Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Barking Dogs Never Bite

Barking Dogs Never Bite

Parasitella Oscar-palkinnon voittaneen Bong Joon Hon esikoisohjaus käsittelee jossain määrin samoja yhteiskunnallisia teemoja kuin myöhemmätkin elokuvat.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
Barking Dogs Never BiteBarking Dogs Never Bite

Barking Dogs Never Bite sijoittuu eteläkorealaiseen kerrostalolähiöön, ja mitä ilmeisimmin aikakautena on elokuvan tekoajankohta eli 1990-luvun loppu. Itse tarina on länsimaisesta näkökulmasta sanalla sanoen hieman kummallinen, mutta kaiken alta erottuu sitä tuttua yhteiskuntakritiikkiä, josta Parasitella Oscar-palkinnon voittanut Bong Joon Ho tunnetaan.

HQ

Olen ajan saatossa arvioinut Parasiten ohella samalta ohjaajalta myös leffat Mother, Memories of Murder ja Snowpiercer. Siltikään en osaa laskea itseäni miehen tuotannon faniksi, vaikka tunnustan hänen ansionsa ennen kaikkea kuvallisena tarinankertojana. Bong Joon Ho tekee elokuvansa ennen kaikkea eteläkorealaiselle yleisölle, ja samalla länsimaalaiset saavat jonkinlaisen ikkunan ohjaajan näkemykseen kyseisestä maailmankolkasta.

Pääosassa nähdään nuorehko mies, joka työskentelee luennoitsijana paikallisella yliopistolla haaveillen professorin virasta. Hänellä on raskaana oleva nuori vaimo, joka ei ainakaan liikaa miestään kunnioita sanoissa ja teoissa. Voin kuvitella, että oman miehen solvaaminen on aasialaisessa kulttuurissa vielä paheksuttavampi asia kuin täällä länsimaissa. Akateemisella urallaan etenemistä toivova mies huomaa, että paikallisessa kerrostalossa liikkuu koiria. Järjestyssääntöjen mukaan niin ei saisi olla, mutta talonmiehen mukaan kukaan ei määräystä noudata. Päähenkilö ryhtyy stressin ja turhautuneisuuden ajamana hankkiutumaan eroon talon koirista. Aikaa myöten ihmiset alkavat tietenkin huomata sen, että heidän lemmikkinsä katoavat juuri tietyllä asuinalueella.

Tämä on mainos:
Barking Dogs Never BiteBarking Dogs Never Bite

Tarina kerrotaan ohjaajalle ominaisesti rauhallisesti ja ilmeettömästi. Kummallisuuksia ei millään tavalla erikseen alleviivata, vaan koiran valmistaminen pataruoaksi esitetään samalla tavalla ilman erityisiä tehokeinoja kuin paikallisessa marketissa ruokaostoksien tekeminenkin. Teemoiksi osaan nostaa ainakin perhe-elämän vaikeudet, eteläkorealaiset ruokailutottumukset, kuuluisuuden tarpeettoman tavoittelun ja sokerina pohjalla sen, ettei paha aina saa palkkaansa. Tämä viimeksi mainittu tuntuu kulkevan punaisena lankana ohjaajan kaikissa elokuvissa. Näin ollen mieleen tulee väkisinkin se, onko hänellä itsellään kenties huonoja kokemuksia Etelä-Korean oikeusjärjestelmästä.

Esikoisohjaus tapahtuu lähes kokonaan yhdessä ahtaassa kerrostalolähiössä. Kyse voi olla myös budjetin sanelemista rajoituksista, mutta ainakin paikallinen kerrostaloasuminen tulee tutuksi. Asunnot ovat erittäin pieniä, ja niitä on aivan vieri vieressä. Lisäksi katto on yksi oleskelukerros siinä missä muutkin, ja ihmiset muun muassa kuivattavat vihanneksia auringossa tai valmistavat ruokaa avotulella.

Barking Dogs Never Bite on erilainen elokuvakokemus. Se on hyvin tehty, eikä muistuta länsimaalaisia elokuvia oikein mitenkään. Näin ollen sitä voi suositella sellaisille katsojille, jotka haluavat kokeilla jotain erilaista, tai jotka laskevat itsensä ohjaaja Boon Joon Hon faniksi.

Tämä on mainos:
Barking Dogs Never Bite
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Barking Dogs Never Bite

Barking Dogs Never Bite

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Parasitella Oscar-palkinnon voittaneen Bong Joon Hon esikoisohjaus käsittelee jossain määrin samoja yhteiskunnallisia teemoja kuin myöhemmätkin elokuvat.



Ladataan seuraavaa sisältöä