Ary and the Secret Seasons

Ary and The Secret of Seasons alkaa, kun Valdin-fantasiamaailmassa alkaa tapahtua kummia: taivaalta sataa vuodenajat sekoittavia meteoriitteja, jotka tuovat kesän sydäntalven keskelle ja Yule-kylässä juoksentelee inhoja hyeenapahiksia. Konnien käpälistä tipahtaa Ary-sankarittaren veljelle kuulunut miekka, ja päähenkilön mielessä häivähtää toivo siitä, että kadonneeksi julistettu velipoika odottaa apua jossain vaarojen keskellä. Ary karkaa kotoa miekan ja masentuneelta maagi-isältä pöllittyjen vuodenaikataikojen kanssa elämänsä matkalle pyytämään apua muilta Valdinin suurtaikureilta.

Belgialaislähtöinen Ary and The Secret of Seasons herättää pitkällä alkuanimaatiopohjustuksellaan pelaajan kiinnostuksen, vaikka ääninäyttelijät hoitavat hommansa joko unisesti tai sitten piinallisen innokkaasti - kivannäköiset ja suhteellisen ilmeikkäät ihmishahmot tuovat mieleen Dreamworks-studion leffojen inhimillisemmän näköiset päähahmot. Valitettavasti välianimaatioiden laannuttua ja pelaajan päästessä puikkoihin Ary paljastaa todellisen visuaalisen ilmeensä, joka jää ainakin PS4-version osalta vartomaan melkoista pakkelointi- ja tilkitsemiskierrosta.

Vapaasti pelaajan käänneltävissä oleva kamera aiheuttaa melkoisen erottuvaa screen tearing -värinää ennen kaikkea sisätiloihin sijoittuvissa pelimiljöissä, kuten yksityisasunnoissa ja luolastoissa. Juuri ennen Ary and The Secret of Seasonsin ilmestymistä ladattavaksi tyrkätty päivityssatsi vähensi ruuturepeilyä huomattavasti niin, ettei ulkomaastossa siihen välttämättä kiinnitä huomiota. Silti nykimiset ja ruudunpäivitysongelmat tekevät luolastoissa tapahtuvasta tarkkuutta edellyttävästä loikinnasta varsin kiikkerää puuhaa. Alueilta toiselle siirtymiset sitten pistävätkin pelin koville, sillä uusille mannuille lompsiminen tipauttaa pelin pyörimistahdin melkeinpä diaesitysmäiselle tasolle.

Tekniset vaikeudet ovat tosi harmittava takaisku muuten kiinnostavassa pelissä, joka ei ole teknisesti erityisen työlään oloinen pleikkarille. Ary and The Secret of Seasonsin hahmot ovat varsin yksinkertaisia ilmestyksiä, ja paljaasta maasta sojottaa tarkasti säännösteltyjä ruohomättäitä. Sitä vastoin pelin vuodenaikojen vaihtelun ympärille rakennetut pulmat ja tasot ovat monitasoisia kokonaisuuksia. Ary voi muuttaa kokonaisen alueen edustamaan eri vuodenaikaa kuin muu ympäristö, eikä talven taikominen keskelle kesäisiä vainioita menetä vaikuttavuuttaan useamman loitsimiskerran jälkeenkään. Pakkasen puremat luolastojen käytävät ja isot salit tarjoavat uusia kulkureittejä ja salaisuuksia jahdattavaksi, ja jo kerran kuljettuja reittejä kannattaakin palata nuuskimaan, kun uusia käytettäviä vuodenaikoja on livahtanut Aryn arsenaaliin. Kiinnostavat miljööt vain kärsivät sinisestä sumusta, joka nielaisee vähänkin kauempana häämöttävät maisemat sisäänsä. Sitä vastoin luolastot ovat monitasoisuudessaan ja laajuudessaan todella kiinnostavia ilmestyksiä, mutta kömpelöt taistelut tuntuvat hitaan pelikameran takia pakkopullalta, joka on ainakin helpoilla vaikeustasoilla ahmittavissa suhteellisen helposti. Lisäterveyttäkin jaellaan sangen anteliaasti luolastojen käytäville unohtuneissa ruukuissa, joita saa särkeä kuin Zeldoissa konsanaan.

Pelin tarina ja maailma herättävät pelaajan kiinnostuksen, jota Aryn seikkailu ei kuitenkaan osaa juonenkuljetuksensa osalta ruokkia kylliksi. Kokonaisuudelle punaisen langan tarjoavat välianimaatiot unohtuvat jonnekin alkunäytösten jälkeen, eikä Aryn selvästi ongelmallisista perhesuhteista - saati veljestä - enää puhuta halaistua sanaa; motiivit seikkailuun lähtemiseen eivät ole siis kovin kummoiset. Muutamia valopilkkuja kuitenkin mahtuu sekaan - tykkäsin valtavaa hissitornia korjaavien veljesten kanssa sanailusta, kun luonteiltaan ja vuodenajoista tykkäämisten suhteen ihan erilaiset velipojat dissaavat kevyesti toisiaan Arylle. Mitään syvällisiä tai merkityksellisiä kohtaamisia on kuitenkin turha odottaa, ja pian pelaaja jo unohtuukin loitsimaan taikatalvea kesäisille niityille tehtäväkuvake oikeassa alakulmassa pyörivässä kartassa.

Kyseinen pienoiskartta tuntuu olevan suunnittelultaan vähän sinnepäin: ilmestys haukkaa yllättävän ison osan peliruudusta, ja kartalle valmiiksi sijoitellut merkinnät aarrearkkujen ja NPC-hahmojen sijainneista vievät viimeisenkin innon tutkimusmatkailuun. Ymmärrän tekijöiden lähtökohtaisesti hyvän aikomuksen suoraviivaistaa seikkailemista näillä merkinnöillä, mutta toisaalta jäin miettimään, onko suhteellisen laajoilla ulkoalueilla lopulta mitään virkaa kokonaisuuden kannalta - olisiko pelistä voinut tehdä lineaarisesti luolastosta toiseen etenevän seikkailun? Kirstut taas tuntuvat pullistelevan ainakin oman aarrejahtini perusteella tylsästi pääsiassa kolikoista, joita voi hassata pelin kaupoissa kuoseiltaan varsin persoonallisiin paitoihin. Muutaman nutun tai muun varustuksen tunkeminen arkkuihin edes toisinaan olisi tehnyt tästäkin osa-alueesta heti virkistävämmän ja innostavamman.

Ary and the Secret of Seasons on kirjoitushetkellä ainakin PS4:lla sen verran suuritöisten teknisten korjaustoimenpiteiden tarpeessa, että jäisin odottamaan julkaisun jälkeisten päivitysten taikapölyn laskeutumista pelin ylle. Pelisuunnittelullisesti karuhko ja hivenen yksiniitinen kokonaisuus tarjonnee ehostettuna ja alehintaisena menettelevän tasoloikkavälipalan lajityypin ystäville sitten joskus tulevaisuudessa.