Suomi
Gamereactor
arviot
The Kids We Were

The Kids We Were

Viimeinen kesä Kagamissa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
The Kids We WereThe Kids We WereThe Kids We Were

Alkuvuodesta 2020 Japanissa kännykkäpelinä ilmestynyt The Kids We Were teki loikan länteen suoraan Switchille ja PC-koneille joulukuussa 2021. Vastikään julkaistu länsilaitos sisältää yhden kokonaisen uuden luvun pelin muutenkin laadukkaaseen tarinaan sekä tukun uusia keräiltäviä esineitä.

The Kids We Were alkaa, kun Minato-päähenkilö lähtee äiteineen ja Mirai-pikkusiskoineen osallistumaan erääseen muistojuhlaan. Tokion Kagami-esikaupunkialuetta koetelleesta onnettomuudesta on tullut jälleen kuluneeksi vuoden verran aikaa, ja yli 30 vuotta sitten tapahtunut tragedia on edelleen kagamilaisten jalankulkijoiden mielissä. Mutta miten äiti liittyy kyseiseen onnettomuuteen?

Tätä kysymystä Minatolla ja Mirailla ei ole kuitenkaan liiemmälti aikaa jäädä pohtimaan, sillä heillä on omat suunnitelmansa kaupunkikierrokselle. Sisarukset ovat selvittäneet perheestään irtioton tehneen isän nimen, ja etsivät kovasti isäukkoaan Kagamin kaduilta. Tulevaisuudesta etiäisiä vastaanottava Minato ja mystistä sairautta poteva Mirai ovatkin astumassa varsin tiheään salaisuuksien verkkoon, jonka The Kids We Were kutoo ansiokkaasti auki reilussa viiden tunnin mitassaan.

Tämä on mainos:

Pelin retrohenkinen palikkagrafiikka loihtii hienosti Kagamin kadunkulmat ja talot pelaajan eteen. Tyyliltään ja värimaailmaltaan yleisilme on syksyllä ilmestyneen Bonfire Peaksin yleisilmettä valoisampi ja monipuolisempi tuoden pikemminkin mieleen seikkailuhenkistä etelänlomaa visuaalisesti tavoitelleen The Touryst -pelin muutaman vuoden takaa. Ympäristöihin liittyvä kaupunkikuvauksellinen realistisuus ja astetta isometrisempi kuvakulma auttavat The Kids We Werea erottumaan edukseen lelumaisen letkeiltä näyttävistä Pokémon Brilliant Diamond/Shining Pearl -uutuuspeleistä, joissa menoa tiirailtiin suoraan yläilmoista käsin. The Kids We Weren kännykkäjuuria kunnioittaen Minatoa voi Switchin omalla kosketusnäytöllisellä ruudulla käskyttää juoksemaan pelaajan näpäyttämään kohtaan, mutta tavanomainen tattiohjauskaan ei ole varsinaisesti huonompi vaihtoehto.

The Kids We WereThe Kids We WereThe Kids We Were

Juoneltaan The Kids We Were on mainio ja yllättäväkin kokonaisuus. Tarina välittää Minaton näkökulmasta tapahtumia seuratessaan hienosti lapsuuden viimeisen kesän tunnelmia, kun huolettomuus alkaa suurien haasteiden edessä muuttua vastuuksi Miraista ja isän paikallistamisprojektista. Kuvakerronaltaan The Kids We Were on varsin tyypillinen visual novel -tekstilaatikoita pursuava itämainen peli, jonka lineaarinen tarina etenee tiukasti Kagamin kaduilla kulkien ja omalaatuisten NPC-hahmojen kanssa jutellen.

Hauskan itsetietoisessa mielessä ja Minaton povaustaitoihin liittyen kadunvarsilla päivystää jatkuvasti vähintään yksi ennustaja lilan vastaanottopisteensä kanssa, ja kyseiseltä kolmen pennin povaajalta voi käydä kysymässä pelin etenemiseen liittyvistä asioista, kuten vapaasta tallentamisesta ja muusta. Ohjaimen X- ja Y-painikkeet avaavat pelin tavara- ja vihjevalikot, joista jälkimmäisen ohjelaatikot kertovat hyvin selkeäsanaisesti, mihin pelaajan tulee suunnata seuraavaksi. Tekstipainotteinen tarina on käännökseltään varsin sujuvaa englantia, enkä itse olisi välttämättä kaivannut retrohenkistä lähestymistapaa kunnioittaen peliin ääninäyttelyä. Mainio soundtrack pitää pelaajan korvatkin lumottuina, vaikka vähän suurempi biisivalikoima ei olisi varsinaisesti haitannut yhtään.

Tämä on mainos:

Retrohenkinen ja viisituntinen The Kids We Were on tunnelmallinen ja mukavan simppelisti pelittävä lineaarinen kokemus.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Näyttävä ja sympaattinen ulkoasu, kiinnostava ja yllättävä tarina
-
Kappalevalikoimaltaan suppea soundtrack
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä