Knockout City

Gamereactorin aiemman arvion pääsee lukemaan täällä.

Electronic Arts on tehnyt päätöksen: markkinoille on saatava vekkuli, värikylläinen ja koko perheen pelaajiin vetoava toimintapeli kilpailemaan Fortniten kanssa. Edellisenä vuonna tarjolle tuli sinkohippamainen Rocket Arena, jonka vauhti hyytyi varsin nopeasti julkaisun jälkeen. Nyt käyntiin lähtee uusi yritys vekkulin polttopallohipan muodossa.

Lyhyesti sanottuna Knockout City on kolmannen persoonan ammuskelua ilman aseita. Sen sijaan aseina toimivat erilaiset sarjakuvahenkiset pallot, joilla vastustajia voi mätkiä. Jokaisella pelaajalla on ainoastaan kaksi terveyspistettä, joten muutaman sekunnin jäähylle on helppoa päätyä. Myös kentältä putoaminen vie hengen. Tavallisessa pelimoodissa pelataan hyvin napakan kokoisilla areenoilla kolmen hengen taistelua, jossa erävoitto syntyy kymmenestä taposta ja otteluvoitto kahdesta erävoitosta.

Mielenkiintoisesti käytössä on automaattitähtäys, eli kunhan näkyvillä on kantaman sisällä oleva vastustaja, lähtee laaki automaattisesti oikeaan maaliin. Mitä pidempään laakia lataa, sitä tymäkämpi heitto lähtee. Kun lataus käynnistyy, lukittuu tähtäys lähimpään viholliseen. Seuranta jatkuu myös seinien läpi, kunhan latausta ei peru tai pamauta liikkeelle. Suoran heiton lisäksi latinkia voi terästää sivukierteellä tai roikkupallolla, jolla vastustajaa voi hämätä tai kiertää välissä olevat esteet.

Kun tutkalukitus on pistetty päälle, tulee kohteena olevalle pelaajalle näkyvä punakehyksinen varoitus. Torjuntatapoja on useita: kohti tuleva pallo on mahdollista kopata kiinni, suojan taakse voi liikkua tai pallon voi torjua tekemällä taklauksen kohti syöksyvää palloa. Taklauspeli on muutenkin tärkeää, sillä törkkäämällä pelaajaa putoaa hänen kädessään oleva pallo. Tilanteessa, jossa kaksi pelaajaa tavoittelee yhtä palloa, on tönimisen määrä melkoista. Pelaajan voi myös törkätä laidan yli, vaikka takaisin hyppääminen onkin helpohkoa.

Hahmot eivät hyppää kovin korkealle edes tuplahypyllä, mutta kentällä on pomppualustoja ja erilaisia liikkuvia elementtejä. Lisäksi käytössä on riippuliidin, jolla vertikaalisia matkoja voi liihottaa. Rasittavasti hyppynapin tuplanäpäytys aktivoi uuden hypyn sijaan liitimen, joten aloittelijana päätyy helposti liihottamaan maalitauluna ennen lihasmuistin kehittymistä.

Automaattisen tähtäyksen tarjoaminen tarkoittaa sitä, että liikkuminen ja tilannetaju ovat tärkeämpiä taitoja kuin äärimmäiset refleksit. Pallojen koppaaminen kannattaa, sillä hyvällä ajoituksella boltsin voi pistää suoraan tykkinä vastapalloon, mutta tämä tulee kriittisen tärkeäksi vasta korkeammilla taitotasoilla. Sen sijaan liikettä vasta riittääkin, joten sormeni olivat lähes aina kipeät pelisession loppuvaiheilla.

Useimmat kentällä olevat pallot ovat tavallisia heittopalloja, mutta osa kentältä löytyvistä välineistä ovat hauskoja erikoispalloja. Kuupallo laskee kantajansa painovoimaa, multiball tarjoaa kolme heittoa putkeen, häkkipallo lukitsee vastustajan hetkeksi kuulaksi ja pommipallo on, no pommi. Hauskasti myös pelaajat voivat keriytyä palloksi, jolloin pelaajat voivat käyttää toisiaan aseina - ja osuma ihmispallosta tappaa kerrasta. Kädestä ei pääse kuitenkaan helposti karkuun, joten vihollisen kouriin joutuessaan voi löytää itsensä rotkon pohjalta. Tarjolla on pelimuotoja, joissa kaikki pallot ovat erikoisia, tai ettei kentällä ole lainkaan tavallisia palloja. Epäilemättä uusia erikoispalloja ja pelimuotoja on tulossa tarjolle runsaasti.

Ihmispallona on myös mahdollista suorittaa ultimaattinen hyökkäys, jossa joukkuetoveri heittää pelaajan korkealle ilmaan. Tästä seuraa räjähdyksen saattelema ilmaisku, joka tappaa kerralla kaikki alleen jäävät vastustajat. Aivan voittamaton hyökkäys ei ole, sillä tähtääminen on hidasta ja alle jääville pelaajille annetaan varoitus lähestyvästä iskusta.
Tiiimikavereille on helppoa syöttää pallo, ja siitä myös palkitaan. Pallo kerää latausvoimaa syötellessä, joten parilla pikapassauksella on mahdollista tykittää vastustajia yllättävän nopeasti.

Visuaalinen toteutus on poikkeuksellisen onnistunutta rock 'n' roll -estetiikan päälle rakennettua leikittelyä. Vaikka kentät ovat futuristisia, on tyyli kaikkinensa 60-lukulaista jukeboksien, amerikanrautojen, hampurilaisbaarien ja nahkatakkien täyteistä hassuttelua. Perheystävälliseksi meikattuna tämä saattaa kuulostaa raivostuttavalta, mutta lopputulos on yllättävän vinkeä. Kentät noudattavat henkeä upeasti ja sisältävät erilaisia teemaan sopivia erikoisuuksia.

Koska pelaaminen tapahtuu lähtökohtaisesti kolmen hengen joukkueissa, on tiimillä yhteensä vain kuusi osumapistettä. Näin ollen piste-ero 5-8 saattaa olla yllättävän kapea, sillä johtavan joukkueen jokainen pelaaja saattaa olla kirjaimellisesti puolikuntoinen, eikä parannuskeinoja ole. Turpasaunaa saattaa seurata nopea ponnahdus takaisin peliin. Osuman jälkeinen kuolemattomuus on erittäin lyhytkestoinen, joten kahden yhteen puhaltavan pelaajan on todella helppoa tyrmätä yksinäinen sooloilija.

Tiimipeli on kaiken a ja o, joten parhaimmat joukkueet liikkuvat yhtenä ryhmänä, syöttelevät toisilleen ja käyttävät toisiaan tarvittaessa palloina. Vastustajan selustaan hyökkääminen toimii tehokkaasti, sillä koppi on mahdollista ottaa ainoastaan etusektorista tulevista hyökkäyksistä. Vain aloittelija paljastaa yllätyshyökkäyksen lukitsemalla kohteen ja aiheuttamalla tähtäyshälytyksen, joten liipaisinkurin merkitys on korkealla.

Monessa mielessä Knockout City sopii perheystävällisistä kuoristaan huolimatta myös raihnaisemmille toimintapelien ystäville. Tiimi ja taktiikka ovat soolosankarointia tärkeämpiä voiton elementtejä, joten vaikka huippurefleksien avulla on mahdollista kerätä irtopisteitä, syntyvät totaalityrmäykset nimenomaan tehokkailla yhteishyökkäyksillä. Peli tukee oman jengin kasaamista, ja tarjolla on runsaasti tiimisidonnaista kosmetiikkaa omien kledjujen lisäksi.

Toivon, että Knockout Cityn elinkaari muodostuisi kohtuullisen pitkäksi, sillä meno on yksinkertaisesti hauskaa ja rokkaavaa. Monessa mielessä tunnistan toiminnassa samoja elementtejä kuin Rainbow Six: Siegessä: kun silkat refleksit eivät ole kaikki kaikessa, myös oikealle taktiikalle jää tilaa. Rauhalliseksi menoa ei voi kutsua, mutta myöskään turhalla hätiköinnillä ei saa muuta kuin palloa naamaansa.

On tunnustettava, ettei minulla ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia Knockout Cityä kohtaan. Varmaan juuri tämän vuoksi se osoittautui niin hienoksi yllätykseksi. Ei muuta kuin rokki soimaan ja pallo pyörimään!