Viihdeteollisuus on kalunnut maailmanlopun teemaa nälkäisen zombin lailla viimeisen vuosikymmenen ajan, mutta kysyntä ei tunnu hiipuvan, vaikka persoonallinen viehätys aiheesta on kaikonnut jo aikaa sitten. Peleissä ja elokuvissa monesti nähty tuhon jälkeinen maailma on kuitenkin aikuistunut komeasti ajan myötä tarinoiden keskittyessä tehosteiden ja tuhoajien sijaan pikemminkin persooniin ja heidän inhimillisyyteensä täysin erilaisissa elämänoloissa.
Värikäs ja paikoin jopa humoristinen Uncharted-sarja nosti Naughty Dogin yhdeksi kirkkaimmista tähdistä Playstation 3:n kehittäjätaivaalla, joten upouudella The Last of Us -pelillä on niskassaan suuret odotukset kuin myös menestymispaineet. Nathan Draken kanssa seikkailleet pääsevätkin heti sinuiksi toiminnan ja tutkimisen kanssa, mutta maailma on haalistunut mustaksi ja naama kääntynyt mutrulle. The Last of Usia ensimmäistä kertaa pelatessa siitä löytyi heti jotain tuttua ja turvallista, mutta pään sisällä se on edeltäjänsä vastakohta.
Pelaajan ohjaksissa on kovanaamainen rikollinen Joel, joka pakenee armeijan ja mutanttien valtaamasta Bostonista teini-ikäisen Ellien kanssa. Ellie ei vaadi pelaajalta vahtimista, joten tyttöä ei tarvitse taluttaa taisteluiden läpi ensiapua jatkuvasti antaen. Kehityksessä onkin panostettu erityisen paljon tekoälyyn, jonka pitäisi näkyä niin Ellien kuin vihollistenkin toimissa. Matkalla tulee vastaa muitakin ihmisiä, mutta näiden motiiveja tai reaktiota kaksikkoon ei olla vielä paljastettu.
Synkän ja yksinäisen maailman tärkeimpiä kannuskiviä on kehittäjien kyky kirjoittaa kiinnostava tarina, joka pistää hahmot kaiken keskipisteeseen. "Aikuinen ja lapsi maailmanlopun jälkeisessä maailmassa" on teema, joka toimi upeasti esimerkiksi vuoden pelin palkintoja kahmineessa The Walking Deadissä sekä kirjasta elokuvaksi kääntyneessä Tiessä, joten korniudestaan huolimatta aihe on toimivaksi havaittu. Miten Naughty Dog teeman käytössä lopulta onnistuu, nähdään vasta julkaisun myötä, mutta luvassa on syvällisempääkin seurattavaa kuin silkkaa mutanttien mätkimistä.
Virukselle altistuneet ihmiset muuttuvat ajan myötä sienen kontrolloimiksi pedoiksi, mutta viholliset ovat erilaisia evoluution asteesta riippuen. Esitellyt kaksi eri vihollistyyppiä olivat silkkaan päälle juoksemiseen luottavat Runnerit sekä äänen perusteella saalistavat Clickerit. Yksittäisiä Runnereita voi pätkiä ojennukseen silkoilla luuvitosilla, mutta isomman joukkion käydessä päälle eri suunnista on parasta juosta itsekin etäämmälle.
Joel ei kestä pitkään taistelussa mutanttipöpöjä vastaan, joten päätön säntäily ja seinille räiskiminen johtaa varmimmin panosten sekä puhdin loppumiseen. Selväksi tämä käy erityisesti sokeiden Clickereiden kanssa, koska ne pystyy pudottamaan vain tarkoilla päälaukauksilla. Lippaiden loppuessa voi tarrata vielä kättä pidempiin, joita on tarjolla lankusta macheteen. Myös hiljaisempi lahtaaminen onnistuu, ja taktinen pelaaja voikin viskata lasipullon huoneen perälle saastuneita hämmentämään. Selän takaa yllätetty mutantti hiljenee hitaalla kuristuksella tai äänekkäämmällä puukotuksella. Varovaisin pelaaja voi myös hiljentyä paikalleen ja nähdä vihollisten siluetit seinien läpi, mutta tämä poistaa mörköjen luomat yllätysmomentit ja pakokauhun.
Varusteitaan pystyy ehostamaan nurkista löytyvillä hajanaisilla tarvikkeilla, jotka on jaoteltu eri välineitä varten. Taskulamppu ei tarvitse päivitykseen rättiä, mutta käyttäisikö sen ensiapupakkaukseen vai Molotovin cocktailiin? Pikkuroinan etsiminen ja yhdistely on kannattavaa tehokkaampien aseiden vuoksi, ja ehostukset näkyvät muutenkin kuin vain plussina aseen mittareissa. Pelkästä lankunpätkästäkin saa paljon asenteellisemman, kun sen päähän pulttaa muutaman teränpalasen mutanttien leukaperiä rapsuttamaan. Nikkarointi vie Joelilta aina muutaman sekunnin, joten lääkepakkauksia ja muita tarpeita ei aleta leikkaamaan ja liimaamaan kesken kahinoinnin.
Tarvikkeiden lisäksi maailmaa kannattaa tutkia ihan vain visuaalisuudenkin kannalta. Alueet itsessään ovat rajattuja ja lineaarisia, mutta maisemiin ja hahmoihin on niputettu paljon kauniita yksityiskohtia. Eri alueet tuntuvat erilaisilta ja sisätiloissakin nähdään vehreyttä sekä vedenpaisumusta. Hahmomallinnukset ovat upean eläväisiä ja pikkutarkkoja erinäisiä kulumia ja Ellien pisamia myöten. Realistinen ulkoasu kielii elokuvamaisuudesta, johon pelin välikohtaukset varmasti kaartuvat.
Testauksen jälkeinen fiilis oli sama kuin ennakkoasenne: The Last of Us tulee tarjoamaan juurikin sen perustoimivan toimintaseikkailun, jonka mekaniikka ja elokuvallinen rikkaus ovat olleet Uncharted-pelienkin suola. Varsinainen vetovoima onkin käsikirjoittajien rohkeudessa käsitellä hahmojen inhimillisyyttä ja elämästä kamppailua aikuismaisesti. Pelin julkistusvideo kohahdutti brutaalilla väkivallallaan, joka on kuitenkin vain yksi shokkielementti muiden joukossa. The Last of Us vaikuttaisi olevan synkkää viihdettä keskelle kesää, ja se muistettaneen myös yhtenä Playstation 3:sen isoimmista lopunajan peleistä.