Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Suur-Suomen muisto – kun Suomi miehitti Itä-Karjalan 1941-1944

Suur-Suomen muisto - kun Suomi miehitti Itä-Karjalan 1941-1944

Vuonna 1991 julkaistu dokumentti käsittelee aihettaan liian ylimalkaisesti ja varovaisesti.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Vuosina 1941-1944 Suomi miehitti Itä-Karjalaa, ja tavalla tai toisella epäilyttäväksi katsotulle väestölle oli tehtävä jotain. Syntyi niin sanottuja siirtoleirejä, joita on myöhemmin kutsuttu keskitysleireiksi. Kysymys ei kuitenkaan ollut tuhoamisleireistä. Tähän teemaan paneutuu vuonna 1991 julkaistu 45-minuuttinen dokumentti Suur-Suomen muisto - kun Suomi miehitti Itä-Karjalan 1941-1944. Pohjana on käytetty Helge Seppälän teosta Suomi miehittäjänä 1941-1944, ja dokumentin kertojana toimii Seppälä itse.

HQ

DVD-julkaisun kuvaformaatti on tukevan laatikkoinen 4:3, sillä materiaali on tarkoitettu televisiossa esitettäväksi. Ilmeisesti Suomen miehitystoimien tutkimus oli 1990-luvun alussa vielä vasta alussa, sillä katsoessani dokumenttia vuonna 2021 huomaan tietäväni käsitellyistä asioista selvästi enemmän kuin mitä 45 minuutin aikana kerrotaan. Tärkein anti on leireillä olleiden haastattelut, ja leirien sijaintipaikoilla vieraileminen.

Dokumentin ongelmaksi muodostuu se, ettei se oikein uskalla käsitellä aihettaan kattavasti, eikä myöskään ottaa kantaa. Katsojalle esitetään lähinnä joukko irrallisia leireillä olleiden tarinoita, jotka sitten leikataan yhdeksi pötköksi. Seppälä vierailee myös venäläisellä hautausmaalla, jonne on haudattu suomalaisten leireillä kuolleita. Tietysti on mahdollista sekin, että Seppälän kirja ja sitä seurannut dokumentti toimivat julkisen keskustelun avaajina vaietulle aiheelle silloin 1990-luvun alussa. Joka tapauksessa Suomen toimista miehittäjänä on sittemmin tehty tätä dokumenttia paljon kattavampiakin selvityksiä.

DVD-julkaisu on tehty nopeasti ja vähän sinne päin. Takakannen teksti on lyhyt, mutta mukaan on livahtanut peräti kolme kirjoitusvirhettä. Kaikesta huomaa, että tällä tavalla dokumentti on haluttu saada tallennettua ja kiinnostuneelle kansanosalle saataville, mutta että julkaisuun ei ole haluttu käyttää yhtään enempää rahaa kuin on ollut välttämätöntä. Tällä DVD:llä tuskin on ainesta myyntimenestykseksi, joten julkaisija VL Median ratkaisu on perusteltu.

Suur-Suomen muisto - kun Suomi miehitti Itä-Karjalan 1941-1944 oli varmasti julkaisuajankohtanaan vuonna 1991 merkittävä päänavaus ainakin tietyissä piireissä. Mutta kuten jo mainitsin, sen jälkeen aihetta on käsitelty paljon kattavamminkin.

Tämä on mainos:
Suur-Suomen muisto – kun Suomi miehitti Itä-Karjalan 1941-1944
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä