The Last of Us: Part II

Kun vuosia sitten pelasin ensimmäisen kerran The Last of Usin (Naughty Dog, 2013), pidin kovasti kokemuksesta, mutten ymmärtänyt kaikkea pelin saamaa hypeä. Tämän vuoden alussa palatessani pelin Remastered-version pariin, tarina sai minusta vahvemman otteen ja jäin odottamaan jatkoa muiden tapaan suurella mielenkiinnolla. Mihin tarina menee niin dramaattisesta päätöksestä, ja voiko jatko-osa oikeasti lunastaa kaikki ne vuosien varrella kertyneet odotukset?

The Last of Us: Part II:n tarina jatkuu oikeastaan siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Joel ja Ellie ovat palanneet yhteisöön, jota Joelin veli pyörittää vaimonsa kanssa. Päivät sujuvat toimiessa osana yhteiskuntaa, ja uusia ihmissuhteita luodaan. Aikaisemmat tapahtumat ovat kuitenkin jättäneet jälkensä parivaljakkoon, mitkä lähinnä näyttäytyvät jonkinlaisena kiusallisena etäisyytenä hahmojen välillä. Pian menneisyys saa kirjaimellisesti Joelin ja Ellien kiinni karulla tavalla, eikä mikään ole enää entisellään.

Naughty Dog on onnistunut jälleen luomaan kiehtovan tarinan pelilleen. Saumattomasti peliä ja välivideoita yhdistävä elokuvallinen kertomus saa pohtimaan moraalisia pulmia, naurattaa nokkeluudellaan ja itkettää tunteikkuudellaan. Hahmojen välillä on aistittavissa vahvoja tunteita, joita tehostetaan inhimillisillä teoilla ja luonnollisella dialogilla. Pelissä ei ole selkeitä hyviksiä tai pahiksia vaan, jokaiselle avainhenkilölle annetaan mahdollisuus selittää kantaansa tekoihin, jotka todella tarjoilevat ajattelun aihetta. Raadollista maailmaa kuvataan brutaalilla väkivallalla, jonka keskiössä hahmot yrittävät löytää oikeutta, kostoa, ymmärrystä ja rakkautta. Kokonaisuus on vaikuttava sukellus elämän perusasioihin rikkinäisessä maailmassa.

The Last of Us: Part II:n tarina onnistuu yllättämään lukuisia kertoja tekemällä paljastuksia pitkin matkaa, joiden odottaisi olevan vasta lopun ratkaisuja. Loppua odottaa mielenkiinnolla, sillä juuri ensimmäisen pelin lopetus teki vaikutuksen hyvin inhimillisellä, mutta raadollisen yllättävällä, lopetuksellaan. Sen enempää pelin loppuratkaisuun menemättä koen, ettei jatko-osan tarina syvällisyydestään huolimatta onnistu luomaan samanlaista vetovoimaa matkantekoon, jota ensimmäinen peli sai aikaan. Nyt hahmoja eteenpäin vievät motiivit tuntuvat hiukan liian pinnallisilta ajaakseen heitä määränpäähänsä. Kerronta tuntuu jopa loppumetreillä hieman venytetyltä ja epätasapainoiselta siirtäessään painopisteen liiaksi epäolennaiseen.

Pelillisesti The Last of Us: Part II ei ole juuri aikaisemmasta muuttunut. Kolmannen persoonan perspektiivistä seikkaillaan eri hahmoilla ajassa hyppivän tarinan tilanteiden mukaisesti. Tyypillinen tattiliikkuminen on toteutettu laadukkaasti hahmon reagoidessa luonnollisesti annettuihin käskyihin. Toimintoihin kuuluvat myös hiipiminen, ryömiminen ja kiipeily, jotka auttavat etenemisessä. Erityisesti köyden käyttö kiipeilyyn on piristävä uusi lisäys toimintoihin, jonka avulla toki päästään eteenpäin, mutta se mahdollistaa myös muuten tavoittamattomiin jäävien tavaroiden saamisen piiloista.

Suurimman osan ajasta seikkailussa on mukana myös tietokoneen ohjaama hahmo, joka auttaa yhtä lailla taisteluissa kuin myös mahdollisten pulmien ratkaisuissa, kuten eteenpäin vievän suunnan, selvityksessä. Hieman yllättäen tietokoneapuri ei juurikaan ole oppinut ensimmäisen pelin virheistä. Edelleen pelaajan piiloutuessa maailman uhilta saattaa tämän kumppani piiloutumisen sijaan juosta pitkin kenttää aivan vihollisten edestä, tai seistä paikallaan vastustajien hyökkiessä kimppuuni. Molemmissa tapauksissa viholliset eivät yleensä kiinnitä apuriin mitään huomiota.

Maailma on pullollaan vaaroja tartunnan saaneista zombimaisista hirviöistä väkivaltaisiin ihmisiin saakka. Pelaajalla on onneksi varsin tehokkaat taisteluvalmiudet vihollisten varalta, jotka yhdistelevät ammuskelua ja lähitaistelua sujuvasti. Naughty Dog on todella onnistunut luomaan upean pelillisen järjestelmän, jonka mekaniikat taipuvat hämmästyttävän hyvin todella laadukkaaseen yleiseen seikkailuun, intensiiviseen räiskintään ja hiiviskelyyn. Pelaaja pääsee käsiksi moninaisten räjähteiden lisäksi lukuisiin eri ampuma-aseisiin, jotka vaihtelevat muun muassa ampumatehokkuuden, -nopeuden ja -äänenvoimakkuuden välillä. Vihollisten päästessä iholle pelaaja pääsee jakamaan oikeutta myös useilla eri lyömävälineillä. Lähitaistelussa hyödynnettävä yksinkertainen mutta tehokas väistelyn ja lyönnin yhdistely on käytetty tavallisten taisteluiden lisäksi oivasti hyväksi myös erillisissä elokuvamaisissa kohtauksissa.

Aseita saa kerättyä maailmasta löytyvistä piiloista ja kukistetuilta vihollisilta. Tämän lisäksi yleinen roinan keruu on pelissä vahvasti esillä. Kerätyn tavaran avulla voi kyhäillä tarvikkeita ensiapulaukuista heitettäviin pommeihin. Roinan avulla onnistuu lyömäaseiden parantelu ja ampuma-aseiden päivittely kaikin puolin tehokkaammaksi. Hahmo oppii myös uusia selviytymistaitoja hauskasti keräämällä eri aiheisia aikakauslehtiä erätaidoista aseiden käsittelyyn. Taitoja päivittämällä hengissä selviäminen vaaroja uhkuvassa maailmassa paranee kummasti.

Tavaroiden käyttö, kyhäily ja päivittäminen on onnistuttu luomaan yllättävän helposti lähestyttäväksi ja dynaamiseksi kokemukseksi peliin. Hahmo pystyy väsäämään lukuisat tavarat ainoastaan muutaman napin painalluksella, eikä taitoluokkien päivittelykään ole kuin yhden valikon takana. Suoraviivainen lähestyminen monipuolisten tavaroiden kyhäilyyn toimii luontevasti keskeyttämättä intensiivistä pelikokemusta, ja onnistuu olemaan sen verran selkeää, että jopa paatunut vanha pelitoimittaja pysyy kartalla kaikesta turhautumatta säätöähkyyn.

The Last of Us: Part II:n koettava maailma on huomattavasti kasvanut ensimmäisestä osasta. Toki suoraviivainen ja varsin selkeä eteneminen tarinan perässä on edelleen mahdollista, mutta nyt pelaaja voi halutessaan myös koluta ylimääräisiä rakennuksia ja muita alueita isomman tavarasaaliin toivossa. Yleensä näihin unohdettuihin alueisiin kätkeytyy myös erilaisia viestejä, jotka kertovat tarinaa ajasta ennen tuhoa sisältäen selviytyjien mietteitä, jotka voivat myös auttaa salaisuuksien löytämisessä. Näiden viestien avulla maailmasta saa huomattavasti konkreettisemman kuvan, ja ne toimivat hyvänä muistutuksena Naughty Dogin valtavasta taustatyöstä tehdäkseen kuolleen maailman eläväksi.

Upean kenttäsuunnittelun myötä seikkailusta pääsee todella nauttimaan. Määränpäähän on yleensä useita reittejä, ja salaisuuksia löytyy varsin nokkelista piiloista. Moneen kerrokseen sijoittuvat tilat mahdollistavat yllätyshyökkäyksiä vihollisten kimppuun tai jopa taistelun välttämisen kokonaisuudessaan. Tavaroiden sijoittelu ja hiljalleen tuhoutuneiden alueiden hyödyntäminen osana kuljettavia reittejä on todella aidonoloista, ja tekevät pelaamisesta nautinnollista.

Naughty Dog on tunnettu näyttävistä peleistään, mutta The Last of Us: Part II vie yrityksen taidonnäytteet aivan uudelle tasolle. Pelimaailman yksityiskohdat ja erilaiset efektit saavat pelin näyttämään suorastaan häkellyttävän upealta. Valaistus käyttäytyy todella luonnollisesti luoden dynaamisia varjoja, ja koristaa eri tavoin sävytettyjä tilanteita auringonlaskusta soihdun valaisemiin pölyisiin tunneleihin realistisesti. Hahmojen animointi on erittäin luontevaa ja eri toimintojen välillä saumatonta. Erityistä hatunnostoa peli saa realistisesta kasvoanimoinnista, jonka ansiosta hahmojen tunnetilat voi lukea selkeästi suoraan naamasta. Hirviöt on mallinnettu jokaista ällöttävää paisetta ja vääristymää myöten pikkutarkasti ja luonnonvoimat, kuten virtaavat vedet ja rankkasateet, kaunistavat kokonaisuutta ihmetyksiin asti. Pelin eteneminen oli lumisessa vuoristossa hevosella varsin hidasta, sillä kävelin tahallaan jokaista kuusenoksaa päin ainoastaan nähdäkseni luonnollisen lumen tipahtamisen oksalta kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Netissä on poristu jonkin verran siitä, miten The Last of Us: Part II saa Playstation 4 Pro'n tuulettimet huutamaan kuin suihkukone. Laitteellani tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa ollenkaan. Päinvastoin peli rullaa kaikessa komeudessaan ilman minkäänlaista pykimistä laitteen pysyessä sen verran hiljaisena, että ei uskoisi sen edes olevan päällä. Liekö sitten vanhempien ja uudempien Playstation 4 Pro'n tuuletusten välillä jokin muuttunut.

Äänimaailma on aivan yhtä priimaa kuin visuaalinen ilmekin. Yksityiskohtainen äänimaailma on suunniteltu huomioimaan jokainen mahdollinen erillinen tilanne, jossa hahmoilla seikkaillaan. Esimerkiksi huoneet aiheuttavat kaikua ja isoissa tiloissa äänet vaimenevat nopeammin. Tosin tietokoneapurin keskustelujen tullessa hahmon takaa ääni on aina todella vahvasti kaiutettu alueesta huolimatta. Tämä selkeä bugi hiukan häiritsee, ennen kuin siihen tottuu. Aseet paukkuvat uskottavasti, ja hahmon liikkeet aiheuttavat kahinaa ja kilinää riippuen siitä, mitä kaikkea mukana kulloinkin kantaa. Ääninäyttely on kuin Hollywoodin kerma olisi pääosissa, ja tunteiden ilmaisu on todella vahvaa. Erityisesti Joelin ja Ellien välisen monimutkaisen mutta läheisen yhteyden voi oikein tuntea ruudun läpi. Yhtä vahvasti iho nousee kananlihalle kuullessa hirviöiden tuskaiset huudot ja kuin vääristyneiden kaikuluotainten narinat. Myös peliin valittu musiikki on nappivalinta. Tunnelmalliset kitaraballadit ja -sovitukset saavat herkistymään, kun taas taistelujen aikana kuuluvat uhkaavat ja painostavat soinnut vahvistavat niin jännitystä kuin pelattavista hahmoista huokuvaa uhoa.

Vaikka The Last of Us: Part II ei onnistu lunastamaan kaikkia pilviin kohonneita odotuksiani tarinallaan ja mukaan on sattunut vielä muutamia bugejakin niin en voi kiistää, etteikö Naughty Dog olisi jälleen kerran vienyt pelaajat jonkin suuren äärelle. Vahvat hahmot ja sujuva, saumattomasti peliä ja välivideoita yhdistelevä kerronta ja laadukas pelimekaniikka on kietaistu niin hämmennystä aiheuttavan kauniiseen audiovisuaaliseen ilotulitukseen, että ohjainta on oikeasti vaikea päästää käsistä intensiivisen pelikokemuksen kerran alkaessa. Naughty Dogin karua, mutta niin kaunista, joutsenlaulua eläköityvälle konsolisukupolvelle ei juurikaan tätä paremmin voisi edes tehdä.