Sakuna: Of Rice and Ruin

Sakuna: Of Rice and Ruin on värikäs ja sydämellinen roolipeliyllätys, joka sopii kuin kuokka käteen marraskuun alkupuolen kylmään ja synkkään meininkiin. Keskiaikaiseen fantasia-Japaniin sijoittuva seikkailu alkaa, kun sotaa pakeneva kuolevaisten joukko heilahtaa puolivahingossa jumalolentojen asuttamaan taivasten valtakuntaan. Sakepäissään oleva Sakuna-jumalatar ei tule kunnolla valvoneeksi ihmisten menemisiä, ja kännisen kohelluksen päätteeksi uhrilahjoja täynnä oleva tönö räjähtää tuusan nuuskaksi.

Sakuna-sankarittaren krapulamorkkis muuttuu kertaheitolla painajaismaiseksi, kun vallaton nuori jumala määrätään sovittamaan sekoilujaan kuolevaisten kanssa kaukaiselle saarelle. Sakunan vanhempien muinoin asuttama saari on muuttunut maanraoista karkailevien demonien hallitsemaksi vaaranpaikaksi, joka pitäisi saada rauhoitettua hirviöpopulaation osalta. Kuolevaiset jäävät nikkaroimaan saaren ainoaa asuinrakennusta ja peltotilkkua parempaan kuosiin, kun taas Sakunan taistelutaitoja tarvitaan luolastoseikkailujen puolella.

Sakuna: Of Rice and Ruinin alkuasetelma, jossa viljellään vuoroin riisiä korjaustoimenpiteiden lomassa ja kerätään luolastoissa resursseja vihollisilta, tuo mieleen vahvasti Moonlighter-seikkailun, jossa löydöksiä kaupitellaan pelaajan omassa kaupassa tavaranhakumatkojen välissä. Muuten kaksiulotteisesti varsin luontevasti rullaava Sakuna muuttuu kotitiluksilla koikkelehtiessa kolmiulotteiseksi, ja kohtuullisen isoa maatila-aluetta kelpaa tutkia pelin muikean sarjakuvamaisen graafisen ilmeen myötä - hahmot ovat persoonallisia ja yksityiskohtineen näyttäviä ilmestyksiä, ja maatilaa ympäröivät komeat viheriöt ja kalliomaisemat tuovat mieleen Breath of The Wildin värikkäät maastot. Farmin harvojen rakennusten sisustus hivelee sekin omaleimaisuudessaan pelaajan silmää, ja onpa maatilalle piilotettu myös muutamia kiinnostavia yllätyksiäkin. Visuaalisen ilmeen akilleenkantapää muodostuu Sakunan onnettoman koukeroisista fonteista, jotka ovat todella epäselvää piperrystä televisioruudulta tiirailtuina. Sakunan Switch-versio taas on selkeämpi kokonaisuus, joka pelittää kannettavassa muodossa vailla pulmia tai huomattavia kompromisseja grafiikan suhteen.

Sakuna kuuluu kauniine vuorokaudenaikojen vaihteluineen Switch-pelien näyttävimpään päähän. Huolella hoidettu riisipelto aaltoilee kauniisti kesäauringossa, ja kasvien päälle laskettu vesi välkkyy ja loiskuu todella komeasti unohtamatta aidosti märältä näyttävää mutapohjaa, joka tulee näkyviin vettä laskiessa pelloilta pois. Hieman nihkeästi liikkuva kamera tekee kotikontujen tonkimisesta ajoittain kömpelöhköä touhua. Sakunan takana väijyvä kameramies tekee tuhojaan myös viljelyn puolella, sillä kylväminen on todella epätarkkaa touhua samaan aikaan kääntyvän kameran ja Sakunan yhteispelin myötä. Kuvakulmaa ei saa missään vaiheessa asetettua pysyvästi yläviistoon, ja turhauttavimmillaan kylväminen jää kauas esimerkiksi Stardew Valleyn kaltaisen maatilapuuhailun selkeydestä.

Vaikka riisin kylväminen ei olekaan erityisen nautinnollista, valmiiden kasvien kerääminen jälkitoimenpiteineen on vähän nohevampaa touhua ainakin ensimmäisten sadonkorjuiden verran. Riisin kuivaaminen, erottelu ja huhmareella murskaaminen etenevät luontevasti, mutta hivenen yllätyksettömästi, oikea-aikaista nappien painelua vaativien QTE-minipelien muodossa. Pelaajalle annetaan myös yllättävän paljon valtaa sen suhteen, mitä riisillä tekee. Laadukkaaksi hutkittu ja kuivatettu riisi antaa Sakunalle uusia voimia, joita tarvitaan viljelyn ja luolastoseikkailun puolella, ja vähemmän laadukkaan satsin voi antaa nälkäisille kuolevaisille hiukopalaksi.

Sakunan seuralaisina saariseikkailussa vaikuttavat kuolevaiset eivät jää pelkiksi syötettäviksi seinäruusuiksi, vaan kukin ihmishahmoista pääsee hyödyntämään omia erityistaitojaan yhteisen projektin hyväksi. Sakuna kerää luolastoja kolutessaan erilaisia ruokia ja muita resursseja, joita voi sitten hyödyntää esimerkiksi sepänahjon rakentamiseen tai parempien ruokajärjestelyjen toteuttamiseen. Ärhäkkä nuori mies pääsee toteuttamaan kykyjään parempien miekkojen ja kuokkien kyhäämisen muodossa, ja ruokahuollosta vastaava ulkomaalaistaustainen naisoletettu puolestaan oppii japanilaisen sapuskakulttuurin kommervenkkien ohella säilömään ja varastoimaan ruokia tehokkaammin.

Runsaat ja erilaiset kehittämisprojektit muodostavat luontevasti Sakunan selkärangan, ja lopputulokset ovat onneksi paljon kouriintuntuvampia kuin pelkkiä kohentuneita tilastoja. Esimerkiksi yhteisen illallisen aikana juonen tapahtumia kerrataan ja syvennetään kiinnostavalla tavalla, ja eri ruokalajien lukumäärän ja maittavuuden kasvaessa jutunjuurtakin riittää pidemmäksi aikaa. Ruokapöytäporinoita ei ole pakko kuunnella tai seurata, mutta juttutuokiot tuovat sankarisakkiin lisätasoja esimerkiksi sen suhteen, mitä mieltä porukka on lihansyönnin kaltaisista teemoista. Juttelut avaavat kuolevaisten hahmojen tarinoita vähän samalla tavalla kuin perhemuotoisessa Children of Morta -rooliseikkailussa. On vain harmi, ettei laadukas japaninkielinen ääninäyttelijäkaarti ole päässyt esittämään tulkintojaan näistä illalliskeskusteluista, joissa hurtti huumori yhdistyy hienovaraisesti luonnon vaalimisen kaltaisiin, astetta vakavampiin teemoihin.

Luolastojen puolella Sakuna muuttuu kaksiulotteiseksi ja vähän yllätyksettömäksi tasoloikinnaksi, jossa kuitenkin riittää mukavasti potkua ja vauhtia parin hauskan mekaniikan ansiosta. Sakuna voi viipaloida vihollisia kuokalla ja käyttää luolissa lojuvia kivenmurikoita seinien murskaamiseen tai vihollisten moukaroimiseen. Varsinainen mekaniikallinen suola piilee kuitenkin rukousnauhoissa, joiden avulla Sakuna voi nykäistä itsensä hämähäkkimiesmäisesti ulottumattomissa oleville kielekkeille ja tasoille.

Viholliseen rukousnauhaa soveltamalla Sakuna taas lennähtää hieman Attack on Titan -henkisesti vihun selkäpuolelle. Valitettavasti ohjauksellinen toteutus rukousnauhoilla flengailun suhteen on vähän sinnepäin. Nauhaa sihdataan oikean tatin sijaan vasemmalla tatilla, jolla Sakuna itse liikkuu, joten flengailua aloittavan pelaaja täytyy viettää hetki paikallaan ennen liikkeelle lähtöä. Nopeasti kimppuun käyvät viholliset eivät anna taas yhtään armoa nuorelle jumalalle, joten tiukoissa paikoissa homma menee häsläämiseksi todella helposti. On hassua, että tähtäämistä ei ole siirretty luolastoissa muuten kokonaan tyhjäkäytölle jääneelle oikealle tatille.

Lyhyet luolastot eivät sisällä kenttäsuunnittelullisesti mitään kauhean ihmeellisiä näkymiä tai ideoita, ja pidemmän päälle samojen luolien ja onkaloiden koluaminen alkaa toistaa itseään aika äkkiä - esimerkiksi edellä mainitun Moonlighterin satunnaisesti syntyviin luolastoihin tottunut pelaaja huomaa alkavansa kyllästyä varsin äkkiä Sakunan samanlaisina pysyviin kenttäkokoonpanoihin. Maatilan ja luolastojen välillä liikutaan maailmankartan kautta, johon avautuu uusia luolastoja jollain itselleni täysin arvoitukseksi jääneellä tahdilla. Yhden luolaston läpäiseminen ei tarkoita suinkaan sitä, että seuraava avautuisi saman tien, vaan jo kerran puhki juostua kenttää tulee ilmeisesti hinkata useamman kerran läpi resurssien keräämisen toivossa.

Sakuna on terävistä kulmistaan huolimatta kiinnostava rooliseikkailu, joka yhdistelee kiinnostavia tarinallisia teemoja ja ideoita parhaimmillaan hurmaavaksi kokonaisuudeksi. Ohjauksellisten ongelmien ja itseään toistavan luolastorynnäköinnin takia demonisaaren seikkailut toimivat parhaimmillaan lyhyinä sessioina, jotka tarjoavat monipuolista tekemistä ja komeaa väriterapiaa tummasävyiseen alkutalveen.