Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin

Team Ninja kun julkaisi Playstation 5:lle kokoelman The Nioh Collection, oli aika jättää se japanilainen Souls-like taakse, ja keskittyä muihin asioihin. Uutisen tultua julki oli sitä pidettävä hyvänä asiana, sillä Nioh 2 oli jo selvästi uusien ideoiden tarpeessa. Square Enixin puolesta Team Ninja piti toimivan pelattavuuden ennallaan, ja päälle laitettiin Final Fantasyn kuori. Merkit olivat siis hyvät, mutta toisaalta taas ehkä eivät.

Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin jatkaa vuoden 1987 Final Fantasya monitasoisella taustatarinalla. Jos siis haluaa oppia lisää ihan sen ensimmäisen Final Fantasyn taustoista ja hahmoista, nyt siihen on mahdollisuus. Tämä kuitenkin edellyttää pelin loppuun saakka pelaamista, mikä ei olekaan ihan helppoa. Ensinnäkin Niohista tuttu pelattavuus vaatii nopeita refleksejä, ja luvassa on useitakin teräviä piikkejä vaikeustasossa. Toisekseen tarina on suorastaan uuvuttava, ja se kerrotaan sekavalla tavalla.

Merkittävä osa tarinasta käytetään suuren paljastuksen pohjustamiseen. Lopulta tässä onnistutaankin, mutta silti pelaajalta vaadittava panostus on liian mittava. Henkilöhahmot ovat yksiulotteisia eivätkä missään vaiheessa kyseenalaista omia toimiaan. Näin henkilöhahmoista tulee kylmän oloisia. Joukon johtaja on tässä ihan omaa luokkaansa. Jack on sotilas, jota ajaa viha Chaos-oliota kohtaan. Hän on kapeakatseisuudessaan erittäin ärsyttävä, eikä tarina siksi juurikaan kehity.

Onneksi sentään ajan kanssa eri henkilöhahmoihin ja heidän vaikuttimiinsa tutustutaan paremmin, ja se auttaa tekemään pelaamisesta siedettävämpää. Lopulta kuitenkin se kiinnostus alkuperäiseen Final Fantasyyn määrittää, miten kiinnostavana kokonaisuuden kokee. Juoni alkaa olla kiinnostava vasta noin 20-30 pelitunnin jälkeen, ja silloin loppu on jo lähellä. Hämmentävää, että lopulta tarina onnistutaan päättämään hyvin, vaikka matka sinne loppuun onkin huonosti toteutettu.

Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin ottaa lähtökohdakseen Niohin varsin monimutkaisen pelattavuuden, ja monipuolistaa sitä jossain määrin. Perinteisen elämäpalkin lisäksi vastustajilla on asentopalkki eli "Break Gauge". Kun tämä palkki on tyhjä, voi suorittaa "Soul Burstin". Näin tehdään välitön ja tarpeettoman brutaali teloitus. Aseet aiheuttavat erilaista asentovahinkoa, ja joskus ympäristöäkin voi käyttää hyväkseen.

Kiinnostava lisä kokonaisuuteen ovat hyökkäysyhdistelmät, jotka monipuolistavat keinovalikoimaa. Käytännössä sitä käyttää harvoin, sillä suurimman osan ajasta pahikset eivät anna pelaajalle tarpeeksi aikaa suorittaa pitkiä hyökkäyssarjoja. Liikkeitä voi kuitenkin käyttää monin eri tavoin, ja ajoituksessaan hyvät tuntevat olonsa hyvin voimakkaiksi. Taistoissa on kolme erilaista vaihtoehtoa. Suurimman osan hyökkäyksistä pystyy torjumaan eli "pärryttämään" oikealla ajoituksella, toiset hyökkäykset voi väistää rullaamalla sivuun ja kolmantena on "Soul Shield", jolla kohti tulleita hyökkäyksiä voi ikään kuin ottaa kiinni suunnaten ne takaisin hyökkääjään.

Iso juttu Stranger of Paradise: Final Fantasy Originissa on job-mekaniikka, joka on tietenkin samanlainen kuin Final Fantasyssa. Kokemuksen karttuessa avautuu niin passiivisia kuin aktiivisiakin keinoja erilaisista kykypuista, ja näitä keinoja voi olla käytössä niin paljon kuin vain mahdollista. Jokainen hahmoluokka määrää sen, mitä aseita voi käyttää ja samalla siis sen, millaisia keinoja on mahdollista saada. Kuitenkaan päätös ei ole niin merkittävä siinä, suuntaako taistoon kirveen, miekan, keihään, tikarin vai nuijan kanssa. Velhona voi peittää pahikset taikahyökkäyksin, mutta kun mana loppuu, on siirryttävä lyömäaseilla tehtävään kamppailuun. Kahden erilaisen varustekokonaisuuden kesken voi vaihtaa koska tahansa, joten lennosta vaihtaminen ei ole ongelma.

Team Ninja on lisännyt mukaan useita vaikeustasoja, joka vaikuttaa pääasiassa tehtyyn ja saatuun vahinkoon. Story-tasolla pelaaja kestää pidempään, ja kaikki hyökkäykset ovat torjuttavissa. Action on se tasapainoinen vaihtoehto, joka muuttuu haastavaksi varsinkin pomotaistoissa. Hardilla menettää osan manapalkista kuollessaan, ja se on poimittava takaisin mukaan, jotta kykyjään pääsee käyttämään täysimääräisesti. Pelin läpäisemisen jälkeen aukeaa vielä yksi vaikeustaso, mutta se kiinnostaa vain niitä kaikkein kovimpia faneja.

Valitun vaikeustason ohella myös varusteiden taso vaikuttaa tehtävään ja saatavaan vahinkoon. Pelin kuluessa oma varustus muuttuu koko ajan, sillä pelaajan jalkoihin putoaa naurettavia määriä "loottia". Näiden perkaaminen hidastaa pelikokemusta tarpeettomasti. Pelille voi antaa luvan valita ne parhaat varusteet, mikä tietenkin on suositeltava ratkaisu. Omien varusteiden tuunaaminen kannattaa oikeastaan vasta aivan pelin lopussa, kun käytössä on se kaikkein kovin Chaos-vaikeustaso. Suurin osa pelaajista käyttääkin nikkarointitoimintoa ainoastaan tuhotakseen kaiken mukaan tarttuneen roskan.

Niohissa oltiin aina yksin, mutta Stranger of Paradise: Final Fantasy Originissa mukana on kaksi muutakin matkakumppania. Taistoissa kavereita tuskin huomaa, mutta ajoittain ne keräävät pahiksien huomion itseensä. Ja tämä onkin hyödyllinen ominaisuus tällaisessa pelissä. Moninpeli ei tue ristiin pelaamista, mutta muut ihmispelaajat voivat siis ottaa tekoälyn ohjastamien matkakumppanien paikan. Vierailijat voivat käyttää omia aseitaan ja kykyjään, ja he ovat mukana pääasiassa "lootin" ja kokemuspisteiden vuoksi.

Pomotaistot ovat Stranger of Paradise: Final Fantasy Originin kohokohta, mutta valitettavasti niiden laatu ei ole samalla tasolla kuin esimerkiksi Elden Ringissä. Niohin pelattavuutta on hieman suoraviivaistettu, mutta kenttäsuunnittelu tai rivivastustajat eivät ole erityisen kiinnostavia. Team Ninja löi hudin myös tarinan osalta, joten edes kovimmilla faneilla ei välttämättä ole kivaa. Toisaalta jos Final Fantasyn tarina on parasta ikinä, saa tästä ainakin jotain irti.