Suomi
Gamereactor
ennakot
Final Fantasy XIV: A Realm Reborn

Final Fantasy XIV: Heavensward (DLC)

Massiivimoninpelin kesäinen lisäosa lupaa tarjota ylitsepursuavan määrän uutta sisältöä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Final Fantasy XIV:n alkuperäinen julkaisu vuonna 2010 oli täydellinen katastrofi. Pelisivustojen arvosanat yhteen niputtavan Metacriticin vertailutulos 49 oli järkyttävää luettavaa. Uudistaminen oli välttämätöntä ja kaksi vuotta myöhemmin projekti annettiin Naoki Yoshidan hoidettavaksi. Pelin suhteen tehtiin täydellinen U-käännös, ja 2013 julkaistu uusi A Realm Reborn sisälsi muun muassa päivitetyn pelimoottorin, uusia mekaniikkoja ja paremmat palvelimet. Se sai huomattavasti paremman vastaanoton ja on yksi tämän hetken parhaiten pärjäävistä nettiroolipeleistä noin 4 miljoonan tilaajansa voimin. Nyt parin vuoden odotuksen jälkeen A Realm Reborn on saamassa ensimmäisen täysimittaisen laajennusosansa, ja testaukseni perusteella voin todeta kyseessä olevan todella valtava lisäri.

Heavensward vie pelaajat pohjoiseen Ishgardin kaupunkiin, jossa sota naapurin Dravanian on jatkunut jo tuhat vuotta. Ishgard ei ole kuitenkaan ainoa uusista alueista, ja sisällön kokonaismäärää on hankala hahmottaa jopa MMO-genren standardeihin tottuneella pelaajalla. Pääjuoneen ihastuneet pitävät varmasti myös DLC:n tarinasta, ja uusia juonitehtäviä on mukana noin 50 tunnin edestä. Eikä tähän ole vielä laskettu mukaan sivutehtäviä. Heavenswardin tuo kuvioihin myös uuden pelattavan rodun nimeltään Au Ra, jotka näyttävät ihmisen ja demonin risteytyksiltä lihaksikkaine vartaloineen ja sarvineen.

Final Fantasy XIV: A Realm Reborn

Ennakkoversiossa esiteltiin yhdeksän uutta aluetta, joista jokainen on vähintään puolet suurempi kuin mikään nykyisistä alueista. Sankarien tasokatto nousee 10 tason verran 60:een. Hahmoluokat saavat uusia kykyjä, ja erityisesti Disciples of the Hand ja Disciples of the Land tuntuvat nykyään houkuttelevilta vaihtoehdoilta. Mukaan mahtuu myös täysin uusia luokkia, kuten tankin ja soturin risteytys Dark Knight, parantajana ja tukihahmona toimiva Astrologian sekä pyssyllä varustettu Machinist. Ennennäkemättömiä luolastoja on luvassa kahdeksan kappaletta. Tarjolla on lisäksi uusia raid-tehtäviä, joista suurin, "super-raid Alexander", saapuu pari viikkoa julkaisun jälkeen. Kannattaa kuitenkin huomata, että uuteen sisältöön pääsee käsiksi vasta A Realm Rebornin pääjuonen läpäisyn jälkeen.

Yksi päivänselvä puute peruspelissä on lentävien ratsujen puute, mutta nyt tämä seikka korjaantuu. Yksi tällainen olento on leijonan ja kotkan risteytys, joka tuo mieleen aarnikotkan. Otuksella voi ratsastaa normaalisti maanpinnalla, mutta sillä voi milloin tahansa loikata lentoon. Lentäminen vaatii kuitenkin lisenssin. Lentävien ratsujen myötä peliin rantautuvat myös yksilölliset ilmalaivat, joilla voi päristellä ympäriinsä. Niitä voi halutessaan muokata omanlaisekseen.

Testitapahtumassa pääsin tutkimaan yhtä lisäosan alueista sekä muutamaa luolastoa. Harmillisesti maailman henkilöille ei voinut puhua, eikä sivu- tai juonitehtäviin ollut vielä asiaa. Suurimman osan ajasta tallustelin ja tutkin aluetta nimeltään Floating Continent. Rajoitukset tuntuivat rankoilta, sillä kovin syvällisesti peliin ei nyt päässyt tutustumaan. Square Enixillä on selkeästi vielä paljon tekemistä, ennen kuin lisäosa on valmis julkaisuun. Käyttööni sain sen sijaan varusteet, jotka ovat kuin suoraan nettiroolipeliin hurahtaneen märistä unista, eikä myöskään lentäminen ollut ollenkaan hassumpaa. Mikään lentosimulaattori peli ei toki ole, mutta uusi ominaisuus on toteutettu hyvin. Se on hauskaa, nopeaa ja sen avulla pääsee käsiksi aivan uusiin paikkoihin.

Final Fantasy XIV: Heavensward laajentaa jo entisestään laajaa universumia. Uudet alueet, ennennäkemätön rotu, kymmeniksi tunneiksi pelattavaa tarjoavat tehtävät ja lukuisat pienemmät uudistukset takaavat sen, että peruspelille sydämensä antaneilla on tulevaisuudessa jotain odotettavaa. Ei kannata kuitenkaan antautua vielä täysin hypen valtaan. Näytetty versio vaatii vielä runsaasti työtä, ennen kuin se on julkaisukelpoinen.

Final Fantasy XIV: Heavensward nähdään 23. kesäkuuta PC:llä, PS4:llä, PS3:lla sekä Macillä.

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Final Fantasy XIV: A Realm RebornScore

Final Fantasy XIV: A Realm Reborn

ARVIO. Kirjoittaja Jonas Mäki

Final Fantasy XIV floppasi aikanaan niin perinpohjaisesti, että Square Enix päätti vetää koko pelin alusta asti uusiksi. Näin syntyi A Realm Reborn.

Final Fantasy XIV ilmaiseksi PS4:llä

Final Fantasy XIV ilmaiseksi PS4:llä

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Final Fantasy XIV: A Realm Reborn on tietylle kansanosalle iso juttu, ja MMORPG sai hiljan vielä ison laajennuksen Shadowbringers. Square Enix on laskenut maailmalle...



Ladataan seuraavaa sisältöä


Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.