Alita: Battle Angel

Suurena James Cameronin fanina olen odottanut Alitaa pitkään ja hartaasti. Yli kymmenen vuoden odotuksen jälkeen innostukseni laski, kun kävi ilmi, ettei Cameron itse ohjaakaan enää elokuvaa, vaan pysyy ainoastaan tuottajana ja käsikirjoittajana. Vaikka Robert Rodriguez ei ole se huonoin valinta ohjaajan pallille, on se vähintäänkin outo, ja miehen viimeisten elokuvien valossa pelottava vaihtoehto.

Kybernetiikkaan erikoistunut tohtori Dyson Ido (Christoph Waltz) laittaa romuttamolta löytyneistä erikoisosista kasaan kyborgin. Alitaksi (Rosa Salazar) nimetty kyborgi ei muista aikaisemmasta elämästään mitään, mutta on sitäkin kiinnostuneempi vaaroja täynnä olevasta maailmasta, johon hänet herätettiin. Pian Alitan erikoiskykyjen löytymisen myötä vaarallisten tahojen huomio kiinnittyy häneen ja alkaa vastakkainasettelu, jonka seurauksena myös Alitan menneisyys alkaa selkenemään.

Alita: Battle Angelin tarina on ongelmallinen. Toisaalta elokuvan kerronta rullaa moitteetta eteenpäin pitäen huolta toiminnasta ja sitä tasapainottavasta hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta. Elokuvan kaksituntinen pituus lentää kuin siivillä ihmetellessä kauniita kuvia ja huolella rakennettua ehyttä tulevaisuuden maailmaa. Samaan aikaan tarina olettaa, että alkuperäissarjakuvat, joihin elokuva perustuu, ovat katsojille tuttuja. Elokuvan hahmoja, heidän taustojaan ja maailman yleisiä toimintamalleja ei liiemmin selitellä, mikä on häiritsevää. Näiden puutteiden pohjalta monet elokuvan teot eivät käy täysin järkeen ja varsinkin alkupuolen hätäinen hyppiminen tilanteesta toiseen kielii lukuisista karsituista, mutta ehdottomasti tarvittavista kohtauksista. Puutteellista pohjustusta varjostaa koko elokuvan läpi käytävä juonellinen lataus, joka ei lopussa anna minkäänlaista lunastusta, vaan elokuva jätetään röyhkeästi kesken.

Elokuvan kantavana voimana toimii itse nimikkohahmo Alita. Tietokoneella luotu kyborgityttö onnistuu olemaan suloinen ja sympaattinen, mutta pystyy myös kantamaan asenteellisen turpaanmätön uskottavasti. Alitaa näyttelevän Rosa Salazarin inhimillisyys luo kuvankauniille hahmolle tarvittavaa uskottavuutta myymään autenttinen empaattisuus ja viattomuus. Alitan valovoimaisuus jättääkin elokuvan muut hahmot selkeästi varsin yksiulotteisiksi statisteiksi lukuisista isoista nimistä huolimatta. Mainittakoon kuitenkin, että esimerkiksi Mahershala Ali on selkeästi saanut tämän elokuvan pohjalta innostuksen Marvelin tulevaa Blade-uudelleenlämmittelyä varten, ja Alitan poikaystävänä hääräävä Keean Johnson on laitettu muistuttamaan kovasti elokuvan ohjaaja Robert Rodriguezia nuorena.

Varsin omaperäisen tyylin hallitseva ohjaaja Robert Rodriguezin kädenjälkeä ei juuri elokuvasta huomaa. Ilman muutamaa nokkelaa baaritappeluliikettä lukuun ottamatta Alitan olisi voinut ohjata kuka tahansa muukin. Kokonaisuudesta haiskahtaakin tuottajien luotsaama varsin varman päälle pelattu kompromissi maksimaalisen tuoton nimissä. Harmillisesti tämän takia myöskään James Cameronin ote ei heijastele elokuvaan muuta kuin uskottavalta tuntuvan ja ehyen maailman sekä visuaalisen huikeuden kautta.

Tyypilliseen James Cameronin tapaan Alita: Battle Angel toimii efektimaailman virstanpylväänä. Ensiluokkainen tietokone-efektien käyttö synnyttää todella eläväisen tietokonehahmon jokaista ihohuokosta ja hiuskiehkuraa myöten. Jo pelkästään Alitan suurten silmien katse sisältää eloa ja ymmärrystä siinä määrin, ettei niitä voi kuin hämmästellen ihastella. Elokuva ei kuitenkaan turvaudu pelkkiin tietokone-efekteihin, vaan yhdistää myös onnistuneesti suuria lavasteita, rakennettuja kulkuneuvoja ja käytännön efektejä saumattomasti toisiinsa. Lopputulos on todellista efektihekumaa, joka kestää tarkastelua kirkkaassa päivänvalossa jopa ylöspäin skaalatun 4K-resoluution läpi katsottuna. Ei tullut yllätyksenä, että näin efektirikas elokuva ei tule natiivissa 4K-resoluutiossa. Jos jokin elokuva hyötyisi suuremmasta resoluutiosta niin se olisi juurikin Alita.

Niinkin paljon kun haluaisin tykätä Alita: Battle Angelista, joudun myöntämään, että yli kymmenen vuoden odotusta ei täysin palkita. Hätäinen ja pohjustamaton tarina huonolla kerronnallisella tasapainotuksella ja täysin avoin loppu ovat kyllä aikamoiset kolaukset varsinkin ensi kertaa elokuvaa katsoessa. Toisaalta niinkin paljon kuin noiden syiden takia elokuvasta ei pitäisi tykätä, jokin siinä vain kiehtoo. Elokuvan huoliteltu sci-fi-maailma ja valovoimainen päätähti symppiksenä, näyttävistä toimintakohtauksista puhumattakaan, auttavat lyömään kiilaa kriittisen ajattelun väliin ja luomaan elokuvalle niin sanottua salaisen paheen arvoa.