Transformers: Revenge of the Fallen

Ensimmäiseen Transformers-elokuvaan pohjautunut Transformers: The Game oli periaatteessa hyvä, mutta liian monilla ongelmilla vesitetty robottiräimintä. Jatko-osa Transformers: Revenge of the Fallenia varten tuotantoryhmää vaihdettiin ja ohjakset pelin kehittämisestä annettiin True Crime -peleistä ja Kung Fu Pandasta vastanneelle Luxofluxille. Loogista sinänsä, sillä yksinkertaisimmilleen tiivistettynä Kaatuneiden kosto on vauhdikas yhteensulauma edellämainittuja, edellisen robottipelin oppeja unohtamatta.

Yksinpeli käsittää kaksi kampanjaa, eli hyville Autoboteille ja pahoille Decepticoneille on omansa. Mystistä Fallenia etsitään tehtävä kerrallaan ympäri maailmaa. Pelaaja on sidottu käyttämään tiettyä robottia yleensä vain uuteen maahan ensimmäistä kertaa astuttaessa, sillä pelinaikaisia pikkutehtäviä suorittamalla myös muut robotit ovat nopeasti avattavissa käyttöön. Robon valinnalla on merkitystä, sillä tehtävät yleensä helpottuvat selvästi oikeaa transformeria käyttämällä. Esimerkiksi hakeutuvilla ohjuksilla varustettu nopea ja ketterä Bumblebee on runsaasti lentäviä vihollisia sisältäviin tehtäviin hyvä valinta, kun taas raakaan voimaan luottava Ironhide on omimmillaan silloin kun kaivataan voimakkaita nyrkiniskuja.

Tehtävien välissä oman robottipoppoon ominaisuuksia on mahdollista kehittää sivutehtävistä kerättävillä energon-pisteillä. Hahmonkehitys ja kerättävät bonukset koukuttavat todella vahvasti, varsinkin kun avattavien ominaisuuksien listassa on alkuperäisen animaatiosarjan episodien kaltaisia helmiä. Tähän asti kaikki paremmin kuin hyvin ja Transformers-fani hykertelee tyytyväisenä.

Transformers: Revenge of the Fallenissa on varsinaisia tehtäviä käytännössä vain neljää tyyppiä. Yleisin näistä on perinteinen kaiken liikkuvan tuhoaminen. Välillä korjataan katkenneita satelliittiyhteyksiä, saatetaan loukkaantunut kaveri pois taistelutantereelta tai kaahataan hurjaa vauhtia tarkistuspisteestä toiseen. Käytännössä tehtävien pääasiallinen sisältö on kuitenkin vain jokaisen tutkassa punaisena vilkkuvan pisteen eliminointia. Kentissä ei myöskään liiku mitään mikä ei liity itse taisteluun tai tehtävään. Sinänsä järkeenkäypää, sillä jos minun kotikaupungissani alkaisivat mellastaa kivitalon kokoisen taistelurobotit, vaihtaisin minäkin maisemaa alta aikayksikön.

Yksipuoleiset tehtävät alkavat haukotuttaa väkisinkin ennen pitkää jollei pinna ehdi palaa tekoälyyn ensin. Sarjakuvissa ja elokuvissa transformerit ovat rohkeita ja urhoollisia, pelissä ne sen sijaan ampuvat pari kertaa ja kaahaavat kumit vinkuen nurkan taakse piiloon. Jopa pomorobot harrastavat ennemmin pakoon pötkimistä kuin rehellistä kamppailua. Vapaaehtoisten aikarajojen saalistaminen on raukkarobottien ansiosta useimmiten silkkaa piinaa, varsinkin sokkeloisemmissa kaupunkikentissä. Monotonian vastapainona Transformers: Revenge of the Fallen tarjoilee kuitenkin muutaman todella hienon ja mieleenpainuvan hetken, kuten taistelun järkälemäistä Devastatoria vastaan sekä radiolähettimien korjaamisen lentotukialusten kansilla täyden laserkaaoksen keskellä.

Pelin kontrollit ovat sisältöön nähden turhan monimutkaiset ja epäjohdonmukaiset. Suurin ongelma robojen ohjailussa on ajoneuvoksi muuntautumiseen käytetty oikea liipaisin. Robo nimittäin ajoneuvoituu painamalla liipaisimen pohjaan ja nousee jaloilleen päästämällä liipaisimen irti. Jos jokin toimintanäppäimistä on pohjassa kun liipaisin irroitetaan, paukauttaa robo jonkin erikoisliikkeistään. Erilaisia yhdistelmiä on vain vähän liikaa, jotta niiden käyttö olisi millään muotoa luontevaa, eikä sitä voi millään muistaa mistä näppäimestä tapahtui mitäkin. Koska aseet aktivoituvat pitämällä vasenta liipaisinta pohjassa, tulee paniikkitilanteessa yleensä muututtua laukauksen sijasta autoksi. Ohjauksen oppii ennen pitkää, mutta selkäytimeen se ei mene ikinä.

Toinen suuri ongelma on ajoneuvomuotojen ohjaus. Autoilla ajaminen muistuttaa eksyneen tervapääskyn törmäilyä seinästä toiseen, kun taas ilmassa pelaaja on kuin se kuuluisa istuva ankka. Ja toki ajoneuvoillekin on omat erikoiset näppäinkombinaationsa, jolloin pohjassa on yhtä aikaa pahimmillaan neljä eri toimintanäppäintä, joista pitäisi yrittää muistaa mitä pitää pohjassa liipaisinta höllättäessä.

Keskinkertaiseksi lässähtävän yksinpelin vastapainona nettipeli on erinomaista tekoa. Linjoilla peli muuttuu todella taktiseksi ja taitoa vaativaksi taistoksi jossa henki on höllässä. Ihmispelaajien käsissä eri robottien väliset erot korostuvat reilusti ja niinpä etenkin tiimipohjaisissa pelimuodoissa pärjätäkseen joukkueen onkin tehtävä saumatonta yhteistyötä. Tavanomaisten deatchmatchien ja lipunryöstön lisäksi peli tarjoaa esimerkiksi Battlefield-henkisen taistelun kentän kontrollipisteistä.

Pakan mielenkiintoisin pelimuoto on kuitenkin One Shall Stand, jossa yksi pelaaja kerrallaan on osapuolesta riippuen joko Optimus Prime tai Megatron. Vastapuolen pelaajat yrittävät likistää johtajaa samalla kun toisella puolella johtajaa puolustetaan hampaat irvessä. Johtajarobon kukistanut saa kunnian olla joukkojensa johtaja siitä eteenpäin.

Ainakin vielä tällä hetkellä pelaajia on linjoilla ihan mukavasti ja hyvä niin, sillä kuolonotteluita lukuunottamatta pelimuodot ovat todella viihdyttäviä varsinkin täydellä kahdeksan hengen porukalla. Omituisesti moninpeli ei onnistu samalla koneella eikä tarjolla ole yhteistyötä kaverin kanssa. Sääli, sillä yksinpelikampanja olisi saanut kummasti lisää potkua kaverin kera.

Transformers: Revenge of the Fallen ei ole missään nimessä huono peli, mutta tekijäpoppoon vaihdoksesta huolimatta sen ongelmat ovat varsin suuria, aivan kuten edellisenkin pelin kohdalla. Pelillisten ongelmien lisäksi ulkoasu on varsin mitäänsanomatonta jälkeä ja äänipuoli on niin ikään varsin vaisua tekoa. Ekstraärsytyksenä robottien puhe on tehtävien välissä erittäin epäselvää muminaa, eikä teksitystä ole katsottu tarpeelliseksi. Jättirobojen päälle ymmärtäville se tarjoaa kaikesta huolimatta kuitenkin varsin mukiinmenevää viihdettä etenkin moninpelinä ja parhaimmillaan aika kuluu pelin parissa varsin rattoisasti. Lisenssipelien kohdalla sitä voi pitää jo jonkinasteisena saavutuksena.