Suomi
Gamereactor
arviot
Immortals: Fenyx Rising

Immortals: Fenyx Rising: Myths of the Eastern Realm DLC

Immortals à la chinoise

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Peruspelin arvion voi lukea täällä, ja sen ensimmäisen laajennuksen arvion täällä.

Fenyx on palannut takaisin! Tai itse asiassa ei ole - vaan saman asian ajaa Ku, miespuolinen sankari, jonka tehtävänä on pelastaa tällä kertaa kiinalaiset jumalat. Jos antiikin jumalat ovat enemmän tai vähemmän tuttuja länsimaalaiselle yleisölle, on kiinalainen tarina sen sijaan hyvin vieras. Taustalla oleva tarina jumalatar Nüwan taivaan pilarin korjaamisesta on kiinalaisen mytologian suuria kertomuksia, joten laajennuksen pelaaminen on hieno tapa kerätä yleissivistystä.

Ainakaan kukaan ei pääse syyttämään Ubisoftia kulttuurillisesta omimisesta, sillä kehitys on tehty Ubisoftin Chengdun studiolla. Jälki on varman korkeaa laatua, ja muutos antiikin tarinoista itämaisiksi on kaikkiaan hyvin toteutettu. Lisäosa toimii täysin peruspelin tavoin avoimessa maastossa samoillen. Juoni sijoittuu kahdelle pääsaarelle, jotka ovat yhteensä noin yhden peruspelin alueen kokoisia. Pelattavaa riittää runsaaksi kuudeksi tunniksi ja kaiken tekeville hieman enemmän.

Tämä on mainos:

Mutta siihen eksotiikka jääkin, sillä lähes kaikki elementit ovat peruspelistä tuttuja, vaikka termit onkin kiinalaistettu. Ku aloittaa täysillä taidoilla, mutta onneksi terveys, kestävyys, varusteet ja niiden kehitys sekä pari kehitettävää jumalaista taitoa vaativat resurssien keräämistä. Onhan tämä tuttua ja turvallista.

Immortals: Fenyx RisingImmortals: Fenyx RisingImmortals: Fenyx Rising

Markkinointi on ollut osittain harhaanjohtavaa, sillä varsinaisesti uusia hirviöitä ei tule vastaan. Vaikka kykloopille on lisätty toinen silmä ja annettu uusi nimi, ovat toiminnallisuuksien puolesta kyseessä aivan samat viholliset. Muutamia uusia estetyyppejä on tuotu mukaan pulmailuihin ja kentältä löytyy kokonaan uusi pulmahaaste, jossa tulee muodostaa kokonainen kuva. Mukana on käännettäviä, ilmavirtaa ohjaavia tuulimyllyjä, kokoaan muuttavia laatikoita sekä tuulen ohjaamia pilviä, joiden päällä voi seisoa. Muuten elementit ovat varsin tuttuja.

Sinänsä pelimekaniikasta otetaan kaikki irti ja vanhoille palikoillekin on uusia käyttötapoja. Eräs kohokohdista on pakolliseen juonitehtävään liittyvä taistelu, joka suoritetaan täysin siipien varassa areenalla, jolla puhaltaa ylöspäin virtaava tuuli. Kolmessa aallossa saapuvat lentävät vihollislaumat saavat hien virtaamaan, sillä selviytyäkseen tulee kyetä tasapainoilemaan lyöntien, nosteen ja kestävyyden kanssa.

Tämä on mainos:
Immortals: Fenyx RisingImmortals: Fenyx RisingImmortals: Fenyx Rising

Verrattuna ensimmäiseen lisäosaan on vaikeusaste selvästi helpompi. Ku on melkoisessa tikissä heti alkuun, mutta vastustajat ovat perustasoisia. Vaikka hopeatasoisia, päivitettyjä vihollisia tuleekin vastaan melko nopeasti, on haastavuus melko samalla tasolla peruspelin kanssa.

Olen ehdottomasti tyytyväinen lisuriin, sillä se tarjoaa lisää riittävän tuttua nannaa uusissa ulkokuorissa. Maastosta löytyy tutkittavaa ja löydettävää, jotta dopamiininhimoiset aivoni saavat tyydytyksen keräilyvietilleni. Monessa mielessä Ubisoft on mennyt siitä mistä aita on matalin ja kierrättänyt lähes kaikki elementit uusiokäyttöön, mutta ei se väärinkään ole.

Tunnelma on tutun kornin hilpeä ja Kun kehityskertomus epävarmasta nuoresta tarunhohtoiseksi sankariksi toimii. Tarjolla on niin tyypillinen lisuri kuin olla ja voi. Vähän uutta, paljon tuttua, mutta silti Myths of the Eastern Realm vastaa peruspelistä jääneeseen "tätä lisää" -huutoon. Ja olisihan ne Kiinan suuret myytit syytä tuntea - oppia ikä kaikki!

Immortals: Fenyx RisingImmortals: Fenyx Rising
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Lisää hyvää ja varmaa herkkua
-
Rajoitetusti uusia ideoita, vastustajilla lähinnä uudet ulkoasut
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä