Suomi
Gamereactor
ennakot
Skylanders Superchargers

Skylanders Superchargers

Superchargers pyrkii tuomaan tuttuun sarjaan uuden ulottuvuuden erilaisten menopelien avulla.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Skylanders-sarjan perusidea on yhdistää oikeat lelut peleihin. Tämä tapahtuu ostamalla figuureja ja asettamalla ne konsoliin kytkettävän erillisen laitteen päälle. Portaalin avulla lelut sitten siirtyvät pelin sisälle. Skylanders-sarja ei välttämättä herätä suuria riemuntunteita vanhemmissa pelaajissa, jotka pitävät vakavammista peleistä, mutta se on ollut todellinen rahasampo Activisionille. Yhtiön edustaja paljasti, että leluhahmoja on myyty yhteensä jo yli 250 miljoonaa kappaletta, ja että Skylanders oli viime vuoden suosituin lapsille suunnattu tuotesarja. Kehittäjät ovat ylpeitä luomuksestaan: Skylanders oli ensimmäinen pelisarja, joka herätti tällä tavoin lelut eloon pelattavaksi.

Omakehujen jälkeen Vicarious Visionsin presidentti Guha Bala astui parrasvaloihin kertomaan omien sanojensa mukaan "tähän mennessä sarjan kehittyneimmästä pelistä" nimeltään Skylanders Superchargers. Uuden osan suurin innovaatio liittyy ajoneuvoihin. Hahmojen lisäksi kaupasta voi tulevaisuudessa noukkia mukaansa mitä kummallisimpia autoja, moottoripyöriä, tankkeja, sukellusveneitä ja lentokoneita. Tarjolla on yhteensä 20 erilaista menopeliä.

Skylandersin maailma on värikäs ja huoliteltu. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö sieltä löytyisi myös hieman uhkaavia särmiä. Cloud Kingdomin pehmoista ja huumorintäyteistä maailmaa uhkaa jälleen Kaaos ja tällä kertaa liittolaisena on myös itse Pimeys. Kuningatar Cumulus pyytää pelaajaa hankkimaan takaisin tärkeän esineen Lordi Stratosfairilta, joka on tehnyt liiton Kaoksen kanssa. Stratosfairin ulkoasu on saanut selvästi vaikutteita muinaisesta Roomasta, sillä hän näyttää legioonalaiselta.

HQ
Tämä on mainos:

Bala asetti ensimmäisen Skylanderin, Stormbladen, portaalin päälle ja PS4 kiskaisi paikalla olijat pilvien täyttämään maailmaan. Pilvet ovat tässä osassa tärkeässä asemassa, sillä ne kätkevät pelaajalta osan maailmasta. Superchargers selvästi jatkaa toiminnan täyteisellä linjalla, eli mukana on tasoloikkaa ja humoristisia taisteluja. Jokaisella Skylanderilla on omat keinonsa vastustajien kukistamiseksi, mutta kevyttä pulmien pähkäilyäkään ei ole unohdettu. Näimme muun muassa kuinka Stormblade käänteli peilejä ohjatakseen valonsäteen oikeaan kohtaan. Toisessa aivopähkinässä piti puolestaan ohjata leijuva peikko sokkelon läpi. Kaikki tuntuu kovin tutulta, jos on tutustunut aikaisemmin Skylandereihin tai samanlaisiin peleihin. Peli vaikuttaa kuitenkin erittäin hyvin suunnitellulta.

Lopulta Guha esitteli yhtä uusista ajoneuvoista. Tässä vaiheessa Skylanders muuttaa luonnettaan, ja tuntuu kuin seuraisi Mario Kart -tyylistä ajopeliä. Mukana on vauhtia kasvattavia paneeleja, hyppyjä ja erilaisia kieppejä. Matkan varrella mukaan tarttuu laatikollinen hammasrattaita, joiden avulla ajoneuvoja voi tuunata tehokkaammiksi. Vanhat Skylandersin hahmot voivat hypätä kaikkien ohjaksiin, mutta ainoastaan uudet Superchargersin otukset voivat viritellä menopelejä. Ajokit eroavat toisistaan, ja niiden avulla voi löytää oikoreittejä sekä salaisia alueita. Esimerkiksi moottoripyörällä mahtuu menemään kapeista raoista, joihin autot eivät mahdu.

