Suomi
Gamereactor
arviot
The House of the Dead Remake

The House of the Dead Remake

Hieman hätäisesti kiillotettu klassikko onnistuu näyttämään, ettei raideräiskinnän aika ole ohi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
The House of the Dead RemakeThe House of the Dead Remake

Tänä uusintaversioiden ja remasteroitujen pelien aikakautena The House of the Dead jos joku kuuluu tulla uudelleen julkaistuksi. 90-luvun intensiivinen raideräiskintä pakkaa sisäänsä hauskan ideansa lisäksi aimo annoksen sen verran reipasta menoa, että heikkohermoisimpia jo hirvittää. Näin räiskinnät tehtiin aikoinaan!

AMS-agentti Thomas Rogan kaahaa tohtori Roy Curienin kartanolle jättäen alleen niin sammakot kuin ihmisruumiitkin. Syy kiireeseen on hyväksytty, sillä Tohtori Curien aikoo päästää vapaaksi kehittämänsä armeijan, joka muodostuu elävistä kuolleista ja muista hirviöistä. Tällainen ei käy päinsä. Samaan aikaan Thomasin puoliso Sophie on vaarassa, joten aikaa ei ole hukattavaksi.

The House of the Dead RemakeThe House of the Dead Remake
Tämä on mainos:

Ja aikaa ei todellakaan hukata The House of the Dead Remakessa. Pelaajaa viedään vauhdilla automaattisesti eteenpäin pitkin isoa kartanoa ja sen piha-alueita silmistä kuvatusta perspektiivistä. Tehtäväksi jää ohjailla tähtäintä pitkin ruutua ja ampua palasiksi kaikki eteen tuleva. Pelaajan pitää latailla asettaan lippaan loppuessa, mutta sen enempää perusaseen arsenaalin vähenemisestä ei tarvitse välittää. Suoraan kimppuun tulevien vihulaisten lisäksi pelin taustalla tapahtuu kaikenlaista, johon pelaaja voi ampumisellaan vaikuttaa. Lyijysateella voi muun muassa pelastaa vihollisen jahtaamia sivullisia, päsäyttää palasiksi ympäristöä ja niin edelleen. Näillä teoilla pelaaja voi parantaa pistesaldoaan, monipuolistaa aseistustaan, saada lisää elämiä ja jopa vaikuttaa pelin kulkuun aina lukuisia loppuratkaisuja myöten.

Hektisen menon takia tatilla sihtaaminen on hieman jäykkää ja vaivalloista. Onneksi Remake osaa hyödyntää myös Switchin liikeohjausta, jolloin tähtäilyyn saa tarvittavaa vakautta ja nopeutta. Peli tunnistaa ohjaimen liikkeet hyvin tehden ampumisesta tarkkaa. Tosin ajoittain tähtäin alkaa puoltamaan sivulle pakottaen pelaamaan ohjain hieman kulmassa, mutten kokenut tätä mitenkään pahaksi ongelmaksi.

The House of the Dead RemakeThe House of the Dead Remake

The House of the Dead Remaken tarinaosion paukuttelee läpi puoleen tuntiin kiitos loputtomien jatkomahdollisuuksien. Erilaisten ratkaisujen ja paremman pistesaldon perässä pelille jää kuitenkin mukavaa uudelleenpeluuarvoa. Peruspelin ohella valikosta on valittavissa myös Horde-muoto. Ajattelin kyseessä olevan joku erillinen monsujen massateurastus, mutta pieneksi pettymykseksi se on ainoastaan samainen tarinapeli moninkertaisella hirviömäärällä. Tähän pelimuotoon istuu kuitenkin parhaiten kahden pelaajan yhteistyötila. Vähäisten toimintojen ansiosta Switchin ohjaimet taipuvat näppärästi kahden pelaajan hauskaksi väkivaltahurmokseksi aggressiivisia eläviä kuolleita vastaan.

Tämä on mainos:

Alkuperäisen pelin ollessa jo hulppean 26 vuoden iässä, on valitettavasti The House of the Dead Remakenkin grafiikat jääneet autuaasti toistakymmentä vuotta vanhaksi. Nyt sentään saa paremmin selvää tapahtumista ja olioista, joita ampua alas. Jäykkien animaatioiden ja elottomien hahmojen parissa pelissä kuitenkin vallitsee vahva retrotunnelma ja alkuperäisen pelin hyytävä estetiikka on mukavasti läsnä. Verta lentää kuin suihkusta ja raajat irtoavat kivuliaan näköisesti. Erilaisia monsuja tulee vastaan kiitettävästi ja alueet on koristeltu varsin yksityiskohtaisesti varsinkin, kun ympäristöä voi hajottaa tietyssä määrin. Peli kärsii hetkellisistä töksähtelyistä, ja latauksiakin joutuu odottelemaan Switch OLEDilla.

The House of the Dead Remake

Alkuperäisen pelin pelihalliaikakauden mukaisesti äänet ovat vahvasti Remakessakin diskanttipainotteiset. Kirkkaista aseen laukaisuäänistä ja hirviöiden kirkumisesta huolimatta pelissä on hyvä tunnelma. Aseella ampumisessa on napakkaa asennetta ja osumien aiheuttamat vahingot kuulostavat huvittavan osuvalta veren määrään nähden. Tunnelmaa korostaa ihanan naiivi ääninäyttely, joka suoltaa tunnetta hädän hetkellä kuin Kauniit ja rohkeat takkatulen loimutessa. Pelin musiikki on rasittavan perinteistä hevimusiikkia, mikä nyt osittain toki istuu ylenpalttiseen ammuskeluun, mutta ei oikeastaan vahvista turhautumista. Onneksi meno on sen verran reipasta, ettei musiikkiin juuri kiinnitä huomiota kuin siirtymäkohdissa.

The House of the Dead Remake on kaikessa korniudessaan mainiota viihdettä. Ylenpalttinen räiskintä, hurja meno ja yksityiskohtainen verenvuodatus pitävät napakasti kiinni ruudun äärellä helposti lyhyen läpipeluunsa ajan. Liikeohjaus ja kaksinpelin mahdollisuus sementoi viihdearvon, jota ei vanhentunut grafiikka tai tylsät musiikit ota pois. Lataa siis aseesi ja lähde monsumetsälle, sillä ammuttavaa riittää poistamaan pahimmatkin paineet. Näin ne räiskinnät pitää tehdä!

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Vauhdikas meno, liikeohjaus, kaksinpeli, yksityiskohtainen verenvuodatus
-
Vanhentunut grafiikka, tylsät musat, latausajat
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä