Deus Ex: Mankind Divided

"Päätät itse kuinka haluat pelata," on tuttu lause PR-tyypeiltä viimeisen parin vuoden ajalta. Peliteollisuus painottaa nykyään pelaajien valintoja. Valitse 20 eri luukusta murtautuaksesi linnakkeeseen, sitten 30 eri tavasta kohteesi kaatamiseksi. Oletko varjojen hiippailija vai repäisevä Rambo?

Valinnat ovat hyvästä. Ne antavat pelaajan ilmaista omaa tyyliään, mutta väittäisin silti, että niiden varsinainen pointti on ohitettu useimmissa peleissä. Keskinkertainen peli tarjoaa vaihtoehtoja, mutta hyvä peli antaa mahdollisuuden vaihtaa tyyliä kesken kentän. Jos suunnitelma meneekin poskelleen, koko hommaa ei tarvitse aloittaa alusta, vaan tilanteeseen voi sopeutua lennosta. Eidos Montrealin mukaan Deus Ex: Mankind Divided on kehitetty juuri tämä mielessä.

Deus Ex: Human Revolution oli upea peli, mutta se ei ollut vailla ongelmia. Kehittäjät rohkaisivat yleisöä pelaamaan haluamallaan tavalla, mutta hiippailusta tehtiin silti se suositeltava vaihtoehto. Peli tarjoili enemmän ekspaa niille, jotka läpäisivät kenttiä tappamatta ketään, joka oli jo ohjeistus itsessään. Mutta sitten hiippailusta tehtiin täysin hyödytöntä pomomatseissa, jolloin käteen jäi peli, joka ei oikein tiennyt oliko se lintu vaiko kala.

Itse päädyin lyömään resettiä joka kerta kun minut huomattiin pelissä, ja pyörin turhautumisen syövereissä pomomatsien nostaessa päätään. Siksi pelkkä valintojen tarjoaminen ei enää riitä, vaan niistä täytyy tehdä todella samanarvoisia, jottei pelaaja kokisi että vain yksi niistä olisi se "oikea" tapa pelata peliä.

Kokeilemastani demosta huomasin ensimmäisenä kuinka tyydyttävältä ampuminen nyt tuntuu. Siirtymä ensimmäisestä kolmanteen persoonaan suojan taakse kyykistyessä tuntuu luonnolliselta, ja aseissa on sitä painoa jota jäin kaipaamaan Human Revolutionissa. Osumat todella tuntuvat, eivätkä viholliset vain passiivisesti ime luoteja itseensä kunnes keikahtavat nurin. Toivon mukaan Deus Ex ei uuden osan myötä ole enää vain erinomainen hiippailupeli, vaan se olisi nyt myös räiskintä, joka pystyy seisomaan rinnakkain Unchartedin ja Tomb Raiderin kaltaisten pelien kanssa. Kenttää ei enää tarvitse aloittaa alusta, kun joku huomaa pelaajan. Silloin napataan vain tykki käteen ja pistetään porukka päreiksi.

Eidos Montreal on selvästikin kuunnellut faneja, mutta ikävä kyllä se ei ole kaikki mitä studio on tehnyt Mankind Dividedille. Ärsyttävä hakkerointi palaa jälleen kuvioihin. Vaikka sitä on paranneltu, tuntuu se yhtä sekavalta kuin edellisessäkin pelissä. Aikanaan minun oli tarkistettava Youtubesta, mitä ihmettä piti tehdä. Jos jonkin asian joutuu selittämään kolmeen kertaan, ei sitä silloin ole suunniteltu hyvin. On kovin kummallista, että kehittäjä joka niin innokkaasti haluaa parantaa aiempaa peliään roikkuu kynsin ja hampain minipelissä, joka on parhaimmillaankin sekava.

