Tässä merkinnässä annan (tai ainakin yritän) piirtäjille erilaisia pikku vinkkejä, joilla piirtämisestä (toivon mukaan) pitäis tulla selvempää ja helpompaa. Osan olen keksinyt itse, jotain olen piirustuskurssilla oppinut, ja lisäksi referoin hieman suomeksi näitä kolmea englanninkielistä tutoriaalia: http://jejihu.deviantart.com/art/Arm-Anatomy-Tutorial-311272250 http://jejihu.deviantart.com/art/Leg-Anatomy-Tutorial-Version-2-320969998 ja http://jejihu.deviantart.com/art/Basic-Hand-Tutorial-309750205

- Piirrä päälaen muoto alhaalta ylös , profiili- ja puoliprofiilikuvat (3/4 kuvat) "takaa eteen" eli suunnilleen takaraivosta alkaen alhaalta ylös. Näin päästä tulee helpommin symmetrisempi, jos - kuten itse teen - piirrät vapaalla kädellä.

- Aloita kokovartalokuvat keskivartalosta.

- Käytä jalkojen mittasuhteiden määrittämisessä mittatikkuna nilkan leveyttä - ja käsien mittatikkuna ranteen pituutta. Esim. reiden leveys on 1,5-3 nilkan leveyttä ja polvilumpion 1,25-1,5 nilkan leveyttä. Koko jalka on 12-15 nilkan leveyttä pitkä.

- Kämmenen pituus = ranteen pituus. Kämmenen leveys on 1,5 kertaa pituus. Koko käsivarren pituus on 10-13 ranteen pituutta.

- Keskisormen - käden pisimmän sormen - pituus on sama kuin kämmenen leveys. Etusormi ja nimetön ovat lyhyempiä, mutta keskenään samanpituisia. Pikkusormi on lyhin. Keskisormi on suorin sormi ja muut sormet kaartuvat sitä kohti.

Kielitaitoiset voivat tutkiskella noita linkkejä tarkemminkin. Sanottakoon vielä että kun laskette niitä mittoja, käyttäkää rohkeasti viivoitinta ja vaikka (puhelimen) laskinta apuna. Teen itsekin niin - ja toimii.

Piirtämisen avuksi voi myös hankkia mallinuken ja/tai käsimallin (kuvassa).

Tähdet: 4/5
Katsottu: Teatterissa

Muutaman vuoden tauon jälkeen positiivinen yllätys

Neljä vuotta piti Quantum of Solacen jälkeen odottaa, ennen kuin Skyfall saapui Suomen leffateattereihin lokakuussa 2012 - ja Skyfallin päätyttyä oli odotettava kolme vuotta kunnes Spectre ilmestyi Suomessa teatterilevitykseen. Myönnän, että huolimatta kaikesta - jos niin voi tässä tapauksessa sanoa - hypetyksestä, odotukseni eivät olleet aivan niin korkealla kuin viimeksi. Tämä ei tietenkään johdu siitä että Skyfall olisi ollut huono - päinvastoin: 23.virallinen 007-leffa oli ehdottomasti - ja on edelleenkin - yksi koko sarjan parhaita elokuvia. Ongelmaksi muodostui lähinnä se, että Skyfall nosti ilmestyessään riman niin koviin korkeuksiin, ettei vastaavaan voisi ainakaan kovin helposti enää toista kertaa yltää - saati sitten ylittää sitä.

Siitä huolimatta Spectre on kaikin puolin varsin positiivinen yllätys. Viittauksia sarjan edellisiin osiin riittää vilisemällä, mutta ne eivät silti ole itseisarvo tai pelkkää kikkailua, vaan pikemminkin perusteltu keino, jota käyttämällä tarinan koko potentiaali saadaan hyödynnettyä. Halusipa sitä tai ei, 2010-luvulla Bondin seikkailut ovat ottaneet askeleen, pari, kohti Christopher Nolanin Batman-universumia. Samalla Daniel Craig on muovannut hahmoa inhimillisempään suuntaan; hänen Bondinsa on aiempaa karheampi, äijämäisempi. Enää ei maailmanpelastamisen ohessa kaadeta kauniita naisia hunajaisten sananparsien säestyksellä. Nyt puhuvat nyrkit. Seksi ei maistu niinkään, viina sitäkin paremmin.

Paitsi että elokuva vilisee viittauksia aiempiin osiin, konnatkin on selkeästi kirjoitettu perinteiden kunnioittaminen mielessä: etenkin Dave Bautistan vähäpuheisesti tulkitsema vaatekaappimainen Mr. Hinx on ilmiselvä kumarrus Oddjobille, Rautahampaalle ja monille muille pääkonnien persoonallisille apureille. Quentin Tarantinon avustuksella laajemman leffayleisön tietoisuuteen kivunnut Christoph Waltz tekee hänkin hienon tribuutin 60-luvun Bondien arkkikonna Blofeldille.

Oikeastaan ainoa asia, mistä voisi vähän valittamisen aihetta keksiä on kesto: kahden ja puolen tunnin mitta, joka tekee Spectrestä samalla (kaikkien aikojen) pisimmän Bondin, tuntuu jotenkin hieman venytetyltä. Lopetuskin maistuu sen vuoksi Skyfalliin verrattuna vähän vaisulta, eikä siinä oikein ole samanlaista dramatiikkaa, jota se omasta puolestani olisi kaivannut vaikka ihan vähän vain. Kokonaisuutena pidän Spectreä silti suunnilleen yhtä hyvänä kuin Skyfalliakin. Se ei ole yhtä synkkä tai dramaattinen, mutta yllätti allekirjoittaneen silti varsin positiivisesti - ja on ehdottomasti tylsää ja mautonta Quantum of Solacea parempi. Spectre on miinuksineenkin hyvin tehty tarinavetoinen Bond-elokuva, joka päivittää sarjan perinteet melko onnistuneesti 2010-luvulle.

VUOSI: 1996
SAATAVILLA:DVD (Amazonista:http://www.amazon.com/Road-Rovers-Complete-Jeff-
Bennett/dp/B00T797KBM/ref=sr_1_1?s=movies-tv&ie=UTF8&qid=1
433456733&sr=1-1&keywords=road+rovers&pebp=143345672751
6&perid=0J6TK2PJ13HTS36PDE53 Aluekooditon)
KATSOTTU:YouTube

1980- ja 1990-luku olivat todellista piirrettyjen kulta-aikaa. Moni kasarin ja ysärin lapsi muistelee varmasti vielä tänäänkin lämmöllä Hopeanuolen, Turtlesien sekä Tikun ja Takun Pelastuspartion kaltaisia helmiä. Sen sijaan Road Roversia tuskin kovinkaan moni muistanee - sitä nimittäin tehtiin vain yksi 13 jakson mittainen tuotantokausi vuonna 1996.

Juonta ei juurikaan ole monimutkaisuudella lähdetty pilaamaan: nerokas tiedemies professori William F. Shepherd kokoaa viisi koiraa eri puolilta maailmaa, ja muuntaa heidät humanoidimuotoon kehittämänsä laitteiston avulla. Tämän myötä kukin koirista saa ryhmän univormun, kyvyn puhua sekä (tietenkin) supervoiman. Ryhmään kuuluvat aina positiivinen, sekarotuinen kultainennoutaja Hunter - joka on joukon johtaja, machoileva (ja keskivertoa paremmalta Arnold Scwarzenegger-imitaattorilta kuulostava) dobermanni Blitz, jokapaikanhöylän virkaa toimittava - ja englannissa huvittavia kielioppivirheitä vähän väliä tekevä siperianhusky Exile, porukan kokkina häärivä pelkurimainen puolanalankopaimenkoira Shag - sekä (tietenkin se pakollinen naisjäsen) taistelulajien mestari, collie-kaunotar Colleen. Lisäksi monissa jaksoissa ryhmän mukana kulkee myös pakkopaitaan ja kuonakoppaan sidottu Muzzle-rottweiler, joka muista poiketen ei omaa humanoidimuotoa, mutta on korvaamaton viimeinen valttiässä taisteluissa vihollisia vastaan.

Vain yhteen tuotantokauteen jäänyt sarja on kokonaisuudessaan varsin onnistunut. Idea antropomorfisoiduista supersankarikoirista uppoaa perinteisen slapstick-huumorin saattelemana takuuvarmasti nuorempiin katsojiin kuin kuuma veitsi voihin, samalla kun 90-luvun popkulttuurille rakennetut vitsit sekä lukemattomat popkulttuuriviittaukset viihdyttävät varttuneempaa yleisöä. Ääninäyttelijätkin suoriutuvat rooleistaan hyvin, erityisesti Kevin Michael Richardson, jonka verraton suoritus Exilena jättää muut ääninäyttelijät varjoonsa.

