Nioh 2: The Tengu's Disciple DLC

Maaliskuussa 2020 julkaistiin PS4:lle armoton Nioh 2, joka on tarinallisesti esiosa vuonna 2017 julkaistulle ensimmäiselle Niohille. Kysymyksessä on niin sanottu souls-like-peli, joka innoittuu Japanin oikeasta historiasta ottaen kuitenkin rohkeasti vapauksia aina tarvittaessa. Luvassa on kaikkiaan kolme laajennusta, joista ensimmäinen The Tengu's Disciple on saapunut ladattavaksi.

Tarinallisesti The Tengu's Disciple aloittaa hyvinkin itsenäisen tarinallisen kokonaisuuden, joka sijoittuu noin 400 vuotta emopelin tapahtumia edeltävään aikaan. Tällä kertaa vuosi on 1185, joten eletään niin sanotun Heian-ajan loppua. Merkityksellinen aika on siksi, että tuolloin perustettiin maata hallitsemaan niin sanottu shogunaattijärjestelmä, joka oli voimassa melkein 700 vuotta. Laajennusten tarina kertonee siis ensimmäisen shogunin valtaannoususta, luulisin. Edellä kuvatusta seuraa se, ettei tulevia laajennuksia tarvitse pelata ymmärtääkseen jotain olennaista Nioh 2:n tarinasta. Jo tämä ensimmäinen laajennus The Tengu's Disciple on tarinallisesti hyvinkin tiivis ja itsenäinen kokonaisuutensa.

Juonta voi kritisoida samasta asiasta kuin emopeliäkin. Tarinassa otetaan niin rohkeasti vapauksia taustoja selventämättä, että ilman taustatyötä draamaa on hankala ymmärtää. Ikään kuin tekijät olettaisivat Japanin historian viimeisen 1000 vuoden ajalta olevan kaikilla tiedossa, joten pelin tarinaan voidaan sitten sisällyttää kaikkia kivoja nopeita viittauksia ja silmäniskuja pelaajalle ilman tarvetta selittää yhtään mitään. Tässä mielessä ensimmäisen Niohin tarina onnistui merkittävästi paremmin.

Äkillinen hyppäys 1500-luvun jälkipuoliskolta vuoteen 1185 herättää kysymyksen siitä, onko Team Ninja innoittunut Assassin's Creedistä? Aikovatko Nioh-pelit jatkossa liikkua Japanin historiassa millä aikakaudella tahansa? Sen aika näyttää, mutta en olisi lainkaan yllättynyt tällaisesta ratkaisusta.

The Tengu's Disciplen aloittaminen edellyttää peruspelin läpäisyä, mikä tarkoittaa suositeltua kokemuspistetasoa 120. Mukana on kaikkiaan kokonaista kaksi päätehtävää, jotka ovat kyllä mittavan pitkiä: kummankin läpäisyyn kannattaa varata hieman yli tunti aikaa. Molempien päätehtävien maisemat muuttuvat useaan kertaan aina myrskyisästä satamasta bambumetsään. Tämän vuoksi olisi ollut parempi jakaa molemmat tehtävät 2-3 erilliseen osaan. Peli toimii toki yhtenä pitkänäkin tehtävänä, mutta olisin itse suosinut lyhyempää. Päätehtävien ohella mukana on odotetusti myös kourallinen pienempiä lisätehtäviä.

Kenttäsuunnittelussa on odotetusti muistumia sarjan aiemmista perinteistä. Varsinkin jälkimmäinen päätehtävä on selvästi hakenut ensimmäisestä Niohista inspiraatiota. Jopa siinä määrin, että mieleen tulee suoranainen kierrätys. Uusia varsinaisia vihollisia on muutama, ja loput ovat erilaisia muunnelmia jo peruspelissä nähdyistä vastuksista. Kummankin päätehtävän pomovastukset ovat monivaiheisia, mutta liikkumisessa ja hyökkäysvalikoimassa ei ole mitään, mitä ei olisi nähty jo aiemminkin.

Nioh 2 tarjosi julkaisussaan kaksi erilaista vaikeustasoa: pelin aloittava Dream of the Samurai, jonka jälkeen avautui haastavampi Dream of the Strong (eli New Game+). Laajennus The Tengu's Disciple lisää mukaan sen seuraavan vaikeustason Dream of the Demon (eli New Game +2), jota aloittaessa suositellaan kokemuspistetasoa 250. Taustalla olevan logiikan mukaan pelaajien toivotaan kiskaisevan peruspelin läpi ensin kahdesti, pelaavan sen jälkeen ensimmäisen laajennuksen, vetävän peruspelin läpi kolmannen kerran Dream of the Demonilla, pelaavan sen jälkeen tulevan toisen laajennuksen ja niin edelleen. Kaikkiaan Nioh 2:n peruspeli tulisi siis kiskaistuksi ympäri viisi kertaa.

The Tengu's Disciple -laajennuksen uusi ase on splitstaff. Vuosituhannen alussa Ninja Gaiden -pelejä tahkonneet muistavat kepin nimellä lunar staff. Uusia guardian spirit -elukoita on kaksi kappaletta, eli loogisesti yksi kummastakin päätehtävästä. Se merkittävämpi lisäys on kuitenkin kokonaan uusi mukana pidettävä tavara (eli "accessory") Demon Parade Picture Scroll. Erikoista on se, että esineen saa käyttöönsä vasta, kun on suorittanut erityisen sivutehtävän. Nämä sivutehtävät puolestaan avautuvat sitä muuta sisältöä pelaamalla.

Tästä päästäänkin Nioh 2 -pelin ehdottomasti suurimpaan koetinkiveen pelaajan näkökulmasta. Erilaisia esineitä, varusteita ja aseita on päätä huimaava määrä, ja jokaisella haarniskan kappaleella ja aseella on omat ominaisuutensa. Näitä ominaisuuksia pääsee sitten edelleen kehittämään ja muokkaamaan erittäin monipuolisesti tiettyjen rajoitusten puitteissa. Noin 140 pelitunnin jälkeen en vieläkään koe ymmärtäväni kaikkia mahdollisuuksia suvereenisti. Selvää on, että Nioh 2 tarjoaa tilaisuuden tehdä omasta pelaamisestaan huomattavan vaikeaa ihan vain siksi, ettei pelaaja ymmärrä tai tiedä kaikkia käytössään olevia vaihtoehtoja. Pelaajien valtaosa ei taatusti ole valmis käyttämään vaadittua aikaa ja vaivaa, koska muutakin pelattavaa on tarjolla niin paljon puhumattakaan siitä, että jokaisella meistä on vain rajallinen aika käytettävissä videopeleihin. Toivonkin vilpittömästi, että tulevaisuudessa Nioh-pelit joko yksinkertaistavat hahmonkehitysjärjestelmäänsä, tai ainakin säilyttävät sen melkein identtisenä. Vielä nykyistäkin monimutkaisempi järjestelmä voisi koitua koko pelisarjan tuhoksi.

The Tengu's Disciple lisää peruspelissäkin hyödynnettäväksi joukon pieniä pelaamista sujuvoittavia uudistuksia. Yksin pelatessa tilanteen voi nyt aidosti pysäyttää (eli siis "pausettaa"), mikä on varsin harvinaista Souls-like-pelien lajityypissä. Toinen mukava juttu on mahdollisuus asettaa joitakin käyttöesineitä automaattisesti ostettavaksi. Toisin sanoen joka kerta rukousalttarilla vierailun yhteydessä esimerkiksi ammukset ja ochoko-kupit täydentyvät sen jälkeen automaattisesti. Vastaavia pieniä parannuksia on muitakin. Mielestäni huono uudistus on, että soul core -erikoishyökkäyksien käyttöön vaadittavan animan kertymistä on ilmeisesti hidastettu. Ei mitenkään merkittävästi, mutta eron huomaa.

Moninpelimuoto Expeditions on uudistunut varsin merkittävästi. Aiemmin kaikilla 2-3 pelaajalla oli yhteinen sininen palkki, joka kuoleman koittaessa aina lyheni. Kun palkki loppui, piti koko tehtävä aloittaa uudelleen alusta. Nyt pelaajille tarjotaan mahdollisuus jatkaa siitä mihin jäätiin, mutta silloin palkki lyhenee aina puoleen. Normaalisti pelaamalla palkin koon pystyy kartuttamaan takaisin entisiin mittoihin, joten noin käytännössä kyse on pelaamisen helpottamisesta. Nioh 2 onkin kavereiden kanssa pelattuna hyvin erilainen kokemus kuin yksin, ja edellyttää pitemmälle edistyessä varsin erilaista varustekokonaisuutta (eli "buildia") pelityylistä puhumattakaan. Kavereiden kanssa pelaaminen on tietysti helpompaa, ja siten monien mielestä hauskempaa.

Teknisesti The Tengu's Disciple on samaa laatua kuin peruspelikin. Ensimmäisen päätehtävän sateen piiskaama satama laivanraatoineen on ollut turhan kunnianhimoinen, sillä ruudunpäivitys hidastuu tiukoissa paikoissa mateluksi. Muuten kaikki toimii juuri niin sujuvasti kuin odottaa sopii.

Nioh 2:n ensimmäinen lisäosa The Tengu's Disciple tarjoaa kaikkiaan noin viideksi tunniksi lisää pelattavaa. Mitään mullistavaa ei ole luvassa, ja alkanut tarina on kokonaan irrallinen peruspelin juonenkäänteistä. Jos peruspeli on kiskaistu läpi kahdesti, ja kaveriporukassa halutaan edelleen pelata, on laajennuksen hankkiminen suositeltavaa.