Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
It Chapter Two

Se: Toinen luku

Aikuisten taistelu muinaista pahaa vastaan menettää hieman teräänsä, mutta on silti tarpeellinen päätös tarinalle.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Gamereactorin arvion Stephen Kingin kirjoittamasta romaanista SE pääsee lukemaan täällä. Ensimmäisen elokuvan arvion pääsee lukemaan täällä, ja jälkimmäisen elokuvan aiemman arvion täällä.

Ensimmäinen osuus pelottavan pellen tarinasta kertoi Derryn kaupungin lapsijoukon taistosta, ja nyt muutama vuosi myöhemmin saadaan Blu-ray-julkaisu siitä jälkimmäisestä osasta eli aikuisten taistosta samaa muinaista pahuutta vastaan. Se: Toinen luku eli It Chapter Two menettää hieman ensimmäisestä osasta tuttua teräänsä, mutta on silti hyvin tehty ja tarpeellinen osa tarinan loppuun saattamiseksi.

Romaanissa liikutaan kahdella aikajanalla rinnakkain alusta loppuun saakka, mutta elokuvantekijät päättivät jakaa tarinan kahtia. Ratkaisua on pidettävä onnistuneena, sillä se auttaa tapahtumien ymmärtämistä, jos alkuperäinen tarina ei ole entuudestaan tuttu. Ensimmäisestä elokuvasta tutut kuusi poikaa ja yksi tyttö ovat levittäytyneet ympäri maailman, luoneet itselleen uran ja osa on mennyt naimisiinkin. 27 vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen kirjastonhoitajaksi jäänyt Mike Hanlon (Isaiah Mustafa) kutsuu muun joukon takaisin Derryyn. SE on jälleen alkanut kaapata lapsia. On aika käydä lapsina tehdyn lupauksen mukaisesti taistoon muinaisen pahuuden lopulliseksi tuhoamiseksi.

It Chapter TwoIt Chapter Two

Kestoa on vajaa kolme tuntia, joten kiirettä ei pidetä. Tapahtumat etenevät oikeastaan hyvinkin ennalta arvattavasti, mikä ei kuitenkaan haittaa. SE koettelee kaikkia aikuisiksi kasvaneita joukon jäseniä yhdessä ja erikseen useita kertoja. Todellisuus ja hallusinaatiot menevät pelottavalla tavalla sekaisin, ja se on tietenkin tarkoituskin. Tällä toisella kerralla muinainen pahuus eli SE esittäytyy suurimmaksi osaksi pellen hahmossa, mikä mahdollistaa aiempaa suuremman tilan antamisen työnsä loistavasti hoitavalle Bill Skarsgårdille. Ongelma on siinä, että samalla hänen hahmostaan katoaa mystisyys, joka oli ensimmäisessä elokuvassa keskeinen osuus hänen pellensä pelottavuutta. Elokuvan loppuratkaisua on muutettu muutamilla tärkeillä tavoilla, ja loppu on siksi kirjaan verrattuna eheämpi ja onnistuneempi. Hienona asiana on pidettävä sitä, että tarina todellakin loppuu, eikä mahdollisia jatko-osia pedata valmiiksi.

Tämä on mainos:

Teknisesti Se: Toinen luku on laatutyötä alusta loppuun. Maisemat on valittu onnistuneesti, näyttelijät hoitavat työnsä hyvin ja digitaalitehosteet tukevat tarinaa. On ajoittain häiritsevää, miten samannäköiset aikuiset on valittu aiemmassa leffassa nähtyihin lasten osiin. Jos jostain pitää huomauttaa niin siitä, että päähenkilöitä on melkoisen lukuisa joukko. Näin ollen lapsen ja vastaavan aikuisen yhdistäminen samaksi henkilöksi voi olla vaikeaa, ellei katsoja osaa nopeasti yhdistää mielessään henkilöhahmojen nimiä lapsi- ja aikuisnäyttelijöiden kesken.

Blu-ray-julkaisun kansikuva huijaa. Sen mukaan mukana on mukava kattaus lisämateriaaleja. Mukana ei kuitenkaan ole kuin ohjaajan kommenttiraita. Toisin sanoen leffasta on olemassa myös kahden levyn julkaisu, mutta takakannen tekstiä ei ole vaivauduttu päivittämään yhden levyn julkaisulle sopivaksi. Sinänsä lisämateriaalien puuttuminen ei haittaa, sillä kun tarina on kerrottu, on se todellakin kerrottu.

It: Chapter Two kadottaa jonkin verran puhtia verrattuna ensimmäiseen elokuvaan, mutta kohoaa silti yhdeksi parhaimmista filmatisoinneista, mitä Stephen Kingin teoksista on aikojen saatossa tehty.

It Chapter TwoIt Chapter Two
Tämä on mainos:
HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Se: Toinen luku

Se: Toinen luku

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Aikuisten taistelu muinaista pahaa vastaan menettää hieman teräänsä, mutta on silti tarpeellinen päätös tarinalle.



Ladataan seuraavaa sisältöä