Suomi
Gamereactor
arviot
Transient

Transient

Tähtivaeltajan elämä ja teot

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
TransientTransient

Vuonna 2020 tietokoneille julkaistu Transient-kävelyseikkailu tepasteli joulukuussa 2021 konsoleille. Lyhyestä kestostaan huolimatta Transient tuntuu varsin tuhdilta ja tapahtumarikkaalta peliltä, jossa pelaaja pääsee astumaan Randolph Carterin nahkoihin.

Seikkailu alkaa kohtauksella, jossa Randolphia kuulustellaan tämän tekemisistä, joihin pelaaja pääsee osallistumaan takaumien muodossa. Edessä on ensimmäisen persoonan vinkkelistä etenevä seikkailu, jonka aikana kuljeskellaan niin maapallolla sijaitsevissa miljöissä kuin vierailla planeetoilla, ja tarinan edetessä selviää, miten Randolph liittyy ilmeisen vaaralliseen salaliittoon. Evoluutiota, kuolemaa ja avaruusjumalia villisti sekoittava tarina on varsin vaikuttava kokonaisuus, joka pyrkii välttämään kävelysimulaattorien kirouksen iskemällä tarinallisen tepastelun kylkeen jos jonkinlaista tekemistä ja mekaniikkaa.

Onneksi H.P. Lovecraftin kertomuksista selvästi innoittunut tarinointi tapahtuu pääasiassa pelaamisen taustalla varsinaisten välianimaatioiden sijaan, sillä esimerkiksi Transientin alussa nähtävät, vähän ruokkoamattomat ihmishahmot jähmeine kasvoanimaatioineen antavat kiusallisesti vihiä siitä, että seikkailu on pistetty kasaan selvästi laatujulkaisuja pienemmällä budjetilla. Toisaalta taas Transientin erinomaisesti suunnitellut kentät valotehosteineen ja persoonallisine yksityiskohtineen kielivät siitä, että kunnianhimoiseen seikkailuun on pistetty suunnittelupöydällä astetta enemmän paukkuja. Viisilukuisen seikkailun kohtauksiin ja peliympäristöjen koluamiseen voi palata päävalikon sisällysluettelosta, joka tarjoaa myös kätevät lyhyet kuvaukset kunkin kohtauksen keskeisistä sisällöistä.

Tämä on mainos:
TransientTransient

Alienholvit ja itämaiset ihmiskaupungit ovat sen verran koreita peliympäristöjä, että PS4 saa loihdittua grafiikat televisioruudulle melkoisen taustatuuletuksen kera, mutta muutamia visuaalisia ongelmiakin on livahtanut mukaan. Hitaasti aukeavat ovet huoneesta toiseen siirryttäessä muistuttavat siitä, että ainakin nelospleikkarilla oven takaa paljastuvaa uutta maisemaa lataillaan varsin verkkaisesti, ja uksien aukilävähdyksen myötä esille nouseva harmaa pölypilvi tomupalleroineen ei kaikessa karkeudessaan varsinaisesti innosta koluamaan uutta huonetta. Näistä parista visuaalisesta silmäpaosta huolimatta Transient kuitenkin tekee säväyksen pelaajaan uuteen peliympäristöön saavuttaessa.

Transientissa Randolphin puikoissa oleva pelaaja tutkailee peliympäristöjä ja vuorovaikuttaa esineiden kanssa olkapainikevetoisesti. L1-nappi väläyttää tavaravalikon sisällön ruudulle, ja rastipainikkeella tapahtuva nappien ja kytkinten painelu edellyttää tarkasti namiskan viereen asettumista. Kerronnaltaan välillä varsin vähäeleinen Transient ei juuri osoittele pelaajalle sitä, mihin suuntaan pitäisi seikkailussa kulkea, vaan miljöiden rauhallinen tutkailu on avainasemassa pelissä etenemisessä. Onneksi R1-nappia pohjassa pitämällä Randolphin saa sentään kipittämään eteenpäin vähän reippaammin.

Autiot mutta kiinnostavat peliympäristöt tekevät kauppansa iskevän kuvasuunnittelunsa ansiosta, sillä erikoinen meininki on mukana myös pulmissa. Pelin alkupuolella nähtävät käärmelukot, joissa pelaajan pitää käännellä lieromaisia kytkimiä syömään omaa häntäänsä, lukeutuvat heittämällä viime aikojen unohtumattomimpiin peliaivopähkinöihin. Erilaiset pelimekaniikat höystävät peruspelaamista kiinnostavalla tavalla, vaikka kaikki pelaajalta toimia vaativat ominaisuudet eivät aivan lunasta odotuksia.

Tämä on mainos:

Tästä hyvänä esimerkkinä toimii The Witcher 3- ja Rocksteadyn Batman-pelien niin sanottuja etsivämoodeja mukaileva PHI-tila. Randolph pääsee hyödyntämään skannaustilaa, jossa päähahmo tutkailee varsin raaoilta rikospaikoilta löytyviä todistuskappaleita. Kyseisen PHI-tilan toteuttamiseen liittyy kuitenkin koukku, sillä kyseinen moodi kuluttaa päällä ollessaan Randolphin kokonaisterveyttä, ja ihmisruumiiden vaatteiden taskujen kollaaminen aikarajan raksuttaessa tuntuu vähän päälle liimatulta jännityselementiltä, sillä mitään varsinaista kuolemanvaraa ei ole. Jos Randolphin mittari hyytyy, mies on kohta taas etsiväkunnossa pienen huilitauon jälkeen.

Transient on kieltämättä monipuolinen ja tarinaltaan kiinnostava peliseikkailu, jossa piisaa tekemistä ja seikkailun riemua ennen kaikkea pelaajille, jotka arvostavat hitaammin aukeavaa tarinaa erikoisine teemoineen.

HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Monipuolinen ja ympäristöiltään vaihteleva seikkailu, kiinnostava ja erikoinen tarina, valaistuksiltaan ja pintagrafiikoiltaan vaikuttavat pelimiljööt
-
Runsaslukuisten pelimekaniikkojen laadultaan vaihteleva toteutus ja mielekkyys, muutamat graafiset kömpelyydet
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä