Mafia III: Definitive Edition

Mafia-trilogian kolmatta osaa pidetään kovin erilaisena pelinä suhteessa kahteen aikaisempaan. Kyse on edelleen rikollisjoukkioiden välienselvittelystä, mutta kerrontaa ei ole pidetty yhtä vahvana kuin trilogian aikaisemmissa peleissä. Vaikka peli onkin hieman erilainen, on se kaikesta huolimatta hyvä - ja nyt pelattavaa on tarjolla hyvin tuhti paketti.

Mafia-trilogiapaketin yhteydessä julkaistu Mafia III: Definitive Edition pakkaa yhteen kaiken pelisarjan kolmososasta julkaistun sisällön. Alkuperäinen versio ei ole itse asiassa kovinkaan vanha, sillä se julkaistiin vuonna 2016. Näin ollen varsinaista tuunausta alkuperäiseen versioon ei ole tarvittu kovinkaan paljoa, vaan sisältö on voitu lähinnä paketoida uudestaan kattamaan peruspelin lisäksi kaiken lisäsisällön, ja erityisesti kolme aiemmin julkaistua DLC:tä. Ilahduttavasti peli ei ole ehtinyt vanheta juurikaan neljässä vuodessa.

Vuosi on 1968, jolloin piiput olivat puuta ja aseet rautaa. Vietnamin sota raivoaa edelleen, ja halvatun kommunistien pelätään soluttautuneen jokaiseen valtion virastoon. Autoradiossa soi kunnon rock ja country, eikä elektronisia musiikkipiipittimiä ole juuri merkittävästi käytössä. Itse asiassa valikoitu soittolista on sen verran mainio ja kattava, että usein autosta ei tekisi mieli edes nousta ulos. Kehittäjät ovat valinneet musiikkiraidat huolellisesti, jotta kaikki musiikki olisi oikeasti ennen vuotta 1968 levytettyä.

Tässä kummallisessa maailmanajassa New Orl... Bordeaux'n kaupunkiin palaa tummaihoinen Lincoln Clay, joka on toiminut Vietnamissa erikoisjoukoissa. Kotiinpaluu ei suju aivan suunnitelmien mukaan, sillä lähes välittömästi Lincoln sekaantuu paikallisten rikollisryhmittymien valtataisteluihin. Kun johtava mafioso Sal Marcano tappaa Lincolnin ystävät, mutta epäonnistuu hänen murhaamisessaan, alkaa pitkä kostoretki kaupungin kaduilla. Mukaan rekrytoidaan vielä vanha tuttu Vietnamista: hieman gonahtanut CIA-agentti John Donovan, joka kerää informaatiota kaupungin kohteista.

Maailman kuvaus on erinomaista, eikä rasismin teemaa vältellä. Näinä aikoina mukana on toki sisältövaroitukset aiheesta. Rasismin esitys ei ole pelkkää n-sanan viljelemistä, vaan se on otettu huomioon myös pelimekaniikassa. Esimerkiksi köyhemmillä alueilla poliisien reaktioaika on hitaampi. Poliisiradion kuunteleminen on siellä hassun kuuloista: "Jonkun yli on ajettu n-alueella, ehtisikö joku käydä tsekkaamassa siellä, jos jaksaa?"

Kerronnallisesti kaikki tapahtuu takaumina eloonjääneiden haastatteluissa ja senaatin kuulemisessa, joissa Lincolnin aiheuttamaa tuhoa käydään läpi. Ja voi veljet, sitä tuhoahan riittää - jälkeä kuvataan pahimmaksi sitten Yhdysvaltain sisällissodan. Kysymysmerkiksi toki jää, miksei Lincolnia yritetty sitten pysäyttää hieman pontevammin pelin aikana.

Grafiikka ei ole ehtinyt vanhentua vuosien varrella. Ulkoasulle ei ole tehty minkäänlaisia päivityksiä, mutta sillä ei ole varsinaisesti väliä, sillä kyseessä on ollut aikanaan - ja on edelleen - AAA-peli. Vastaavasti myös kaupungin äänimaisema on hyvin eläväinen ja toimintaa tukeva.

Pelimaailma on avoin, ja suurin osa peliajasta kuluu kruisailemalla pitkin New Bordeaux'n katuja. Tarinassa Lincoln lähtee tuhoamaan Marcanon organisaatiota askel askeleelta valtaamalla kaupungin yhdeksän kaupunginosaa yksi kerrallaan omalle organisaatiolleen. Mitä enemmän alueita saa haltuunsa, sitä enemmän erilaisia etuja, päivityksiä sekä tietysti silkkaa kahisevaa saa käyttöönsä.

Valtaaminen on melko suoraviivaista touhua. Jokaisella alueella harjoitetaan kahta rikostyyppiä, kuten autovarkauksia, salakuljetusta tai prostituutiota. Kutakin rikostyyppiä pyörittävälle jengille tulee ensin aiheuttaa riittävä määrä vauriota, tyypillisesti tuhoamalla varastoja ja varastamalla liigan rahoja. Lisäksi alueella on muutamia pikkupomoja, joiden tappaminen helpottaa pääpomon kohtaamista. Kun vahinkoa on syntynyt riittävästi, tulee itse liigan pomo paikalle ottamaan homman haltuun. Tappamalla tämän pomon siirtyy puolikas kaupunginosasta Lincolnin haltuun.

Kun kaupunginosan molemmat liigat on siirretty turvallisesti oikeaan organisaatioon, pääsee Lincoln käsiksi Sal Marcanon organisaation johtohahmoihin. Ensimmäisten kuuden kaupunginosan valtauksen myötä tapetaan organisaation alimman polven johtajat eli niin sanotut luutnantit. Seuraavan kolmen kaupunginosan myötä tapetaan suoraan Marcanolle raportoivat kolme sukulaista, ja kun koko tukiorganisaatio on hävitetty, päästään itse Donin kimppuun.

Valitettavasti alueiden valtaaminen on turhan samanlaista kerrasta toiseen, ja tämä muodostaa päärungon pelille. Aluksi valtaaminen on oikein hauskaa, mutta viimeistään kuudennen kaupunginosan aikana tajuaa, että jokainen valtausrutiini on aivan samanlainen - puhu paikalliselle yhteyshenkilölle, tapa pikkupomot, kuulustele paikallisilta kriminaaleilta varastojen sijainnit, tuhoa varastot ja lopuksi tapa paikallinen kilpaileva pomo. Tähän kaavaan tehdään pieniä muutoksia, sillä joskus kaupungilla liikkuu tuhottavia kuljetusajoneuvoja, ja joskus taas esimerkiksi seurattavia kohteita. Nämä eivät ole kuitenkaan pakollisia lisätehtäviä, vaan ennemmin pakkopullaa.

Ensimmäisten kolmen alueen myötä Lincoln rekrytoi itselleen apulaisiksi kolme jengiä: haitilaiset, italialaiset ja irlantilaiset rikolliset. Vallatut alueet tulee antaa jonkun näiden Lincolnin puolesta toimivan liigan hallinnoitavaksi, jolloin käyttöön avautuu valintojen mukaan erilaisia bonuksia. Kolmen jengin tarjoamat bonukset ovat erilaisia, esimerkiksi haitilaiset tarjoavat asebonuksia ja italialaiset parantavat maksimiterveyttä. Tasapaino on kuitenkin säilytettävä, sillä jos jotakuta kohtelee turhan kaltoin, saattavat he nousta lopulta kapinaan pelaajaa vastaan.

Kolmen koplan tuloja voi kasvattaa alueiden lisäksi myös suorittamalla vapaaehtoisia tukitehtäviä. Näitä ja erilaisia sivutehtäviä riittää runsaasti. Kun mukana on vielä kolme DLC-lisätehtäväpakettia, ja kaupunkiin on ripoteltu paljon löydettäviä Playboy-lehtien ja LP-levyjen kaltaisia esineitä, kasvaa kokonaispeliaika jopa 60-70 tuntiin.

Pelimekaniikka toimii ilahduttavan hyvin, sillä ampumisen, ajamisen ja liikkumisen kaltaiset perustoiminnot on hiottu mainioiksi. Ampuminen on perinteistä suojan takana kyykkimistä, eikä tässä ole mitään vikaa. Käytössä on aluksi kolme palkkia terveyttä, ja hetken henkeä vetämällä vajaa palkki täyttyy. Koko terveyden voi palauttaa käyttämällä adrenaliinipiikin. Lincolnilla on käytössä jatkuvasti epäreilu etu, sillä hän pystyy näkemään viholliset seinien takaa pysymällä paikoillaan. Pelin alussa ainoastaan aiemmin huomatut viholliset näkyvät ilman erikoistoimia, mutta myöhemmin jengibonuksilla tämäkin rajoite poistuu.

Ylipäänsä toiminnassa on mukana paljon erilaisia mekanismeja, joita kaikkia ei aina muista edes käyttää. Lisävarusteina ja -ominaisuuksina mukana on runsaasti erilaisia heitettäviä asioita, apulaisia, suojaliivejä, hidastusmoodeja ja jopa heittoveitsiä. Aseitakin on kymmeniä erilaisia pistooleista sinkoihin, vaikkakin mukana voi pitää ainoastaan yhtä isompaa ja yhtä pienempää asetta. Jokainen löytää näistä varmasti itselleen sopivan varusteyhdistelmän.

Pelkän ympäriinsä ammuskelun lisäksi tehtäviä voi suorittaa myös hiipimällä. Hiljaisesti päiviltä pois ottamisen voi suorittaa joko puukon tai vaimennettujen (kone)pistoolien avustuksella. Valitettavasti vaimennettua tarkkuuskivääriä ei ole käytössä, joten aivan Far Cry -pelisarjan alueen etätyhjennyksiä ei ole mahdollista tehdä. Hiiviskely toimii kuitenkin varsin hyvin, ja monissa tehtävissä alueen esipuhdistus kannattaakin aloittaa tappamalla ainakin laitamilla sijaitsevat vartijat ja apujoukkoja kutsuvat vartiomiehet.

Ajaminen on erittäin mukavaa, sillä kaupunki on eläväinen ja vaihteleva. Ilahduttavasti autoa ei tarvitse aina varastaa alleen, sillä pääjuonen myötä käyttöön avautuu kuriiripalvelu, jossa irlantilaisliiga toimittaa pelaajalle auton minne tahansa kaupungissa. Aluksi autovalikoima on rajallinen, mutta tehtävien myötä mukaan tulee myös nopeimpia urheiluautoja. Tätä nopeutta alkaa pian arvostaa, sillä varsinkin sivutehtävissä ympäri karttaa ajamisen määrä on kohtuutonta. Käytössä ei ole minkäänlaista pikamatkustusmahdollisuutta, joten alkuviehätyksen haihduttua olo on kuin taksikuskilla - tutut maisemat vaihtelevat päivästä toiseen. Onneksi edes autoradiosta tulee hyvää musiikkia.

Mafia-trilogian osana kolmonen on siitä hassussa roolissa, että kyseessä on ainoastaan suhteellisen viimeaikaisen pelin uudelleenpaketointi. Tämä ei haittaa, sillä kyseessä on edelleen mainio peli. Lisäksi aikaisemmin Mafia III:n hankkineet saavat DLC-päivityksen ilmaiseksi käyttöönsä.

Monessa mielessä peli on lähestynyt hyvin vahvasti Grand Theft Auton maailmaa. Kaupunki on avoin ja siellä voi tehdä vaikka mitä; varastaa unelma-auton käyttöönsä, kruisailla erilaisissa maisemissa tai ammuskella huvikseen ympäriinsä. Virikkeiden määrä on toki vähäisempi kuin vaikkapa GTA V:ssä, mutta siitä huolimatta pelitunteja kertyy runsas määrä. Myös DLC-osien tehtävät ovat aidosti mielenkiintoisia.

Grand Theft Autolta haetun mallin myötä on kuitenkin menetetty jotain Mafian sielusta. Korvissa ei soi enää kummisedän melodia, vaan ennemmin "I shot a man in Reno". Ei silti pidä ymmärtää väärin; tarina ei ole missään nimessä huono, vaan pikemminkin Mafia-sarjan aiemmat osat ovat nostaneet odotustason äärimmäisen korkealle tarinan suhteen. Tällaisenaan kostotarina on mainio viitekehys, ja takautuva kerrontatapa toimii mainiosti. Se vain ei ole aivan yhtä loisteliaan briljantti kuin muissa osissa.

Ylipäänsä Mafia III on sellainen AAA-peli, joita soisi näkevänsä enemmän. Se on laaja, toimiva ja mielenkiintoinen. Se, että päähenkilö on tummaihoinen tuo aidosti lisäarvoa, sillä hänen kohtelunsa etelävaltioissa ei ole aina asiallista, ja usein arvostusta voi hakea lähinnä aseiden avulla. Rasismin käsittely ei ole mautonta, mutta ei myöskään kukkahattutätimäistä. Vaikken olekaan Louisianassa itse käynyt uskon, että kaupunki on ollut varmasti jotain pelissä kuvatun kaltaista 1960-luvulla, ja kenties vielä osin tänäkin päivänä. Mafia III on erittäin hyvä peli, ja se on varmasti pelaamisen arvoinen osa Mafia-trilogiaa.