Mutta niin kuin jokaisella hopeareunuksella on vieressään synkkä pilvi, myös Road Roversilla on huonot puolensa - joista suurin osa juontaa juurensa siihen, että sarjaa tehtiin vain 13 jaksoa. Hahmoihin ei ensinnäkään pahemmin syvennytä, vaan alusta asti keskitytään lähinnä siihen, kuinka tiimi kiitää tehtävästä toiseen milloin Egyptissä, milloin ulkoavaruudessa. Siinä menossa esimerkiksi Colleenin ihastus Hunteria kohtaan jää lähinnä pintapuoleisen sanahelinän asteelle. Hahmojen pinnallisuuden ohella suurin miinus on sarjan melkein olemattoman niukka konnagalleria: lähes joka jaksossa vastustajana nähdään kenraali Parvo, jolla onneksi on aina erilainen maailmanvalloitussuunnitelma . Tästä huolimatta jaksoissa on ikävää toiston makua; vähän kuin Batman saisi aina vain vastaansa Gothamin valloitusta kaavailevan Jokerin. Puuduttavaa, mutta ostetaan.

Äänipuolellakin on miinuksensa: vaikka aiemmin totesinkin ääninäyttelyn olevan sarjassa hyvää, se ei muuta muuksi sitä tosiasiaa, että muutamat varsinkin Hunterin laukomat repliikit toistuvat läpi sarjan hieman liian tiuhaan. Musiikki on hutiloidun oloisesti sävellettyä, yksitoikkoista ja nopeatempoista renkutusta, joka ei onneksi sellaisena luikertele korvamadoksi alitajuntaan - ainakaan kovin helposti.

Loppupelissä sarjan vahvuudet ovat kuitenkin edellä lueteltuja heikkouksia suuremmat, joten mikäli kielimuuri ei ole ylitsepääsemätön este, luvassa on ensi hetkestä saakka koukuttava nostalgiatrippi piirrettyjen kultakaudelle. Jos on furrygenren ystävä, ja etsii alati synkkeneville supersankariseikkailuille kevyempää vaihtoehtoa, Road Rovers on tutustumisen arvoinen valinta.

HYVÄÄ
+ Huumori uppoaa varttuneempaankin
+ Hyvä ääninäyttely
+ Popkulttuuriviittaukset
+ Muzzle

HUONOA
- Suppea konnagalleria
- Hahmojen pinnallisuus
- Ikävä toiston maku
- Ainoa tuottari on kahlattu nopeasti läpi
Tähdet: 4/5

Kävin katsomassa 007 Skyfallin, ja täytyy sanoa, että hyvä oli: Q saatiin pitemmän tauon jälkeen vihdoin taas mukaan, juonessa ei mielestäni ollut moitteen sijaa, vaan päinvastoin: rajut paljastukset maustoivat menoa oikein mukavasti. Action-osuudet ei suinkaan jättäneet missään vaiheessa kylmäksi. Javier Bardem oli oikein onnistunut valinta pääroiston rooliin ja alkutekstit Adelen laulaman tunnarin säestyksellä olivat täynnä visuaalisesti upeinta antia vuosiin.

Tiivistäen: Tähän mennessä Daniel Craigin ehdottomasti paras Bond.

Garbage: The World is not enough

I know how to hurt
I know how to heal
I know what to show
And what to conceal
I know when to talk
And I know when to touch
No one ever died from wanting too much

Chorus:

The world is not enough
But it is such a perfect place to start, my love
And if you're strong enough
Together we can take the world apart, my love

People like us
Know how to survive
There's no point in living
If you can't feel the life
We know when to kiss
And we know when to kill
If we can't have it all
Then nobody will

Chorus:

The world is not enough
But it is such a perfect place to start, my love
And if you're strong enough
Together we can take the world apart, my love

I feel safe
I feel scared
I feel ready
And yet unprepared
The world is not enough
But it is such a perfect place to start, my love
And if you're strong enough
Together we can take the world apart, my love

The world is not enough
The world is not enough
No Nowhere near enough,
The world is not enough

Elokuvasta Kun maailma ei riitä ( The World is not enough, 1999 )