Tell Me Why

Tärkeiden tarinoiden kirjoittaminen ja niiden kertominen videopelimuodossa tuntuvat olevan vaikea haaste nykyaikana. Tämä ei johdu ammattitaidottomista pelintekijöistä vaan siitä, että tärkeät käsiteltävät teemat ovat sellaisia, joita ei ole aiemmin videopelimuodossa kosketeltu. Tämä nähtiin jo kuluvana vuonna pelissä The Last of Us: Part II, ja nyt myös episodeittain julkaistussa Dontnodin pelissä Tell Me Why. Ensimmäisen jakson arvion pääsee lukemaan täällä, ja nyt on aika sen kokonaisen arvion.

Yksinoikeudella Xbox Onelle ja PC:lle julkaistu Tell Me Why kertoo nykyaikaisia teemoja käsittelevän tarinan luonnollisella tavalla stereotypioihin turvautumatta. Sukupuoli-identiteetti, mielisairaus ja hylkäämisen kokemukset nousevat esiin syvällisellä tavalla.

Yhteiskunnassa on olemassa kasvava tarve tarinoille, jotka kerrotaan Dontnodin Tell Me Why'n tavalla. Pelit tarjoavat - eivät ainoastaan vaihtoehtoisen - vaan suorastaan tarpeellisen keinon käsitellä tärkeitä asioita, joiden tyylin on perinteinen media kauan määrittänyt. Kolmiosainen draama onnistuu aidosti järkyttämään pelaajaa. Juonessa liikutaan ahdasmielisissä uskonnollisissa yhteisöissä, joudutaan kohtaamaan pienten yhteisöjen likaisia salaisuuksia ja näiden yhdistelmänä pidetään asiaan kuuluvana työntää muottiin sopimattomat yksilöt ulos. Tell Me Why on armoton tuodessaan esiin erilaisia näkökulmia, joskin särmiä koetetaan hieman tylpentää kahden Ronan-veljeksen keskinäisen suhteen käsittelyllä.

Tell Me Why'n ainoa helpotus on se, että keskiössä on juurikin veljesten keskinäinen ihmissuhde, jonka he yrittävät palauttaa ennalleen. Matka ei kuitenkaan ole helppo pitkän erossaoloajan jälkeen, ja heidän äitinsä kuolinyö jätti molemmille paljon henkistä kuormaa. Tarinan kertoakseen Dontnod nojaa tunnettuun valikoimaan keinoja aikaisemmista peleistään. Ja itse tarinan edetessä opitaan paljon lisää veljesten persoonista.

Dontnod on ennenkin ollut hyvä kirjoittamaan henkilöhahmoja, joka onkin tehty virheettömästi Tell Me Why'ssa: stereotypioilta vältytään kokonaan. Henkilöhahmot ovat tavallisia, joten heissä ei ole mitään erikoista tai ylitseampuvaa. Näin ollen heissä on myös omat virheensä ja huonot puolensa. Epätavallinen tarina on toki muun juonen taustalla, mutta Tell Me Why erottuu nimenomaan samaistuttavuutensa ansiosta.

Tell Me Why onnistuu myös kertomalla tarinaansa ympäristön avulla. Kestoa jokaisella jaksolla on vain 3-4 tuntia, joten on suositeltavaa käyttää aikaa tutkien Ronanien talon eri huoneita ja muitakin alueita, joihin peli sijoittuu. Mukana on paitsi viittauksia Dontnodin aiempiin peleihin, myös aidosti käsillä olevaa tarinaa avaavia havaintoja tehtäväksi.

Pelkästään siis kerronnan puolesta Dontnodin uusin toimii täydellisesti, ja jopa paremmin kuin edellinen Life is Strange 2 (joka on niitä studion heikoimpia esityksiä). Kolmeen episodiin jaettu tarina on hyvä ratkaisu, koska se keskittyy kertomaan tarinansa riittävän tiiviisti. Rytmitys on ajoittain hieman hidas, mutta mukana ei kuitenkaan ole koskaan turhaa täytesisältöä.

Pelissä on selkeä ero siinä, mitä veljekset muistavat, ja mitä he haluavat muistaa. Sen vuoksi onkin tärkeää muistaa tutkia ympäristöt huolellisesti, jotta pystyy lopuksi tekemään sen oikean valinnan.

Teknisesti Tell Me Why on hyvä edistysaskel verrattuna Dontnodin aiempiin teoksiin. Ruudunpäivitys on kautta linjan sujuva. Taiteellinen tyyli tavoittelee realismia, eikä aiemmin nähtyä vesivärimaalausta.

Tell Me Why on epäilemättä osoitus Dontnodin kypsymisestä. Se ottaa opiksi vanhoista peleistään, ja kehittyy edelleen. Melkein ainoana huonona puolena voi nostaa esille musiikin, joka ei ole aiempien pelien tasolla. Aiemmin niin merkitykselliset sävelet jäävät uusimmassa pelissä kokonaan taustalle. Kolmen episodin rakenne on oikein hyvä ratkaisu, sillä se pitää täytesisällön kokonaan poissa.