Suomi
Gamereactor
ennakot
Mafia III

Mafia III

Alamaailma käy sotaa New Orleansissa ja pääsin kokemaan sen aitiopaikalta tämän vuoden Gamescom-messuilla.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Mafia-sarjan kolmannen osan kehittäminen on annettu uuden pelistudion haltuun. Tämä ei ole ainoa uudistus, sillä peli sijoittuu nyt uuteen kaupunkiin. Jopa päähenkilöt ja vuosikymmenet ovat muuttuneet.

Mafia III:sta vastaa kalifornialainen Hangar 13. Studion mukaan tavoitteena on tarjota pelaajille mahdollisimman paljon mahdollisuuksia ainutlaatuisiin kokemuksiin. Mafia-sarja onkin tunnettu juuri vahvojen tarinoidensa ansiosta. Mafia III:ssa on mukana syvällisen juonen lisäksi avoimen maailman temmellyskenttä. Sen avulla pelaajat pääsevät sanelemaan tahdin omaan tarinaansa.

Pelin juoni käynnistyy, kun orpolapsi Lincoln Clay etsii itselleen perhettä ja paikkaa elämässä. Clay ei koskaan tavannut vanhempiaan ja kasvatuksesta huolehti kristillinen orpokoti. Palattuaan Vietnamin kuumista viidakoista vuonna 1968, hän ajautuu New Orleansiin aloittamaan uutta elämää. Mafia on kuitenkin levittäytynyt kaupunkiin ja selkkaus johtaa Clayn läheisten kuolemaan. Lähtöpiste kostotarinalle on valmis.

New Orleans tuntuu heti hyvältä valinnalta, sillä jazzin syntypaikaksi tituleeratulla kaupungilla on pitkät perinteet. Se lukeutuu Yhdysvaltojen eteläosan tärkeimpiin kaupunkeihin ja siihen yhdistetään vahvasti myös voodoo. New Orleansin tunnelmasta voi aistia runsaasti erilaisia nyansseja.

Tämä on mainos:

Clay ei jätä kostoa sikseen ja päättää samalla vallata kaupungin likaiset bisnekset. Tämä ei tietysti onnistu yksin, mutta miehen onneksi mafiaa kohtaa kaunaa kantavia ei ole vaikea löytää. Niinpä hän värvää avukseen kolme apuria. Ensimmäinen on nuori tummaihoinen ja valtavalla afro-kampauksella rokkaava Cassandra. Burke on puolestaan keski-ikäinen kaveri, jota koristaa Fu Manchu -tyylinen parta. Sitten on vielä Vito Scaletta. Hänet nähtiin pääosassa sarjan edellisessä iteraatiossa, mutta nyt herra on päätynyt New Orleansin kujille. Kehittäjät eivät suostu paljastamaan sitä, miksi mies nähdään tyystin uudessa paikassa.

Mafia III

Jokaisella hahmolla on omat erikoiskykynsä ja -ominaisuutensa. Yhdessä tehtävässä mukana oli Burke, jonka apu osoittautui korvaamattomaksi. Hän on taitava kuski, ja kun tehtävänä oli pumpata tietoja viholliskätyriltä, saatiin vaarallisella ajamisella säikäytettyä gangsteri puheliaalle päälle. Poliisit eivät kuitenkaan pitäneet railakkaasta ajotavasta, joten he lähtivät kiivaaseen takaa-ajoon. Kaverille kilautuksen jälkeen paikalle syöksyvät apurit kuitenkin auttoivat Burkea pakenemaan. Jokaisella hahmolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joten oikea hahmovalinta merkitsee tuntuvaa etulyöntiasemaa. Hahmot voi tosin kutsua apuun vain, jos suhteet heihin ovat kunnossa.

Oman jengin kanssa tulee hyvin toimeen, mikäli välttää tekemästä heitä ärsyttäviä typeriä ratkaisuja. Lisäksi heille voi tehdä palveluksia, jotka nostavat mielialaa. Kaupungin valtaamisen myötä pelaajan poppoo saa haltuunsa erilaisia liiketiloja, joihin lukeutuvat esimerkiksi klubit ja baarit. Vastuun liikkeiden pyörittämisestä voi sitten jättää Cassandran, Viton tai Burken harteille. He huolehtivat tällöin käytännön asioista ja pelaaja palkitaan erilaisilla bonuksilla, jotka määräytyvät valitun hahmon mukaan.