Skylanders Superchargersista löytyy 20 erilaisen ajoneuvon lisäksi saman verran uusia leluotuksia. Aloituspakkauksessa tulee mukana kaksi hahmoa ja auto. Pelin tarinan voi läpäistä kokonaisuudessaan myös vanhojen Skylanderien avulla. Tosin tällöin on pakko hankkia Superchargersin peruspakkaus uuden portaalin vuoksi, tai sitten vanhan voi saada yhteensopivaksi uuden pelin kanssa ostamalla digitaalisen päivityksen. Ajoneuvot vaikuttavat kuitenkin niin makeilta, että niiden hankkimatta jättäminen tuntuisi oudolta.

Seuraavaksi pääsin näkemään vedenalaisia maisemia sukellusveneen kyydissä. Se sukelteli läpi piilotettujen ja salaisten tunnelien. Lord Stratosfairin myrskyjä aiheuttava laite tuhottiin parilla hyvin ammutulla torpedolla, ja sen jälkeen loikattiin jälleen maankamaralle. Se ei osoittautunut kovin turvalliseksi paikaksi, kun Kaaos heitteli Skylandersin niskaan peikkoja ilmalaivoistaan. Sankarin täytyi siis suunnata taivaalle, jonka seurauksena peli muutti jälleen muotoaan. Tällä kertaa mieleeni tuli elävästi Star Fox. Lentäessä tehtiin erilaisia kiepautuksia, pyyhällettiin rinkuloiden läpi ja ammuttiin vihollisia. Tämän jälkeen esitys päättyi. Näkemäni perusteella ajoneuvot voi jakaa karkeasti kolmeen erilaiseen luokkaan, jotka ovat maa-ajoneuvot, sekä vedessä ja ilmassa viilettävät menopelit.

Tämä on mainos:

Skylanders Superchargersin muoviset autot ja laitteet saavat lasten silmät todennäköisesti loistamaan innostuksesta, mutta samalla vanhemmat voivat voihkia rahapussiensa kohtaloa. Peli kuitenkin näytti hauskalta, ja uskon sen sopivan hyvin lapsille. Se ei vaikuttanut lainkaan holhoavalta. Mukana on myös mahdollisuus pelata kaverin kanssa, mutta tätä ei avattu juuri lainkaan. Kehittäjät kertoivat vain, että toinen pelaaja voi olla esimerkiksi pilotti, jolloin kaveri hoitaa ampumisen.

On hankala arvioida vielä tässä vaiheessa, kuinka suuri osa sisällöstä avautuu pelkän peruspakkauksen tai vanhojen Skylanders-hahmojen avulla. Kaikki ajoneuvoihin pohjautuvat osiot pysyvät tietenkin lukittuina, kunnes sellaisen oikeasti hankkii. Sarjasta pitäville uusien muovisten autojen hankkiminen ei todennäköisesti muodostu kynnyskysymykseksi, etenkin kun leluilla voi leikkiä myös pelin ulkopuolella. En kuitenkaan suosittele upottamaan sukellusvenettä oikeasti kylpyammeeseen.

Skylanders SuperchargersSkylanders Superchargers
Skylanders Superchargers
Skylanders SuperchargersSkylanders SuperchargersSkylanders Superchargers
Skylanders SuperchargersSkylanders Superchargers
Skylanders SuperchargersSkylanders Superchargers
Skylanders SuperchargersSkylanders Superchargers
Skylanders SuperchargersSkylanders Superchargers
Skylanders SuperchargersSkylanders SuperchargersSkylanders SuperchargersSkylanders Superchargers
Skylanders Superchargers
Skylanders SuperchargersSkylanders SuperchargersSkylanders Superchargers
Skylanders SuperchargersSkylanders Superchargers

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Skylanders SuperchargersScore

Skylanders Superchargers

ARVIO. Kirjoittaja Katrine Baumgardt

Skylanders Superchargersista on ennen peliä tehty huimia lupauksia. Nyt on aika testata pitävätkö vauhdikkaat puheet paikkansa.



Ladataan seuraavaa sisältöä