Hakkeroinnilla on lisäksi merkittävä rooli, mutta onneksi Mankind Dividedissa sen voi hoitaa etänä, jonka ansiosta kameroita ja tykkitorneja voi kääntää pois päältä 30 sekunnin ajaksi. Prosessi on myös perushakkerointia yksinkertaisempi, mutta jos yritys menee pieleen, laitteesta tulee valppaampi. Kaukohakkerointi on siis laskelmoitu riski ja se tuntuu luonnolliselta lisältä hiippailupeliin. Kummaa ettei se ollut mukana jo aikaisemmin.

Mankind Dividedissa Adam Jensen alkaa olla jo enemmän kone kuin ihminen. Tämä asettaakin hänen ihmisyytensä vaakalaudalle, mutta toisaalta se antaa yhä enemmän tilaa uusille augmentaatioille. Nämä tuoreet lisäykset kasvattavat myös "leikkikentän" kokoa. Icarus Dashin avulla pääsee liikkumaan uusiin korkeuksiin ja toimii myös pätevänä hyökkäyksenä. Sitä voisi verrata Dishonored-pelissä nähtyyn Blink-kykyyn, paitsi että Dash sallii törmätä päin vihollista ja lennättää tämän selälleen.

Myös Nanoblade, jonka Jensen voi ampua kädestään naulitakseen vihollisensa seinään, on tervetullut lisä valikoimaan. Vähemmän tappava vaihtoehto on Tesla, joka ampuu terän sijasta sähköä ja neutralisoi vihollisen hiljaisesti. P.E.P.S. puolestaan lähettää sähköaallon, joka kaataa kaiken tieltään.

Uudet augmentaatiot eivät ole yksinomaan hiljaisia tai äänekkäitä. Nanoblade toimii kenties parhaiten taisteluorientoituneen tyylin kanssa, mutta onnistuin käyttämään sitä myös hiljaisesti yksittäisiä vihollisia vastaan. Aseet ja apuvälineet eivät täten sanele pelityyliä, vaan pitävät vaihtoehdot sopivan avoimina.

Augmentaatiot eivät ole ainoita luvassa olevia yllätyksiä. Esimerkiksi pelaamani demo alkoi Dubain aavikolta tutoriaalilla. Pääsin ehkä viiden askeleen verran eteenpäin ennen kuin komentaja ilmoitti lähestyvästä hiekkamyrskystä ja pyysi minua kiirehtimään. Olen nykyään kuuroutunut tällaisille kommenteille. Ne ovat vanha kikka, joilla luodaan paineen tuntua ja saadaan pelaaja kiirehtimään. Pelattuani kentän muutamaan kertaan päätin juosta sen lävitse. En hiekkamyrskyn vuoksi, vaan kokeillakseni kuinka nopeasti siihen pystyisin. Siksi yllätyinkin päätyessäni loppuräiskintään ilman sokaisevaa hiekkamyrskyä. Jouduin muuttamaan taktiikkaani ja se oli suoraan sanottuna mahtavaa. Tämä voi tuntua pieneltä yksityiskohdalta, mutta se on yksi niistä jutuista, jotka saavat minut janoamaan pelin täyttä versiota. Kaiken lisäksi mukaan tulee uusi Game+ -pelimuoto, joka lupaa lisää yllätyksiä.

Deus Ex ei onneksi ole vuosittainen pelisarja. Eidos Montreal näyttää käyttäneen kehitysajan huolellisesti ja on kuunnellut faneja edellisen pelin ongelmakohtien suhteen. Testitilaisuudessa studion väki ei epäröinyt myöntää Human Revolutionin puutteita. En tosin päässyt vielä kokeilemaan pomomatseja, mutta pelattavana ollut demo ja kehittäjien kanssa käydyt keskustelut valoivat luottamusta. Pomotaisteluiden luvataan tarjoavan sitä kaivattua valinnanvaraa. Adam Jensenin saappaisiin päästään helmikuussa, ja on pelaajasta kiinni, onko hän koneellinen tappaja vai elämää vaaliva humanisti.