Call of Juarez: Bound in Blood

Pelin päähenkilön virkaa toimittaa edellisestä pelistä tutun Ray McCallin lisäksi hänen veljensä Thomas. McCallin veljekset eivät ole varsinaisia arkkityyppisiä ammunkaitsijoita, vaan Yhdysvaltain sisällissodasta kotitilan puolustukseen karanneita veljeksiä. Kaksikko joutuu pakoilemaan lakia ja rintamakarkuruutensa vuoksi myös entistä Etelävaltioiden joukkojen komentajaansa, kenraalia Barnsbya. Sujuvasti lain väärällä puolella toikkaroivia Rayta ja Thomasia tasapainottamassa on sisarusparven nuorin veljes William, joka heiluttelee revolverien sijaan raamattua ja saarnaa veljilleen paremman elämän puolesta ärsyttävyyteen asti. Veljesten elämä ei ole aivan tasapainoista, ja eturistiriitojen ja naisseikkailujen aiheuttamia jännitteitä on mielenkiintoista seurata hieman italowestern-henkisen tarinan edetessä.

Melko tuttuun räiskintätyyliin toimiva western sekoittaa pakkaa hieman, sillä pelaajalle tarjoutuu lähes jokaisessa tehtävässä mahdollisuus valita kumman veljeksen saappaisiin astua. Ray edustaa veljesparin ryminäosastoa, ja pystyy tulittamaan kahdella pistoolilla samaan aikaan ja heittämään dynamiittia, kun Thomas taas pyrkii napsimaan vihollisensa kauempaa hiippaillen. Valinta vaikuttaa jonkin verran myös tehtävän etenemiseen, sillä Thomas ei pysty potkaisemaan lukittuja ovia auki, mutta voi lassonsa avulla kiivetä paikkoihin joihin Raylla ei ole asiaa ilman apua.

Veljesten pelityylit sopivat eri makuihin, ja huomasinkin viihtyväni paremmin veli Thomasin roolissa, vaikka hiiviskelevää pelityyliä rajoittaakin pari ongelmaa. Viholliset tuntuvat nimittäin poikkeuksetta olevan valmiita tulittamaan McCalleja, vaikka pelaaja ei olisi tehnyt elettäkäään hyökätäkseen. Lisäksi vihulaisten havaitseminen etäältä oli työn ja tuskan takana, ja suurimman osan ajasta naapurileirin tietää löytäneensä siitä, että luodit viuhuvat kohti. Yritäpä siinä yllättää vihollista kun vasta luoti nahassa kertoo heittiön sijainnin. Toisinaan tekoäly taas nukahtaa ja antaa pelaajan tulittaa rauhassa parin metrin päästä.

Nykyräiskintöjen peruskikkana tunnettu suojautuminen on toteutettu kiinnostavalla tavalla. Totutusta poiketen pelaajan tarvitsee vain liikkua potentiaalisen suojan taakse, ja kurkkiminen tapahtuu automaattisesti tähtäystä liikuttamalla. Systeemi toimii hyvin, eikä napin painalluksella tapahtuvaa seinään liimautumista jää kaipaamaan, vaikka varsinaiset edut eivät mullistavia olekaan.

Tulitaisteluita pelissä on riittämiin, ja käytännössä jokaisen osion ruumisluku pyörähtää lähemmäs sataa. McCallin veljekset keräävätkin hämmentävän määrän huomiota, sillä joka paikasta löytyy pyssymiehiä päättämään poikien päivät. Useimmat kentät päättyvät kaksintaisteluun jonkinlaisen pomomiehen kanssa, jossa pelaajan tehtävä on pitää vihollinen hollilla ja vetää riittävän nopeasti merkin tullessa. Lännen nopeimman selvittäminen on toisaalta mukavaa vaihtelua totuttuun, mutta vetokisat alkavat nopeasti toistamaan itseään.

Toiminnan rytmiä rikotaan myös erilaisilla välipeleillä, joista osa on oikeasti hauskoja, ja osa lähinnä turhauttavia. Hauskimmillaan ennalta käsikirjoitetut kohtaukset ovat veljesten rysäyttäessä ovesta sisään. Oviaukosta syöksytään hidastetusti ja tänä aikana pelaaja sihtaa ja napsii kahden revolverin voimin huoneessa olevat viholliset. Stereonäkö on tarpeen, sillä kahden tähtäimen seuraaminen on haastavaa puuhaa. Thomasin harjoitteluosion maissipeltohiiviskely on lähinnä nolostuttavan kehnosti toteutettu, ja pakolliset tykinkäsittelykohtaukset aiheuttavat harmaita hiuksia turhauttavuudellaan. Välillä peli antaa pelaajalle mahdollisuuden ostaa parempia tussareita taistelussa kuluneiden tilalle, ja jos tarinan varrella kertyneistä kalmoista löydetyt rahat eivät riitä, voi sivubisneksenä tehdä keikkaa juonesta irrallisten tehtävien muodossa. Sivutehtävät tuntuvat kuitenkin toistavan itseään pahasti, oli sitten kyseessä varastetun karjan palauttaminen tai etsintäkuulutetun rosmon nitistäminen.

Tarpeeksi vihollisia listittyään veljet voivat mennä keskittymistilaan, eräänlaiseen väännökseen tutusta ajanhidastamiskikasta. Ray voi valita 12 tulituskohdetta edestään, ja Thomas pystyy päättämään kuuden vihulaisen päivät isommalta alueelta. Keskittymistilan ollessa valmis tulee pelaajan käyttää kyky minuutin kuluessa tai homma kuivuu tyhjiin. Ratkaisu on sinänsä mälsä, sillä tilan saa usein päälle vasta tulitaistelun loppuvaiheilla, jolloin valtaosa vihollisista makaa jo ketarat ojossa.

Villin lännen miljöö on toteutettu uskottavasti, ja Yhdysvaltain-Meksikon rajan molemmin puolin liikkuva seikkailu sisältää riittävästi ympäristönvaihtelua. Maisemat ovat ajoittain melko näyttäviäkin, ja etenkin laajat ulkotilat on toteutettu hienosti. Taistelua ryydittää mielenkiintoinen yhdistelmä länkkäriteemoja ja sähkökitarointia, ja veljien välistä naljailua on hauska kuunnella niin taistelussa kuin välinäytöksissäkin.

Peli sisältää tyyliin sovitetun moninpelitilan (jota arvioversiossa ei valitettavasti päästy testailemaan), joten hämmästystä herättääkin yhteistyöpelimuodon puuttuminen. Kahden veljeksen seikkailun kun voisi kuvitella olevan ideaali lähtökohta kaverin kanssa edettävään moninpeliin, varsinkin kun pelattavuus on pääosin toimivaa. Melkein megaluokan mokaksi laskettava ratkaisu yhdessä pienempien vikojen kanssa pistää miettimään kiirehdittiinkö pelin julkaisua liiaksi? Ei kuitenkaan auta itku markkinoilla, sillä Bound in Blood on kuitenkin mallikas toimintapeli.