantuminen suojasta ammuttaessa. Luodit eivät nimittäin kovin helposti löydä osoitteeseensa, ainakaan lonkalta ampuessa. Tähdätyt laukaukset ovat fiksumpi veto, mutta mitään sarjaa on turha ampua. Korkealla tulinopeudella siunatut konepistoolit ovat niin epätarkkoja, ettei niillä osuisi edes siihen kuuluisaan ladon seinään - sisäpuolelta ampuessa. Haulikoilla on puolestaan vähän liiankin pitkä kantama. Kokonaisuus toimisi kuitenkin moitteetta, jolleivät vihulaiset olisi yliluonnollisen tarkkoja torrakoillaan. En tiennytkään, että Japanin alamaailman kätyrit ovat kaikki vähintään Juha Hirven tasoisia pyssymiehiä. Nyt tiedän ja kantapään kautta.

Kaikista sen vioista huolimatta pidin Kane & Lynch: Dead Menistä ja lyhyehkön testipelaamisen jälkeen olen kallistumassa samaan lopputulokseen tämän tuoreemman episodin kohdalla. Perustauhkaa pikkaisen tuoreemmilla päähahmoilla tarjoileva kampanjatila ei todennäköisesti ole mitään elämää suurempaa. Moninpeli puolestaan vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täytyy vain toivoa, että hieman kömpelö pelimekaniikka ei pirstaloidu täysin nettipelaajien kovassa testissä. Elokuun aikana nähdään ryöstökeikkojen ja "varkaiden kunnian" viehättävyys. Sitä odotellaan tällä kertaa varovaisesti kolmella lieskalla viidestä.