Superliminal

Aika ajoin unohduksiin vaipuvat ja lopulta rohkean uudistajan myötä valokeilaan palaavat pulmapelit tulevat rytinällä konsoleille, kun vuoden 2019 lopulla tietokoneille julkaistu Superliminal ilmestyy kutittelemaan konsolisotureiden harmaata massaa. Noin puolentoista tunnin mittainen Superliminal on unenomaisen vaikuttava ja pelaajaa rohkeasti haastava kokonaisuus.

Superliminal käynnistyy, kun pelaajan ohjaama nimetön sankari heräilee salaperäisestä testilaboratoriosta. Erikoisunilaitteen verkkokalvoilleen saanut päähenkilö pääsee kokeilemaan uusia uniohjelmiston sallimia supervoimia erikoisissa haastehuoneissa. Testeistä ja kokeista suoriutuva pelaaja kuitenkin alkaa huomata, että testiympäristöjen taustalla vilahtelee huolestuttavia maisemia, ja tie vie hyvin pian testiympäristön kulisseihin, joissa seikkailu pääsee vasta kunnolla vauhtiin.

Ensimmäisen persoonan pulmanratkontaa tarjoava Superliminal kulkee Portal-pelien ja The Witnessin kanssa samoissa uomissa. Lineaarisesti etenevä Superliminal nojaa ennen kaikkea Portalien putkessa etenevään ja vähän toiminalliseenkin rakenteeseen. Pelaaja saa eteensä haastehuoneessa olevia pulmia, jotka edellyttävät kirjaimellista näkökulman muutosta - pelaajan tulee tarttua rastipainikkeella esimerkiksi kakunpalaan tai rakennuspalikkaan ja suurentaa sitä mitä erilaisimpiin tarkoituksiin.

Tämä esineiden koon muuttaminen vaatii esimerkiksi sitä, että pelaaja pudottaa ilmasta käsin kannattelemansa esineen päälleen, ja tarttuu siihen juuri hetkeä ennen kuin objekti täyttää pelaajan koko näkökentän. Näin pelaaja voi asetella kyseiseen kokoluokkaan jähmettynyttä esinettä haluamaansa kohtaan esimerkiksi lattiassa olevalle avauspainikkeelle tai hyödyntää kyseistä kappaletta vaikkapa korkealla olevan kohteen luo pääsemiseen. Dualshockin olkapainikkeilla puolestaan käännellään vaikkapa kuvallista kuutiota haluttujen kuvien esiin saamiseksi, ja pelaaja joutuu muiluttamaan pieneksi kutistamiaan esineitä ahtaista ikkunoista ja muista räppänöistä pelissä edetäkseen.

Näin kirjallisesti esitetty perusidea ei tee kuitenkaan oikeutta Superliminalin idean hauskuudelle ja oivallisille pulmille. Suurennustaitoa harjoittelevan pelaajan riemu on katossa heti pelin alkumetreillä, kun kykyä pääsee kokeilemaan esineiden heittelyn ja pelin tavaroiden mielivaltaisen (ja vähän -puolisenkin) suurentelun myötä. Jopa pelin testiosion tietoisen yksinkertaiset pulmat tarjoavat koukuttavaa pulmapelaamista - ratkaisun avaimet ovat kirjaimellisesti pelaajan edessä ja käsissä, mikä tekee kokeilemisesta ja myös ympäristöjen tutkimisesta kannustavaa ja kiinnostavaa puuhaa. Nurkkia nuuskiva ja sorkkiva pelaaja saa touhuistaan myös pokaalipalkintoja, ja kaikkien Superliminal-pokaalien kerääminen edellyttääkin silmää yksityiskohdille.

Esineiden pyörittely tuntuu pelin uniteemaan sopivasti surrealistiselta puuhalta, ja ohjattavuus on objektien käsittelyn suhteen tarkkaa ja tyydyttävää puuhaa - jyvälle pääsevä pelaaja venyttelee ja asettelee portaita ja jopa seuraavaan huoneeseen johtavia käytäviä kuin vanha tekijä. Valitettavasti hyppiminen on sitten astetta jähmeämpää puuhaa, mutta tasoloikkaosuudet ovat onneksi mukavan vähissä Superliminalissa. Ensimmäisen persoonan tasoloikinta menee helposti sekavaksi touhuksi, ja onneksi tekijät eivät hyppyytä pelaajaa liiaksi. Kameran kääntäminen tuntuu kuitenkin vähän turhan raskaalta, eikä kääntelynopeuteen voi vaikuttaa asetuksista. Ohjaamisen ajoittainen jähmeys ja raskassoutuisuus tuntuvat liittyvän toisinaan tahmaavaan ruudunpäivitykseen; esimerkiksi uuteen huoneeseen siirryttäessä touhu selvästi hidastuu pelaamisen aikana tapahtuvan latailun myötä.

PS4-käännös ei siis tunnu aivan loppuun asti mietityltä tai toteutetulta, sillä Unity-moottorilla käyvien maisemien esittämisen ei luulisi vaativan Sonyn konsolilta erityisempiä hartiavoimia. Peliympäristöt ovat liikuteltavissa ja suurenneltavissa olevista esineistä huolimatta varsin staattisia ja ennen kaikkea pintagrafiikoiden osalta varsin karunkin näköisiä ilmestyksiä. Laadukkaat ja kuvasuunnittelultaan varsin mielikuvitukselliset kentät sisältävät visuaalisesti vaikuttavia pulmia, joita täytyy osata lähestyä oikeasta kuvakulmasta ja vähän muuttaa miljöönkin asettelua. Superliminal on jaettu luontevasti teemoittain lajitelluista huoneryppäistä muodostuviin kenttiin esimerkiksi hotellitiloiksi, jotka tekevät lasikattojaan ja jopa omituisuuksia sisältävine neuvotteluhuoneineen vaikutuksen. Arkiset ympäristöt ja surrealistiset yksityiskohdat kohtaavat Superliminalissa unenomaisen kiinnostavalla ja pelottavallakin tavalla, jota ympäristöjen staattisuus ja hiljaisuus korostavat upeasti. Taustalla soiva laadukas, jazzahtava pianonpimputtelu viimeistelee kokonaisuuden.

Superliminalin suurin kompastuskivi piilee PS4-version hiomattomuuden ohella pelin tarinassa. Ääninauhoitteiden muodossa etenevä juoni rakentuu tutkijoiden jättämien viestien varaan, ja turhan paljon Portal-peleistä mallia ottavat, sävyltään kuumottaviksi tarkoitetut kähinät tuntuvat vähän itsestään selvältä pelin tapahtumien selittämiseltä ja avaamiselta. Mukana kulkeva tarina toki luo kokonaisuudelle luontevan selkärangan, mutta en voi olla miettimättä, etteikö näin kiinnostava ja persoonallinen kokonaisuus kulkisi eteenpäin oikein mukavasti ilman tarinointeja ja turinointeja.

Superliminalissa piisaa ratkottavaa, löydettävää ja selvitettävää loppukesän hämärtyviin iltoihin. Omalaatuinen kokonaisuus aktivoi ja innostaa pelaajan mieltä tavalla, jollaista pääsee pelien äärellä kokemaan harvoin.