Spider-Man: Shattered Dimensions

Illuusioiden mestari Mysterio on erään harvinaisen mutta tärkeän muinaisesineen kannoilla. Mysterion jäljillä oleva Hämähäkkimies yrittää estää pahista saamasta esinettä, mutta tuleekin iskeneeksi kivitaulun päreiksi, jolloin myös todellisuus pirstoutuu osiin. Tekijöiden mukaan Shattered Dimensions olekaan tavallinen peli, vaan itse asiassa neljän pelin kokoelmapläjäys, joka perustuu neljään eri Hämähäkkimies-sarjaan.

Fanit pääsevät seuraamaan seittisankarin edesottamuksia klassisen Amazing-Hämiksen trikoopuvussa, teinipäivien modernisoidussa Ultimate-versiossa, kauas tulevaisuuteen sijoittuvassa 2099-universumissa ja 1930-luvun synkkäsävyisessä Noir-maailmassa. Voisi ehkä sanoa, että peli on pohjimmiltaan klassinen Marvelin ristisiitos, ja siltä se myös pitkälti tuntuu. Activision on kuitenkin tehnyt suuren numeron siitä, että tällä kertaa pelin sisältö ammennetaan leffojen sijaan puhtaasti sarjakuvalehdistä.

Sarjakuvajuurien vuoksi Shattered Dimensionsin sankareilla on pelisarjan aiempia osia enemmän asennetta toimissaan. Hämähäkkimiehet ovat tärkeileviä, one-linereita räiskiviä vitsiniekkoja, mikä voi särähtää korvaan, jos sarjakuvia ei ole ahkerasti lukenut. Minusta peli toimii kuitenkin juuri näin. Kokemuksesta kumpuaa kaikki se leikkisyys, joka joskus muinoin nosti Hämiksen kaikkien aikojen suosituimmaksi supersankariksi.

Eikä kyse ole vain perinteisemmistä sankareista, vaan myös pelimaailmasta. Edellisen Hämis-pelin avoimet mutta itseään toistavat kentät on siistitty pois, ja sen sijaan tekijät ovat keskittyneet taistelusysteemiin ja suoraviivaisempaan kokemukseen, jonka kruunaavat komeat pomovastukset. Eri Hämähäkkimiehet selvittävät eteen tulevat esteet eri tavoin, mutta oma suosikkini on 2099-Hämis. Mielestäni yhteen parhaimmista sarjakuvamaailmoista perustuva futuristinen kuvaus heittää pelaajan muun muassa upeaan lentelykohtaukseen, jossa jahdataan Vihreää Menninkäistä pilvenpiirtäjien lomassa välillä muuta lentoliikennettä väistellen. Tulevaisuuden kaupunki on sekä laaja että korkea, mikä antaa reilusti tilaa flengailla, kun taas tappelu on Miguel O'Haran tossuissa erityisen messevää.

Noir-universumi on myös syytä mainita, sillä se on jo graafiselta toteutukseltaan näkemisen arvoinen. Tummasävyinen varjomaailma esittelee tavallisesta trikoosankarista poikkeavan haavoittuvaisen Hämiksen, joka toimii salakavalasti vihollisilta piilossa.

Toimintakohtaukset muistuttavat läheisesti viime vuoden Batmanpeliä, loisteliaan synkkää Batman: Arkham Asylumia, mikä ei tietenkään ole huono asia. Vihollisia väijytään varjoissa ja poimitaan salakavalasti seitteihin, ja vastaan asettuu myös pikkunäppärään raitapukuun sonnustautunut Nuijapää, jota harvemmin videopeleissä nähdään.

Noir-maailmassa hiippailu rikkoo selkeimmin Hämähäkkimies-pelien kaavaa, mutta mukavan vaihtelun hintana on muita maailmoja selkeämpi viimeistelemättömyys. Esimerkiksi seinissä kiipeilyyn liittyy reilusti kameraongelmia eikä vihollisten jallittamiseen tarvittavat tilannesidonnaiset kontrollit aina tunnu toimivan niin kuin niiden pitäisi.

Amazing ja Ultimate ovat lähinnä aiempia Hämähäkkimies-pelejä, mutta suoraviivaisemmilla ja paremmin suunnitelluilla kentillä. Hämikset flengaavat pitkin viidakoita, temppeleitä ja kaupunkimaisemia samalla vihollisia kurmottaen, kevyitä pulmia ratkoen ja lopulta pomon perään loikaten. Näissä kentissä pelisysteemi ei ehkä ole aivan riittävän syvä, ja hiljalleen avattavat lisäkyvyt ovat monesti tarpeettomia, koska tavanomainen kevyen ja raskaan iskun vaihtelu riittää vihollisten päästämiseen päiviltä. Pelaaminen tuntuu hieman liian automaattiselta noustakseen lajityypin parhaimpien tasolle.

Joissain kohtauksissa toimintaan on lisätty vaihtoehtoisia kuvakulmia, jotka tuovat hieman vaihtelua taisteluun. Esimerkiksi kesken pomotaistelun peli voi siirtyä hahmon silmistä kuvattuun lähitaistelutilaan, jossa pelaaja väistelee vastustajansa hyökkäyksiä ja iskee takaisin poikkeuksellisesti analogitatteja käyttäen.

Selkeänä pluspuolena Spider-Man: Shattered Dimensions on jaettu haasteisiin, joita suorittamalla voi avata erilaisia kykyjä, uusia asusteita ja kiinnostavaa fanisisältöä. Haasteet ulottuvat esimerkiksi tietyn vihollismäärän kukistamisesta piilossa pysymiseen ja Ultimate-Hämiksen superkykyjen käyttämiseen. Pelaajille, jotka haluavat suorittaa pelissä kaiken, haasteet tarjoavat mukavasti tekemistä ja ovat jopa kohtuullisen viihdyttäviä.

Shattered Dimensionis on lopulta miellyttävä ilmestys, joka myös näyttää hyvältä. Kiitos neljän eri inspiraationlähteen pelin grafiikka on vaihtelevaa, ja paikoin seikkailu tuntuu mainiolta useine tyylikkäine animaatioineen. Äänipuoli on myös hoidettu asiallisesti, tosin Hämiksellä on paha tapa alkaa toistaa itseään etenkin pomotaisteluiden aikana.

Vaikka supersankarina rymisteleminen on aina hulppean hauskaa miehistelyä, ei tuoreen Spider-Manin ohjaustuntuma pääse sille tasolle kuin toivoin. Ohjaus kärsii hieman epätarkkuudesta, ja kun se yhdistetään kamerajärjestelmään, joka välillä heittelee kuvakulmaa minne sattuu, tulee eteen ohihyppyjä, tarpeetonta ramppaamista ja turhia kuolemia.

Ongelmista huolimatta pelaaminen on suurimmaksi osaksi menevää puuhaa, ja eikä tekemisestä tule aivan heti pulaa. Pelin läpäisyyn kului kymmenisen tuntia, ja tekemistä jäi vielä runsaasti uusintakierrokselle. Spider-Manilla on vaikutteistaan huolimatta vielä pitkä matka sille tasolle, jolle Batman nousi Arkham Asylumissa, mutta Shattered Dimensions edustaa silti Hämähäkkimiehen parhaimmistoa ja on askel oikeaan suuntaan Activisionille.

[Käännös: Kimmo Pukkila]