Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Parasite

Parasite

Oscareita kahminut eteläkorealainen elokuva on hyvä, mutta ei niin vaikuttava kuin odotin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Vuoden 2020 Oscar-gaalassa parrasvaloihin ponnahti eteläkorealainen Parasite, jonka on ohjannut Bong Joon Ho. Oscar-patsas annettiin parhaasta kansainvälisestä elokuvasta, ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja vieläpä parhaasta elokuvastakin. Ylistys on siis ollut melkoista, ja ihan hyvä teos Parasite kieltämättä on. Jostain syystä tämä eteläkorealaisia tuloeroja draaman keinoin käsittelevä elokuva ei tehnyt juuri minuun kauhean suurta vaikutusta. Tunnistan silti laadun, kun sellaista katson.

HQ

Pienituloinen pariskunta asuu kellarissa kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa kehnolla asuinalueella, ja uuden päivän eräs yllätys on muun muassa, mihin päin taloa on tänään asetuttava, jotta naapurin langattomassa verkossa loisiminen onnistuisi mahdollisimman hyvin. Toisella puolella kaupunkia asuu sitten erittäin hyvätuloinen pariskunta kahden lapsensa kanssa. Heidän elämänsä on aivan toisenlaista, mutta onneksi rikkaalla parilla on tarvetta palveluskunnalle siivouksen, ruoanlaiton ja lasten yksityisopetuksen suhteen. Tästä draama alkaa kehittyä, ja lopuksi tilanne eskaloituu varsin pahaksi. Mitään erityistä ratkaisua ei saavuteta, mutta elokuvan katsoo maltillisena puheenvuorona siitä, miten erilaiseksi ihmisten elämä muodostuu riippuen siitä, miten paljon heillä on rahaa käytössään.

ParasiteParasite

Parasite on kaikin tavoin hyvin tehty elokuva. Näyttelijät tekevät työnsä hyvin, dialogi on sujuvaa, lavasteet tilanteisiin sopivia ja uskottavia, tarina kerrotaan hyvällä tempolla ja vieraasta kielestä huolimatta ruudun tapahtumia on helppo seurata. Harvemmin katson eteläkorealaisia elokuvia, joten on mielenkiintoista havainnoida ruudun välityksellä paikallisia asuinjärjestelyjä, koulutusjärjestelmää, ravintolakulttuuria ja muita vastaavia asioita, jotka hoidetaan länsimaissa eri tavalla. Ei välttämättä paremmin, mutta eri tavalla.

Parasite on katsomisen arvoinen elokuva, sillä suurten tuloerojen vaikutukset ovat teema, josta löytyy esimerkkejä ympäri maailmaa. Ja kuten jo mainitsin, Parasitella ei ole tendenssimäistä otetta, jossa tiettyä yhteiskunnallista sanomaa hierottaisiin katsojan naamaan. Se kertoo tarinan, tekee sen hyvin, ja lopputekstien rullatessa jättää katsojan pohtimaan juuri nähtyä. Se on hyvän elokuvan merkki.

Tämä on mainos:
ParasiteParasiteParasite
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Parasite

Parasite

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Oscareita kahminut eteläkorealainen elokuva on hyvä, mutta ei niin vaikuttava kuin odotin.



Ladataan seuraavaa sisältöä