Infernax

Oi muistatko vielä sellaisen sarjan kuin Castlevania, ja etenkin sen toisen osan nimeltään Simon's Quest? Oletko haaveillut kyseiselle pelille jatkoa? Tässä tapauksessa kannattaa jatkaa lukemista, sillä Infernax aikoo täyttää tämän vuosikymmenien mittaiseksi venyneen kaipuun.

Lähtökohdiltaan Infernax ei hirvittävästi asioita selittele. Nuori lordi on palaamassa ristiretkeltä, mutta kotiinpaluu ei valitettavasti ole kovin iloinen tapahtuma. Jotain hämäräperäistä on tuotu takaisin itäisiltä mailta jo aikaisemmin, ja nyt koko valtakunta tuntuu olevan kaaoksessa. Hirviöt vaeltelevat pitkin maita ja mantuja, kansalaisia riippuu seipäiden nokissa haaskalintujen nokittavina, eikä kukaan tunnu tietävän mistä moinen pahuus on peräisin. Levon sijaan lordille ja hänen nuijalleen on siis aivan muita töitä tiedossa.

Lordin seikkailut käydään läpi kaksiulotteisena seikkailuna, jossa on höysteenä hyvin kevyttä hahmonkehitystä. Tarkoituksena on vierailla eri kylissä, kuunnella ja ratkoa kyläläisten ongelmia, ja lopulta selvittää, mikä pahuus on pesiytynyt kuningaskuntaan.

Suurin osa peliajasta kuluu eri kylien välillä ravatessa sekä erilaisia linnoituksia puhdistaessa. Kulkeminen kylästä toiseen ei ole suoraviivaista touhua, vaan koska koko kartta on kuvattu sivulta, on matka parin kyläpahasen välillä usein matkaa paitsi sivuttaissuunnassa, myös ylös- tai alaspäin. Pientä tutkimista joutuu harrastamaan, mutta usein matka tyssää aika nopeasti jonkin tietyn erikoisvoiman puuttumiseen, jolloin tietää olevansa hakoteillä.

Kylien välillä vaeltelee hirviöitä, joita nuijitaan maahan vähintään sadoittain pelin kuluessa. Mukana on mukava kavalkadi erilaisia olentoja: lentäviä silmiä, ruumiita popsivia zombeja, haamuja, pomppivia piruja ja niin edelleen. Jokaisella otuksella on myös omat hyökkäystapansa. Myönnettäköön, että suurin osa yksinkertaisesti liikkuu kohti pelihahmoa, mutta mukana on myös esimerkiksi keihäitä tai kirveitä viskovia vihulaisia. Olin myös yllättynyt siitä, että osa vihollisista pyrkii seuraamaan pelaajaa. Yhdessä vaiheessa ajattelin jallittaa vedestä pomppaavaa kalamiestä pomppimalla ylemmille tasoille turvaan, mutta tämäpä pomppi sinnikkäästi perässäni. Yhtäkkiä huomasin tulleeni vihollisten ympäröimäksi, ja iskuja sateli joka puolelta.

Kun lopulta saavutaan kyläpahaseen, on aika jututtaa kansalaisia ja levähtää. Jokaisessa kylässä on seppä, velho, majatalo ja erinäinen määrä muita asukkaita. Seppien valikoimasta voi ostaa itselleen tehokkaampia aseita, panssareita ja ylimääräisiä taikajuomapulloja. Viimeksi mainittuja sitten täytetään majatalosta saatavilla parantavilla juomilla. Lopuksi velholta voi käydä ostamassa taikoja ja jopa lisäelämiä.

Kaikille kyläläisille kannattaa jutella, sillä heillä on usein myös huolia ja murheita, joiden ratkaisemisesta palkitaan rahalla ja kunnialla. Erilaisia tehtäviä on lukuisia, mutta niihin liittyy poikkeuksetta johonkin paikkaan käppäileminen ja siellä lymyilevän vihollisen voittaminen. Joskus kyse on perhehautaa vainoavasta luurangosta, joskus ladon vallanneista ruumiinsyöjistä, tai vaikkapa öisin matkustajat ryöstävistä rosvoista.

Tehtävien lisäksi kyläläiset antavat tärkeitä vihjeitä siitä, mistä suunnasta seuraava linna saattaisi löytyä. Yhdessä vaiheessa etenemiseni tyssäsi täysin, ja ratkaisu oli jaaritella kaikille. Sen myötä yksi henkilö kertoi kryptisen vihjeen, jonka tulkitsemalla osasin mennä oikeaan paikkaan ja käyttää siellä oikeaa loitsua. Samanlainen tilanne nähtiin jo aivan alussa mainitsemassani Simon's Questissa, jossa eteneminen tyssäsi aikoinaan minulla täysin, kun en osannut tulkita pelin niukkoja vihjeitä. En kyllä tiedä, oliko tämän ominaisuuden tuominen Infernaxiin hyvä idea, ja aika näyttää, kuinka monelta peli jää kesken tämän vuoksi.

Erilaisten linnojen koluaminen on sitten se pelin viimeinen suola. Nämä sokkeloiset linnoitukset haastavat pelaajan sorminäppäryyden ja hoksottimet. Tarkoituksena olisi ehkä se, että pelaaja vetäisi koko paikan läpi kerralla loppupomoa myöten, mutta itse en tähän lähtenyt. Lisäelämiä kun on käytännössä kovin rajallinen määrä, joten kuoleman korjatessa edessä olisi pitkä pätkä saman jauhamista. Sen sijaan aina kun pääsin hieman pidemmälle, ja löysin esimerkiksi uuden taian tai etenemiseen tarvittavan avaimen, palasin takaisin linnan ulkopuolelle ja talletin pelin. Pilkoin siis jokaisen linnan pienemmiksi palasiksi, jolloin kuoleman korjatessa ei tullut kovinkaan paljon takapakkia. Kun linnoituksen salat on lopulta selvittänyt, on usein tarjolla aika suora reitti loppupomolle. Näiden kolossaalisten örvelöiden voittaminen noudattaa tuttua kaavaa, jossa ensin opetellaan pomon hyökkäykset ulkoa ja sen jälkeen nuijitaan hyökkäysten välillä sopivasti avautuvissa aukoissa.

Pelattavuus on suurimmalta osalta kunnossa. Lordin nuija heiluu ilman viivettä ja liikkuminen on napakkaa hyppimistä lukuun ottamatta. Pomppiminen on tässä tapauksessa täysin on/off-meininkiä, eli joko hypätään täysillä tai ei lainkaan. Olen tottunut vuosien varrella siihen, että hypyn korkeutta voi useimmiten säätää esimerkiksi painalluksen pituudella, mutta nytpä ei voi. Lordi loikkaa aina sata lasissa, mikä tekee tasohyppelystä ajoittain haastavaa. Ominaisuuden kanssa oppii kyllä elämään, mutta aluksi se toi päähäni muutaman harmaan hiuksen lisää.

Infernaxin ulkoasu on tarkoituksellisen pikselistä ja vanhahtavaa. Ilmeeseen on haettu selkeästi innoitusta 30 vuoden takaisista innovaatioista. Animaatiot ovat kuin parhaista NES-päivistä, eivätkä mitenkään yllä esimerkiksi Dead Cellsin tai Blasphemouksen sulavuuteen. Pieni tönkköisyys on selkeästi ollut tietoinen tyylivalinta ja se kyllä toimii. Samaten äänitehosteet ja musiikki noudattavat vanhan linjan perinteitä. Nuijan mäiskäykset eivät todellakaan ole realistisia, vaan 8-bittisiä suhahduksia ja mätkäisyjä. Musiikki ei ehkä nouse Castlevania-sarjan tasolle, mutta tämä nyt vain on henkilökohtainen mielipiteeni. Kyllä se ajaa hyvinkin asiansa, ja onnistuu luomaan synkkää tunnelmaa.

Ulkoasussa on kuitenkin yksi piirre, joka ei oikein istunut omaan pirtaani. Pelissä mässäillään ajoittain todella paljon verisellä väkivallalla, mikä ei oikein istu muuhun sisältöön. Esimerkiksi pomojen kuollessa verta ja suolenpätkiä lentää ämpärikaupalla ympäriinsä, mikä vaikuttaa kohtuuttomalta. Minulle tuli näissä tapauksissa pelistä mieleen Blashphemous, mutta siinä verisyys ja väkivalta olivat vahvasti läsnä koko ajan. Infernaxissa nämä verimässäilyt tuntuvat irrallisilta, ja pelin paketti pysyisi paremmin kasassa ilman niitä.

Mainitsin arviossani pelin nimeltä Simon's Quest, ja Infernaxista on mahdotonta puhua viittaamatta tähän vanhaan klassikkoon. Kyseisestä pelistä kun lainataan niin paljon ideoita, että tuntuu kuin tämä olisi sen henkinen jatko-osa. Mukana on jopa ajan mallintaminen päivän ja yön avulla, jonka myötä myös hirviöt muuttuvat erilaisiksi. Tarkkasilmäiset voivat löytää viittauksia myös muihin klassikoihin, kuten esimerkiksi toiseen Zelda-peliin. Sinänsä tässä ei ole mitään vikaa, tosin voihan tämän nähdä myös mielikuvituksen puutteena. Itselleni peli toimii mainiosti, ja ajattelin viittausten olevan pikemminkin hatunnostoja vanhojen pelien suuntaan. Infernax täyttää viimeinkin sen jatko-osan kaipuun, jonka Simon's Quest loi vuosikymmeniä sitten.