"Kyyppari, pishtäs vielä ykshi sellainen mushta kuolema!" Ja kyllähän sitä kelpaa santsata useammankin kerran, sillä helvettiin joutuessa juomat ovat ilmaisia ja bileet rajuja, mitä nyt virka-aikana joutuu demonien kiduttamaksi. Taivaaseenkin ennemmin joudutaan kuin päästään, siellä kun ei ole muuta tekemistä kuin katsoa luontodokumentteja.
Erinomaisen Oxenfreen tehnyt Night School Studio jatkaa vahvalla kerronnallisten seikkailupelien linjalla. Edellisestä pelistä on jo muutama vuosi aikaa, sillä yhteistyö Telltalen kanssa kaatui Telltalen konkurssiin. Onneksi itsenäisesti kehitetty Afterparty on pitänyt studion pystyssä. Ja millaisen pelin he ovatkaan saaneet aikaan!
Pelin päähenkilöt Milo ja Lola ovat juuri valmistuneet yliopistosta, kun kuolema pääsee yllättämään. Juuri kun he ovat päässeet miltei eroon yliopiston ummehtuneista bileistä, paljastuukin loppuikuisuus silkaksi klubeilla ördäämiseksi. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä seuraan liittyy sielunopas Sam, joka tukee hahmoja ja paljastaa, että helvetistä on mahdollista paeta. Tätä varten tulee vain ansaita itse pääperkeleen kunnioitus ja juoda hänet pöydän alle.
Afterparty on tunnelmaltaan paljon velkaa Grim Fandangolle, sillä maanalainen maailma on omista perversseistä piirteistään huolimatta varsin nykyaikaisen tuttu ja paikallisesta sosiaalisesta mediastakin löytyy, no... kaikenlaista sisältöä. Matka vie taksilla pitkin helvetin eri tasojen enimmäkseen yökerhosta toiseen.
Pelin mekaniikkana toimii "walk-n-talk", jossa keskustelussa on kaksi vastausvaihtoehtoa. Drinksuja juomalla avautuu usein kolmas vaihtoehto, joka riippuu nautitusta taikaliemestä - vastaustyylejä avautuu aggressiivisesta ränttäyksestä piraattipuheeseen. Ilmaisten juomien myötä pelaajalle avautuu mahdollisuuksia leikitellä eri juomien vaikutuksilla.
Pelin suurimmat vahvuudet ovat sen lähtökohtaisesti varsin älykäs huumori ja keskustelun tanakka tahti. Erityisesti sarkastinen maailmanparantaja Lola on hahmona hyvinkin sukkela. On vaativaa rakentaa toimivaa pelimekaniikkaa näin vahvasti alkoholin ympärille. Usein alkoholiin keskittyvät pelit ovat joko kevyen räävittömiä sikailupelejä, tai sitten alkoholin tuottamiin ongelmiin keskittyviä vakavia draamoja. Afterparty onnistuu olemaan erinomaisella tavalla tasapainoinen huumorin ja draaman suhteen. Sinänsä alkoholismi-interventiolla vitsailua voi pitää jo mauttoman puolelle menevänä huumorina.
Peli on hienosta sisällöstään huolimatta kävelysimulaattori sanan kaikissa merkityksissä. Erilaisten juomien vaikutuksia on huvittavaa kokeilla, mutta varsinaisia pulmia niiden ympärille ei ole kuitenkaan rakennettu, ja erilaiset vastaustavat vaikuttavat vain keskustelun lähestymistapaan. Pelissä tehdään joitain valintoja, mutta niiden vaikutukset eivät ole dramaattisia. Vaikkapa joutuessa tekemään pirullisen demonin vaatimaa tehtävää ei valinnoilla ole lopulta väliä, sillä demoni antaa hahmojen edetä lopputuloksesta huolimatta. Jopa pelin häviäminen vaatii hieman yrittämistä, sillä lopputehtävää saa yrittää useita kertoja. "Ei laiteta sinua turhaan lataamaan aiempaa tallennusta", kommentoi pääpiru asiaa.
Varsinaisista pelillisistä puutteista huolimatta, tai kenties jopa niiden ansiosta, on Afterparty erinomainen peli. Night School Studio ei edes yritä miellyttää kaikkia, vaan nopeatahtinen millenniaalipäähenkilöiden käymä sarkastinen vuoropuhelu on suunnattu draamasarjojen ystäville. "Saishinkosh vielä yhden sellaisen sinisen paholaishen, kiitos!"