Suomi
Gamereactor
arviot
Deadly Premonition 2: A Blessing in Disguise

Deadly Premonition 2: A Blessing in Disguise

Deadly Premonition 2 on kaikin tavoin uskollinen jatko-osa kulttiklassikoksi nousseelle ensimmäiselle pelille

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Deadly Premonition on erikoinen ilmiö. Peli, joka on saanut paikan Guinnessin ennätysten kirjassa ristiriitaisten arvioidensa vuoksi. Peli, josta on puhuttu ja kirjoitettu jopa taiteena. Peli, joka on saanut valtavan fanijoukon taakseen teknisistä ongelmistaan huolimatta. Ja nyt tälle ilmiölle on tarjolla 10 vuotta myöhemmin jatko-osa.

Deadly Premonition 2 on yhtä aikaa esi- ja jatko-osa ensimmäiselle pelille. Toinen osa tarinasta tapahtuu vuonna 2015, viisi vuotta ensimmäisen pelin tapahtumien jälkeen. Toinen osa - jossa myös vietetään suurin osa peliajasta - tapahtuu sen sijaan viisi vuotta ennen ensimmäisen Deadly Premonitionin tapahtumia. Agentti York on edelleen päähenkilönä ja mystiset murhat tarinan motiivina. Samalla jatko-osa myös selittää ensimmäisen pelin outouksia omalla oudolla tavallaan. Miksi ihmeessä agentti York pelkääkään punaista väriä? Jatko-osa sen kertoo.

Deadly Premonition 2: A Blessing in DisguiseDeadly Premonition 2: A Blessing in Disguise
Tämä on mainos:

Modernit tapahtumat sijoittuvat mitä ilmeisemmin Yorkin viimeisiin hetkiin maan päällä. Kasvain on vienyt kunnon ja ukkorahjus istuu kotonaan elokuvia kuluttaen. Yorkin seikkailut ovat kuitenkin jättäneet erikoisia aukkoja jälkeensä ja niiden perässä York-vanhusta saapuu itse FBI kuulustelut mielessään. Näissä osioissa seurataan käytännössä vain tarinaa, eikä peliä pahemmin keskusteluvalintojen alta tunnista.

Sen sijaan pelin varsinainen pihvi on Le Carren kylä Louisianassa, jonne York tulee lomailemaan. Lomailu vain keskeytyy murhamysteerin ilmestyessä välittömästi näkökenttään. Le Carre on vapaasti tutkittava takapajula, jossa lääniä riittää silti hyvin yhden pelin tarpeiksi. Jo ensimetrit kylässä kertovat jotain pelin ja tarinan luonteesta. Auton sijasta kulkupelinä on nimittäin rullalauta, jonka Yorkin auton anastanut ilkiö oli rikospaikalle jättänyt. Niinpä York skeittailee pitkin Le Carren katuja ja oppii tarinan aikana jopa temppuja. Rullalautaa pitää välillä myös muistaa huoltaa ja parannella.

Deadly Premonition 2: A Blessing in DisguiseDeadly Premonition 2: A Blessing in Disguise

Kaikki Deadly Premonition 2:ssa on onnellista sukellusta hulluuteen, josta arkijärkeä on turha etsiä. Jokainen hahmo on kummallinen karikatyyri tärkeimpänä määritteenään joku omituinen ominaisuus. Esimerkiksi Le Carren hotellinpitäjä on erikoinen jakomielitautitapaus, kun taas kylän sheriffi latelee menemään mitä erikoisempia iskulauseita, jotka keksii lennosta. York itse on edelleen varsin erikoinen herrasmies ja höpöttelee itsekseen Zach-nimisen hahmon kanssa, samalla kun kaikissa tarpeellisissa väleissä kertoilee nippelitietoa klassikkoelokuvista.

Tämä on mainos:

Myös murhamysteeri itse saa jo parin tunnin pelaamisen jälkeen yliluonnollisia aspekteja mukaansa ja mikäpä siinä, syvän etelän kulttuuri voodoo-ukkoineen sun muineen sopii tähän kaikkeen erinomaisen hyvin. Tietty kynnys tarinan suhteen on kuitenkin ensin ylitettävä. Kun tovin pelattuaan aivot asettuvat sopivan vinksahtaneeseen asentoon, pelin oma omalaatuinen logiikka alkaa aueta ja tarinaan imeytyy mukaan ihan huolella. Vaikka ensimetreillä sitä ei uskoisi, Deadly Premonition 2 on erittäin hyvin ja koukuttavasti kirjoitettu teos.

Harmi vain, että myös pelinä jatko-osa on uskollinen edeltäjälleen. Pelimoottori on jostain edellisen sukupolven ajoilta, mutta takkuaa ja pätkii silti erityisesti ulkotiloissa, eikä näytä mitenkään erityisen kauniilta. Omalla tavallaan pelin b-elokuvamainen estetiikka silti sopii kokonaisuuteen ja siihen on varmasti myös tähdätty. Tekninen kökköys vain haittaa tyylistä nauttimista liiaksi, eikä vähiten pitkien latausaikojen takia. Takkuilun lisäksi peli myös kaatui ensimmäisten tuntien aikana, mutta onneksi tekijätiimin avulla tähän löytyi lopulta ratkaisu. Päivitys on kuulemani mukaan jo matkalla.

Deadly Premonition 2: A Blessing in Disguise

Jotain on tehty oikeinkin. Käyttöliittymä on kaikessa monipuolisuudessaan ihan toimiva, ja myös toimintaosuuksiin tottuu nopeasti. Ammuskelu ei ole ehkä se kaikkein intuitiivisin osa-alue pelistä, mutta se pelittää ihan riittävästi, eikä häviä hirveästi esimerkiksi Resident Evil 4:n vastaavalle. Toisaalla taas esimerkiksi rullalautailu on kankeaa liukumista varsin hirveiden ääniefektien säestämänä.

Ristiriitaiset fiilikset jatkuvat, kun tehtäväsuunnitteluun paneutuu paremmin. Toisaalla peli noudattaa omaa sekopäisyyttään erinomaisesti, kun taas toisaalla homma vedetään yli ja huolella. Yorkin oman logiikan seuraaminen ja asioiden päättely on erittäin miellyttävää pelattavaa ja seurattavaa, mutta vastaavasti erilaiset kamankeräystehtävät eivät miellytä pätkääkään. Kyllä, yläkerran ukolla on nälkä, mutta miksi ihmeessä York on lähetettävä umpipuuduttavalle metsästysmatkalle ympäri Le Carren katuja nälän taltuttamiseksi. Keräilytehtävien toinen ongelma on se, että ne pysäyttävät mielenkiintoisen tarinankerronnan täysin. Siinähän etsit tuntitolkulla metsästä oravia nahkottavaksi, vaikka seuraava juonenkäänne kiinnostaisi paljon enemmän.

Deadly Premonition 2: A Blessing in Disguise

Deadly Premonition 2 tavoittelee tietynlaista Stranger Thingsistä ja Twin Peaksistä tuttua tyyliä ja onnistuu siinä useimmiten. Jo pelin intro on yksi parhaista koskaan näkemistäni ja sen taustalla soiva The Dead Southin biisi kertakaikkisen mainio. On sääli, että jokaista askelta eteenpäin vastaa kaksi askelta taakse.

Kuten edeltäjänsäkin, Deadly Premonition 2 on tapaus, jolle ei pitäisi antaa arvosanaa ollenkaan. Se on peli, jota on vaikea olla suosittelematta, mutta samalla myös peli, jota on vaikea suositella. Erinomaisen sekopäisen tarinan ja mysteerien ratkomisen kokeminen on erittäin miellyttävää, mutta kankean pelimoottorin, teknisten ongelmien ja laidasta laitaan huitovan tehtäväsuunnittelun kokeminen ei. Ja silti, vaakakuppini kääntyy sopivasti positiivisen puolelle. Deadly Premonition 2 on nimensä mukaisesti todellakin A Blessing in Disguise.

Deadly Premonition 2: A Blessing in DisguiseDeadly Premonition 2: A Blessing in Disguise
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Paras alkuintro koskaan, erinomaisen sekopäinen tarina ja hahmot, mielenkiintoinen ympäristö ja mytologia, käyttöliittymä on hyvä
-
Takkuilee ja kaatuilee, vanhahtava pelimoottori, tehtäväsuunnittelu vaihtelee hyvästä todella huonoon
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä