Suomi
Gamereactor
arviot
WWE 2K22

WWE 2K22

Toissavuotisen epäonnistumisen myötä WWE-sarja on taas raiteillaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

WWE 2K -pelisarja on palannut ja tuntuu paremmalta kuin koskaan. WWE 2K20 oli niin epätavallisen huono ja buginen sekä pelaajien että median mukaan - peli oli jopa niin kehno, että kehittäjät ja julkaisijat vaikuttivat saavan painajaisia groteskien ja kasvottomien hahmojen vuoksi. Kahden vuoden takaisen epäonnistumisen vuoksi pelinkehittäjät päättivät yksinkertaisesti jättää viime vuoden version kokonaan väliin ja panostaa reilulla kädellä tehdäkseen WWE 2K22 -pelistä hyvän. Konami yritti tehdä saman Pro Evolution Soccer -sarjan kanssa, mutta julkaisivatkin eFootball-pelin, jonka äänestimme viime vuoden surkeimmaksi julkaisuksi. Kun ajattelee, kuinka keskinkertaisia painipelit ovat olleet jo muutaman vuoden, ei minulla ollut korkeita odotuksia WWE 2K22:ta kohtaan lainkaan. Olen iloinen saadessani kertoa, että olin väärässä.

Ei mennyt montaa hetkeä huomata, että tämä on todella iso parannus. Lapsia mahdollisesti pelottavat kasvot ovat historiaa ja sen sijaan useimmat hahmot näyttävät itse asiassa hyvältä. Mukana on toki muutamia huteja, mutta kokoelma käsittää 160 ihmistä ja useimmat heistä on tehty todella hyvin. Samaa voidaan sanoa itse painimisesta. Kaikki on lähestulkoon uusittu muutaman vuoden takaisesta fiaskosta. Kaikki soljuu paljon paremmin ja suurimmaksi osaksi kaikki ongelmat, joissa hyökkäykset menivät täysin ohi tai saivat painijasi tekemään jotakin äärimmäisen bugista, ovat muisto vain. Painijat kiipeävät yhä nurkkausten kulmiin, vaikka en tahdo heidän tekevän niin, tai tekevät hyppypotkun vastustajan viereen. Mutta on vaikea kuvailla asiaa muuna kuin valtavana parannuksena 2K20-versioon. Ero on kuin yöllä ja päivällä ja nyt pelaaminen on hauskaa. Myös useimmat minipelit esimerkiksi otteiden tai alistumisen hetkellä ovat menneitä asioita. Nämä on korvattu hyvillä, vanhanaikaisilla näppäinten rämpytyksellä, josta pidän enemmän.

WWE 2K22

Liikkeet nojaavat nyt yhdistelmätekniikkaan, mutta hitaampina kuin Tekken- ja Street Fighter -peleissä. Viimeinen painettu näppäin määriottelee, millainen yhdistelmä tehdään. Esimerkiksi X, X, X, A (Xbox-ohjaimessa) tarkoittaa kolmea kevyttä hyökkäystä, päättyen raskaaseen hyökkäykseen. B-näppäintä voi myös miksata sekaan, sillä sitä käytetään erilaisissa tartuntaotteissa. Mikä vaivaa minua hieman, mutta ei mitenkään pahasti, koskee tartuntahyökkäystä B-napilla ja sen jälkeistä painallusta: jokainen hyökkäys näyttää animaationa samalta, jatkovalinnasta riippumatta. Minun täytyy aina mennä niin sanottuun lockup-moodiin ennen kuin voin tehdä seuraavan hyökkäyksen. Tämä koskee myös "Irlantilainen ruoska" -hyökkäystä, jossa heitän vastustajani poispäin, köysiä kohti tai kehän kulmaan. Nyt tämä toiminto vaatii lockupin ennen kuin sen suorittaminen on mahdollista. Muutos on jokseenkin tarpeeton, ja olen sitä mieltä, että tämä saa pelaajat suosimaan potkuja ja lyöntejä enemmän painin sijaan, joka on sen vastakohta, mitä painin pitäisi olla. Kyseessä ei kuitenkaan ole Fight Night -tapahtuma.

Tämä on mainos:

Vastaiskujen antaminen vastustajien hyökkäyksiin voidaan tehdä nyt kolmella eri tavalla. Ensimmäinen näistä on klassinen torjunta, jossa painat näppäintä juuri ennen hyökkäyksen saapumista. Toinen tapa on ennakoida, mitä hyökkäystä vastustaja aikoo käyttää. Painamalla joko X- tai A-näppäintä vastustajan hyökätessä voit tehdä vastaiskun jos olettamasi hyökkäys osuu kohdilleen. Kolmas tapa on yksinkertaisesti väistää kuin Aloy Horizon-pelisarjassa. En ole kuitenkaan nähnyt syytä käyttää mitään muita kuin ensimmäistä tapaa. Oletan syyn tälle olevan pelin historiassa, sillä aikojen alusta painipeleissä on toimittu juuri näin. Tänä vuonna vastaiskujen määrää ei myöskään ole rajoitettu määrällisesti. Oikea ajoitus on kaikki, mitä tarvitaan. Toisinaan tämä saattaa johtaa vastaiskujen juhlaan, jossa molemmat taistelijat kumoavat toistensa liikkeet.

WWE 2K22

Sarjan tämän vuoden versioon on lisätty muutamia todella kiinnostavia pelimuotoja. Ensimmäinen on nimeltään MyGM, pelimuoto, jonka olen halunnut jo vuoden 2006, 2007 ja 2008 Smackdown vs Raw -pelien aikana. Joka vuosi olen vain toivonut sen paluuta. Nyt se on viimein täällä taas - ja se on valtava pettymys. Se on yhtä ohut kuin paperiarkki. Se alkaa hyvin, kun valitaan tai luodaan oma pääjohtaja ja sitten luonnostellaan tukku Raw-, Smackdown- NXT, tai NXT UK -tapahtumia ja vastustaja tekee samoin. Mutta ilo loppuu lyhyeen jo ensimmäisen varauksen myötä. On mahdollista buukata vain kolme ottelua yhteen tapahtumaan. Vuoden 2006 Smackdown vs. Raw -pelissä otteluita oli tuplasti enemmän. Miten saisin kaikki painijani mukaan, jos kamppailuja on vain kolme? Ratkaisuna tähän pelinkehittäjät päättivät heittää roskiin lähes kaikki tittelit. Ainoat jäljellä olevat vyöt ovat miesten ja naisten päävyöt. Mukana ei ole myöskään Intercontinental Championship- tai Tag Team -titteleitä.

Kysymys kuuluukin, miksi minun pitäisi edes kiinnostua laittamaan yhteen duon, kun mukana ei ole vöitä, joista otella. Asiaa ei myöskään auta, että mukana on vain yksittäisiä kahden tai neljän painijan kamppailuja. Myös kolmen tai useamman painijan joukkuekamppailut puuttuvat kokonaan. Ei ole edes mahdollista otella kokonaista kalenterivuotta. Vaihtoehdot ovat pelata 15, 25, tai 50 viikkoa. Sitten yritetään tehdä asioista kiinnostavampia pienillä asioilla, kuten pääjohtajille annetuilla tehokorteilla, jotka antavat erilaisia bonuksia ja mahdollisuuden valita erityyppisiä painijoita, jotka kamppailevat toisiaan vastaan, tavoitteena parhaat otteluarvosanat. Mutta se on liian laimeaa. Tämä ei oikeastaan ollut sitä, mitä halusin.

Tämä on mainos:
WWE 2K22

Yksi uusi pelimuoto on MyFaction, joka on WWE:n vastine NBA 2K -pelisarjan MyTeam-pelimuodolle (tai Ultimate Team Electronic Artsin pelissä). Ei ollut yllätys, että tämä lisättiin, kun tiedetään rahan määrä, mitä nämä pelimuodot lisäävät. Kyllä, se tarkoittaa korttipakkoja, joita voidaan ostaa oikealla rahalla. Oli siis melkoinen yllätys huomata, että mainittua pelimoodia ei voi pelata verkossa muita vastaan. Se on Ultimate Team tietokonetta vastaan. Tämä tietenkin poistaa täysin syyn pelata näitä moodeja. Sisältö on pohjimmiltaan kopioitu kokonaan NBA 2K22 -pelistä, sisältäen lukuisia haasteita, korttikokoelmia ja tykkäyksiä.

Universe Mode -pelitila on palannut, joka on kiistattomasti pelin paras pelimuoto. Se on pohjimmiltaan hiekkalaatikko, jossa voit luoda oman show'n ja ajastaa sen miten haluat. Tässä voit viettää tuntikausia joko simuloiden show't ja kenties nähdä jonkun altavastaajan kipuavan aina huipulle asti, pelaten itse kaikki ottelut. Tämän vuoden versiossa on mahdollisuus pelata tiettynä painijana. Pelintekijät kutsuvat tätä nimellä "player lock". Se on universaali pelimuoto, mutta pelaamme vain yhdellä hahmoista. Tämän vuoden Showcase-moodi keskittyy Ray Mysterioon ja hänen uraansa. Se on hyvin tehty ja näyttää videoita oikeista otteluista, siirtyen saumattomasti virtuaaliseen otteluun. Kaiken kaikkiaan mukana on 12 kamppailua pelattavaksi vuodesta 1997 tähän päivään saakka. Mysterion valintaa on vaikea kiistää hänen pitkän uransa vuoksi. Erilaisten tehtävien suorittaminen otteluissa avaa myös erilaisia asioita, kuten hahmoja ja paikkoja.

WWE 2K22
WWE 2K22

Viimeisimpänä meillä on MyRise, joka on pelin tarinamoodi. Viime kerralla, kun tätä oli mahdollista pelata, se oli kuin 11-vuotiaan käsikirjoittama, jossa Samoa Joe sai robottikäden ja liukastelimme ruokatarjottimiin koulussa. Tällä kertaa kaikki keskittyy enemmän taistelemiseen, kohti parrasvaloja. Kaikki alkaa NXT:n suorituskeskuksessa, jossa keskusteluita käydään muiden hahmojen kesken. Valinta on sinun, vastaa kuin todellinen paskiainen tai mukavampi paskiainen. Tämä johtaa erilaisiin reitteihin tarinassa ja on mahdollista saada täysin erilaisia kokemuksia eri pelikertojen välillä. Lisäksi tarinat vaihtelevat jos valitset pelata miehellä naista vastaan. Ehdottomasti askel oikeaan suuntaan.

WWE 2K22 ei ole täydellinen, mutta verrattuna kahden vuoden takaiseen fiaskoon, painipelisarja on taas oikealla tiellä. Tämä peli on sarjan paras saavutus vuosiin.

07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Paljon sisältöä. Näyttää pääosin hyvältä. Hyvin tehdyt puitteet Ray Mysterion uralle. Hyvin kirjoitettu tarinamoodi. Painiminen on jälleen hauskaa.
-
MyGM on todellinen pettymys. Ultimate Team mode ja MyFaction ovat mahdollisia vain offlinessa. Pitkät latausajat. Peli kaatuilee joskus.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
WWE 2K22 mahtailee uudessa trailerissa

WWE 2K22 mahtailee uudessa trailerissa

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Vapaapainille 11. maaliskuuta 2022 tulee olemaan iso päivä, sillä WWE 2K22 julkaistaan. WWE 2K21 peruttiin kokonaan, koska WWE 2K20 oli niin riettaan huonossa kunnossa....

0
WWE 2K22 julkaistaan 11. maaliskuuta

WWE 2K22 julkaistaan 11. maaliskuuta

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

WWE 2K20 oli sen luokan katastrofi, että oksat pois. Tämän seurauksena WWE 2K21 kuopattiin, eikä WWE 2K Battlegrounds kummoinen ollut. Nyt kuitenkin 2K Sports aikoo...



Ladataan seuraavaa sisältöä