Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Cry Macho

Cry Macho

Tarina toimii, mutta Clint Eastwoodin korkea ikä alkaa jo näkyä negatiivisella tavalla.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
Cry MachoCry Macho

N. Richard Nash kirjoitti 1970-luvun alussa elokuvakäsikirjoituksen työnimellä Macho. Hän ei kuitenkaan saanut myytyä työtään mihinkään, joten kirjoittaja muokkasi käsikirjoituksen romaaniksi. Teos julkaistiin vuonna 1975 nimellä Cry Macho. Projektia tarjottiin muun muassa Clint Easwoodille, joka totesi olevansa liian nuori tarinan pääosaan. 50 vuotta myöhemmin ovat asiat toisin, joten on aika siirtää tarina valkokankaalle: sellainen Cry Machon piti alun perinkin olla. Lopputuloksena saadaan rauhallinen draama, joka kärsii hieman pääosassa nähtävän Eastwoodin korkean iän (90) aiheuttamista rajoituksista.

Mike Milo (Eastwood) on leskeksi ja lapsettomaksi jäänyt eläkkeelle vetäytynyt rodeotähti Texasissa. Hänen entinen työnantajansa Howard (Dwight Yoakam) pyytää häntä suorittamaan erikoisen tehtävän. Howard sai aikanaan pojan meksikolaisen naisen kanssa, ja haluaisi Milon tuovan 13-vuotiaan pojan äitinsä luota Yhdysvaltain puolelle. Lyhyesti ilmaistuna Milo suostuu, ja suorittaa tehtävän. Matkan varrelle mahtuu tietenkin paljon muutakin, mutta lyhyesti kerrottuna tarina on juuri näin yksinkertainen.

Cry MachoCry MachoCry Macho
Tämä on mainos:

Cry Macho onnistuu ennen kaikkea meksikolaisen tunnelman välittämisessä, ja tämä oletettavasti puhuttelee amerikkalaista katsojaa enemmän kuin pohjoismaalaista. Ero kahden maan välillä on erittäin suuri monilla eri tavoilla. Tarina kerrotaan kauttaaltaan rauhallisesti alusta loppuun. Normaalisti tämä ei olisi ongelma, mutta verkkainen tahti johtunee ennen kaikkea niin ohjaajana kuin pääosassakin nähtävän Eastwoodin korkeasta iästä. 90-vuotiaalta mieheltä ei tietenkään pidä odottaa räväköitä toimintakohtauksia, mutta jo pelkkä suorana käveleminen näyttää olevan haasteellista. Tämän vuoksi se Eastwoodille niin ominainen ja rakastettu kovanaamaisuus ei enää tunnu uskottavalta. Katsoja näkee liian selvästi, että pahiksen roolissa nähtävä 50 vuotta nuorempi meksikolaiskundi pystyisi suurin piirtein puhaltamaan Eastwoodin kumoon tappelussa.

Jos kuitenkin pystyy katsojana unohtamaan pääosan esittäjän iän, on luvassa mukavaa viihdettä koko keston ajaksi. Cry Macho kannattaa ottaa eräänlaisena katsauksena Meksikoon ja sen asukkaiden elämään. Mukavaa on sekin, että välittyvä kuva on pääosin positiivinen. Lisämateriaalina on kaksi lyhyttä katsausta elokuvan tekemiseen, ja ne alleviivaavat juuri niitä asioita, joita jo rainaa katsoessa on ajatellut.

Cry Macho on jälleen kerran vakaa ja hyvä suoritus ohjaajaltaan. Tärkeintä on kertoa tarina, ja siinä onnistutaan hyvin. Räväköitä toimintakohtauksia on kuitenkin turha odottaa. Arvosanassa on pisteen verran Clint Eastwoodin lisää.

Elokuva on katsottavissa myös HBO Maxilla.

Tämä on mainos:
Cry MachoCry Macho
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Cry Macho

Cry Macho

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Tarina toimii, mutta Clint Eastwoodin korkea ikä alkaa jo näkyä negatiivisella tavalla.



Ladataan seuraavaa sisältöä