Tämä on mainos:

Lyhyen demon aikana Clay yritti vallata The Cistern -nimisen klubin itselleen. Psykedeelistä musiikkia soittavaan paikkaan oli mahdollista hyökätä useilla tavoilla. Osa vaati enemmän voimakeinoja ja osa tarjosi tilaisuuden hienovaraiseen ja hiljaisempaan valtaukseen. Omasta mielestäni osa tehtävistä oli tarpeettoman verisiä. Välillä ammuttiin autoja vauhdikkaissa takaa-ajoissa, joissa vanhat kaarat räjähtelivät ylilyövillä efekteillä. Cistern-klubin valtaamisessa Clay käytti aseenaan veistä ja meno oli turhankin brutaalia. Sitä korostettiin vielä lähikuvilla ja hidastuksilla. Jopa räiskintäpelien vakiovarusteisiin lukeutuva haulikko tuntui karmaisevalta tuliaseelta. Verisyys on toki osa pelin teemaa, mutta se tuntui jo hieman ylilyödyltä vaikka Clay sotilastaustansa ansiosta hän osaakin käsitellä useita aseita ilman ongelmia. Mafia III:n verisyyteen vaikuttaa tietysti myös oma pelityyli. Konflikteja voi myös yrittää välttää. Tosin taisteluja kaipaavat saattavat pitää raivokkaista tulitaisteluista.

Mafia IIIMafia III

Hangar 13 on valinnut peliin hieman tavanomaisesta poikkeavan kuvakulman, sillä hahmo ei pönötä keskellä ruutua. Sen sijaan hänet on sijoitettu laitaan, minkä ansiosta edessä levittäytyvistä maisemista näkee enemmän. Ratkaisu oli onnistunut, sillä etenkin yöllä riitti näyttäviä valoefektejä. Ympäri kaupunkina ripotellut valotaulut ja lukuisat yksityiskohdat kertovat tekijöiden omistautumisesta yksityiskohdille, eikä sovi myöskään unohtaa kaunista tähtitaivasta.

Osa pelin nätistä ulkoasusta selittyy myös tapahtumapaikan valinnalla. New Orleans sijaitsee Yhdysvaltojen eteläisessä osassa; kuuma ja kostea ilmasto luovat kaupungille eteerisen tunnelman. Kaupunki tuntui myös mukavan elävältä liikenteeltään ja ihmiskuhinaltaan. Pisteitä ropisee lisäksi musiikkivalinnoista. Demon aikana kuultiin muun muassa biisejä artisteilta kuten Jimi Hendrix, Animals ja Rolling Stones. Kolmannesta Mafiasta voi muotoutua mestariteos ainakin tunnelmansa perusteella.

1970-luvun autot olivat näkemäni perusteella mallinnettu tarkasti. En päässyt vielä testaamaan niillä ajamista, joten voi vain toivoa ajofysiikoiden olevan kohdallaan. Esitellyt takaa-ajokohtaukset olivat kuitenkin näyttäviä. Tässäkin asiassa täytyy vain luottaa tekijöiden tyylitajuun, etteivät he sullo peliä täyteen erilaisia räjähdyksiä.

Mafia III:sta näytettiin ensiesittelyssä ainoastaan pieni siivu - maistiainen ensi vuonna nähtävästä spektaakkelista. Pääsimme kuulemaan hieman päähenkilöstä ja taustasta, ja Clay vaikuttaa olevan mukavan mielenkiintoinen henkilö. Kolmesta kumppanuksesta ja vastassa olevista rikollisperheistä on luvassa tietoa tulevien kuukausien aikana. Clayn trailerin lopussa esittämä lause summaa hyvin pelin tunnelman ja teeman:

"Now you know what I would do for my family. What would you do for yours?"

Mafia III julkistettiin kesäkuussa ja sen tarkoitus ilmestyä ensi vuoden aikana Xbox Onelle, PS4:lle ja PC:lle.

Mafia III
Mafia III
HQ
Mafia IIIMafia III

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä