Black Widow

Marvelin Black Widow kuoli jo Avengers: Endgamessa, mutta se ei estänyt tekemästä kokonaan omaa elokuvaa edesmenneelle supersankarille. Raina joutui lykkäyksien kohteeksi koronaviruksen aloitettua jylläyksensä, mutta leffa saatiin lopultakin ulos kesällä 2021. Henkilökohtaisesti Black Widow on minulle tärkeä siksi, että se oli ensimmäinen ihan elokuvateatterissa katsomani leffa sitten koronavirukseen liittyvien rajoitustoimien alkamisen. Muuta tärkeää elokuvassa ei sitten olekaan, jos kohta ei mitään erityisen huonoakaan.

Miehille on tässä leffassa varattu joko typeryksen tai pahiksen rooli. Tästä ei kuitenkaan pidä suuttua, sillä Black Widow taitaa olla se Marvelin versio DC Comicsin Wonder Womanista, joka siis halutaan pitää nimenomaan tyttöjen ja naisten juttuna. Avengers-joukkoon liittynyt Natasha Romanoff (Scarlett Johansson) lähtee setvimään omaa menneisyyttään pyrkien ajamaan alas sen organisaation, joka hänet aikanaan loi. Toimintakohtauksien ohella tarinan keskiössä on perhe, joka Romanoffeilla on sanalla sanoen erikoinen. Mukana on runsaasti viittauksia Marvelin muihin elokuviin, joten jonkinlainen ymmärrys muista rainoista on paikallaan. Tunteisiin pyritään vetoamaan, mutta siinä ei onnistuta oikein missään vaiheessa.

Black Widow kannattaa ottaa mukavana viihteenä, eikä etsiä siitä syvällisiä merkityksiä. Näyttelijät ovat pääasiassa hyvinkin kauniita, ja toimintakohtaukset muuttuvat alati sujuvammiksi elokuvan edetessä. Luonnontieteellinen pohja erilaisille käänteille ei ehkä ole aina kohdillaan, mutta moisesta ei kannata välittää.

Lisämateriaaleissa on muutama lyhyt katsaus kulissien taakse, joiden tarkoituksena on mainostaa elokuvaa. Niissä ei siis pyritäkään tekemään oikeasti selkoa leffan taustoista ja syntyvaiheista. Black Widow'ta ei voi kutsua erityisen tarpeelliseksi elokuvaksi, sillä katsoja tietää jo, miten päähenkilön tarina päättyy. Leffa on kuitenkin tuttua Marvelin laatua, ja suomeakin puhutaan loppupuolella: "Mitä me tehään nyt?"