Anodyne 2: Return to Dust

Melos Han-Tanin ja Marina Kittakan kahdestaan kehittämä Anodyne 2: Return to Dust alkaa, kun suippokorvainen Nova-päähenkilö kuoriutuu kahden persoonallisen äitihahmon patistelemana New Theland -fantasiamaailmaan, joka on huomattavan sisäisen kriisin vallassa. Asukkaisiin on pölähtänyt Nano Dust -jauhetta, joka tekee uhreistaan onnettomia ja aggressiivisia. Kyyneleitä käsistään ampuvan (!) Novan tulee matkustaa ympäri New Thelandia, ja pelastaa hahmoparat mielensisäisellä imurilla varsin happopäisessä mutta tunnelmallisessa seikkailussa, jonka varrella sukelletaan niin filosofisiin pohdintoihin kuin puntaroidaan ruokakauppojen tuoteasetteluitakin.

Surrealistissävytteisen sekoilun ja maailmanpelastussaippuaoopperan välimaastossa viipottava Anodyne 2 on kuitenkin niin halutessaan varsin syvällinenkin kokonaisuus. Pelihahmojen sisimpään matkustaminen ja siellä pöllyämisen rauhoittelu tuo mieleen niin ikään sisäisissä maailmoissa piehtaroineen Psychonauts-tasoloikkaklassikon. Kaiken kaikkiaan Anodyne 2 kulkee rikollisen aliarvostetun ykkös-Anodynen haikean melankolisissa jalanjäljissä lähinnä temaattisella tasolla. Tekijät eivät oleta alkuperäisen Anodynen tarinan ja hahmojen olevan kakkososaan tarttuvalle pelaajalle tuttuja entuudestaan.

Anodyne 2 tuntuu kuitenkin pidättelevän kerrontaansa vaatimattomien tuotantoarvojen takia; pelillä on harmillinen tapa selittää juonen dramaattisimpia käänteitä hieman hölmöjen tekstiruutujen kautta, jolloin mustalle ruudulle lipuu valkoisia pölkkykirjaimia selostamaan juuri käynnissä olevia tapahtumia. Yhtäältä nämä tekstikohdat kieltämättä rauhoittavat vauhdikasta ja levotonta kokonaisuutta, mutta toisaalta taas tunnelma vesittyy väkisinkin, kun käsikirjoitus uhmaa tietoisesti kerronnan perussääntöä keskittyen kertomaan asioiden näyttämisen sijaan.

Runsaasti erimuotoista pelattavaa pursuavan Anodyne 2:n mainio rytmitys ansaitsee papukaijamerkin annostellessaan omituisia kohtauksia pelaajalle juuri sopivassa määrin. Novaa juoksutetaan PS1-ajan kulmikkaita kulmakuntia muistuttavissa peliympäristöissä, joiden retroestetiikka on kautta linjan kaunista ja persoonallista.Yllättävän näyttävät valotehosteet ja suoraan vuosituhannen vaihteen paikkeilta varastettu värimaailma tekevät kauppansa niin televisiossa kuin Switchin omalla näytölläkin. Esimerkiksi Center-luolan harmaankimaltavat seinät ja auringonlaskun värjäämät maantiet ovat todella komeaa katsottavaa. Myös kaksiulotteiset ja pikseliset sisäiset maailmat ovat mukavan yksityiskohtaista seurattavaa. Visuaalisesti kokonaisuus tuntuu kuitenkin yllättävän yhdenmukaiselta ja kiinnostavalta, sillä kolmiulotteisten maisemien kokeelliset krumeluurit ja kaksiulotteiset sisäiset maailmat ovat aivan yhtä nyrjähtäneitä ja kiinnostavia paikkoja kautta linjan.

Anodyne 2:n soundtrack on kauniine melodioineen ja laadukkaine äänimaailmoineen suorastaan korvia hivelevä loppusilaus audiovisuaalisesti kiinnostavalle ja rohkealle pelille. Yksinkertaisina pysyttelevien grafiikoiden ansiosta latausajat ovat miellyttävän ripeitä, ja ainakin Switch-versio kakkos-Anodynesta osoittautui varsin toimivaksi konsolikäännökseksi vuosi sitten tietokoneille julkaistusta pelistä.

Anodyne 2:n rytmitys toimii myös tasoloikinnan ja taisteluiden kannalta erinomaisesti. Kolmiulotteisissa miljöissä pelaaja saa keskittyä rauhassa seikkailemiseen ja maisemien ihailuun, kun taas kaksiulotteisissa hahmojensisäisissä maailmoissa eteneminen on huomattavasti lineaarisempaa ja toiminnallisempaa. Nova voi imuroida laatikoita ja jopa vihollisia apuvälineeseensä ja sylkäistä ne sitten ulos tuhoisin seurauksin - pölynimurointi edellä kulkeva toiminta ei ole mitenkään monimutkaisimmasta tai haastavimmasta päästä, varsinkin kun asetuksista voi kytkeä päälle tuplaosumapisteiden ja voittamattomuuden kaltaisia ominaisuuksia päälle. Pelkästään omalaatuisen tarinan kokemisesta kiinnostuneet pelaajatkin voivat siis tarttua muitta mutkitta peliin.

Mielikuvituksellinen kokonaisuus on kuitenkin saanut pintaansa muutaman erikoisen sivupolun, jotka eivät aivan puolusta paikkaansa edes Anodyne 2:n omituisessa maailmassa. Suurissa ulkoilmaympäristöissä juoksenteleva Nova pystyy muuttumaan ohjaimen R-olkapainikkeen näpäytyksellä autoksi, ja tuskallisen hitaalla kameramiehellä varustettu autoilu ei ole todellakaan erityisen nautinnollinen tapa matkustella Anodyne 2:n maailmassa. Kameralla on hölmö tapa ajautua auton jommallekummalle sivulle kesken ajon, ja niinpä edessä olevien maisemien hahmottaminen muuttuu äkkiä todella hankalaksi touhuksi.

Lisäksi imurointikohtia edeltävä minipeli, jossa Novan tulee väistellä ristiohjaimen kuvioiden mukaisia iskuja päästäkseen Nano Dustista kärsivän autettavan luokse, on kömpelyydessään vähän päälle liimatun oloinen lisä muuten kivasti rullaavaan seikkailuun. Iskua tässä vaiheessa ottava Nova ei kuitenkaan kuole lentäessään radalta ulos, vaan kyseistä kohtaa saa jyystää läpi niin monta kertaa kuin siltä tuntuu. Kepeimmillään tämä minipeli tuntuu nostavan ironisesti hattua PS1-ajan toimintaseikkailuiden kiusallisille pelimekaniikoille, mutta vitsi väljähtyy parin väistelypelin myötä aika äkkiä.

Anodyne 2: Return to Dust on mielikuvituksellisen omituinen väriläiskä alkuvuoden pelitarjonnassa. Pelin äkkiväärään maailmaan sisälle pääseminen ottaa aikansa, mutta lopputulos on kaikessa omintakeisuudessa varsin unohtumaton seikkailuelämys.